Poro Feria Oulun Kauppatorilla

Sampo Anttila 13.02.2010 - 14.02.2010

Oulun Rantakadulla 16 maailman parasta kilpaporoa kilvoitteli Poro Feria Sprintissä. Kauppatorin oli vallannut telttojen ryhmä, joista myytiin saamelaista ja lappilaista käsityötä, koruja, keramiikkaa ja tekstiilejä. Niin ja tietysti poronkäristystä, poromakkaraa ja porojalosteita ja muuta ruokaa. Porokyyti kelpasi niin lapsille kuin aikuisille. Katso video!

Oulussa vietettiin saamelaista kulttuuriviikkoa 11.-14.2.2010

Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja koko Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisen kulttuurin ydinarvoja ovat oma kieli, omaperäinen, naapurikulttuureista poikkeava vaatetus, poronhoito, kuuluminen saamelaiseen sukuun sekä saamelainen luontosuhde. Saamelaiskulttuuri on onnistunut säilyttämään omat piirteensä ja erikoisuutensa.

 

Giellagas-instituutti

Giellagas-instituutti on Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan kuuluva yksikkö, jossa tutkitaan ja opetetaan saamen kieltä ja saamelaista kulttuuria.

Instituuttimme on perustettu vuonna 2001, ja meillä on valtakunnallinen vastuu saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin ylimmästä opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa.

Poro Feria

Poro Feria oli markkinointitapähtuma jonka järjestäjänä toimi Oulun Liikekeskus ry. Tapahtumaa rahoittivat EU-projektina Pojois-Pohjanmaan Liitto, Oulun Kaupunki ja Liikekeskus ry.

 

Lähtölista, Poro Feria Sprint

Radan pituus on kahdeksasosamaili eli 201,12 metriä ja kisa tapahtuu parilähtöinä. Sprint-ratana toimi Oulun Rantakatu. Rantakatu oli päällystetty tiukkaan tampatulla, paksulla lumikerroksella.

Alkukilpailu

 

Poro

Omistaja

Ajaja

Paliskunta

1. lähtö

1 Puuska

Jaakko Seppänen

Janne Alatalo

Pintamo

 

2 Supra

Mauri Portimo

Marko Tervaniemi

Isosydänmaa

 

 

 

 

 

2. lähtö

1 Hevi       

Kynkääntalli

Juha Kynkäänniemi

Kii-Koo

 

2 Palontähti

Juhani Mäntyranta

Timo Matinaho

Palojärvi

 

 

 

 

 

3. lähtö

1 Hiippari

Tuija Vaarala

Janne Alatalo

Oraniemi

 

2 Tuisku

Team Tomppa

Marko Tervaniemi

Sattajärvi (Ruotsi)

 

 

 

 

 

4. lähtö

1 Kinttaismaan Kauhu

Reijo Kenttälä

Janne Alatalo

Pintamo

 

2 Jalo

Matti Konttaniemi

Seija Matero

Palojärvi

 

 

 

 

 

5. lähtö

1 Kumu

Mertsi Stenius/Autotalli

Janne Alatalo

 Pudasjärven Livo

 

2 Starlett

Bengt Vanhatalo

Marko Tervaniemi

Sattajärvi (Ruotsi)

 

 

 

 

 

6. lähtö

1 Käry

Janne Kyrönniemi

Sanna Kynkäänniemi

Kiiminki-Kollaja

 

2 Ixus

Markus Jaurakkajärvi

Juha Kynkäänniemi

Pudasjärvi

 

 

 

 

 

7. lähtö

1 Kumpu

Matti Aarnipuro

Matti Aarnipuro

Ivalo

 

2 Sepeli

Raimo Kynkäänniemi

Juha Kynkäänniemi 

Kiiminki-Kollaja

 

 

 

 

 

8. lähtö

1 Aikapeli

Joná Heandarat Mäkelä

Eero Päkkilä

Kii-Koo

 

2 Onyxin Musta

Erkki Orre

Seija Matero

Palojärvi

 

 

 

 

 

Sattajärvi (Ruotsi)

Finaalin voittanut Ixus juoksi alkukilpailussa koko kilpailun nopeimman ajan 15,875.

Tulokset

Finaalilähtöön selvisivät Markus Jaurakkajärven omistama ja Juha Kynkäänniemen ajama poro nimeltä Ixus ja Tuija Vaaralan omistama ja Janne Alatalon ajama poro nimeltä Hiippari. Ixus on Pudasjärven paliskunnasta ja Hiippari Oraniemen paliskunnasta.

Finaalilähdön ja täten koko Poro Feria Sprintin 2010 voitti Holiday Club Oulu Edenin loimiporo Ixus ajalla 16,656 sekuntia. Finavian loimiporo Hiippari tuli täten toiseksi ajan ollessa 16,965.


The PoroFeria is an annual weekend festival held in Oulu in the beginning of February. In the PoroFeria the most northern and southern cultures of Europe meet each other.


lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Poro Feria
Oulun Liikekeskus
Oulun Kaupunki
Pohjois-Pohjanmaan Liitto



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla

Kempeleen Kiri - Puijon Pesis. Ykköspesistä

Keskiviikko 16.5.2018
Kempele pommitti Kuopion kumoon 2 - 0 (12-3, 14-4) Miesten Ykköspesiksen Sarkkirannan kauden avauksessa

Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Torstai 10.5.2018
Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.

Jääkiekon MM2018 turnaus Tanskassa

Perjantai 4.5.2018
Jääkiekon maailmanmestaruudesta taistellaan Tanskassa 4. - 20.5.2018. Suomella Dream Team kärkenä Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen. Suomi pelasi loistavia pelejä ja voitti alkulohkonsa, kaataen mm. Kanadan ja USA:n. Sveitsi pysäytti kuitenkin Suomen Leijonien tien tylysti puolivälieriin ja mitalipelit jäivät haaveeksi. Suomi sijoittui MM-turnauksen 5. sijalle. Välierissä Ruotsi kaatoi USA:n puhtaasti 6 - 0 ja Suomen kaatanut Sveitsi aiheutti turnauksen suurimman yllätyksen kaatamalla Kanadan 2 - 3. Pronssiottelussa USA ja Kanada, USA kuittasi pronssia. Finaalissa Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi ei ole ollut kertaakaan johdossa varsinaisella peliajalla, ottelu meni jatkoerään tilanteessa 2 - 2. Jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, jouduttiin rankkareille, jonka Ruotsi voitti. Sveitsille hopeaa ja Ruotsi on Maailman Mestari 2018. Direktoraatin valinnat parhaiksi pelaajiksi: Paras maalivahti Frederik Andersen Tanska, paras puolustaja John Klingberk Ruotsi ja paras hyökkääjä Sebastiana Aho Suomi, Aho valittiin myös ALL Stars-kentälliseen.

Mestaruusjuhlat Oulun torilla 1.5.2018

Tiistai 1.5.2018
Oulun Kärpät juhli sekä miesten Liigan että Naisten Liigan Suomen Mestaruutta vappuna Oulun Kauppatorilla.

Suomen nuorten joukkueelle U18, Maailman Mestaruus 2018

Tiistai 1.5.2018
Pikkuleijonat on maaliman paras joukkue. Joukkue voitti kaikki ottelunsa ja nappasi alle 18 vuotiaiden Maaliman Mestaruuden

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2018

Maanantai 30.4.2018
Liigan playoffs finaalit päättyi Oulun Kärppien Mestaruuteen otteluvoitoin 4 - 2. Suomen Mestaruus oli jo toinen aikuisten mestaruus Oulun Kärpille, kun myös Naiset voitti Mestaruuden.

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Kärpät voitti Suomen Mestaruuden kuudennessa ottelussa. Onnea!!

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka Espoossa

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut