Vladimir Sicak Oulun Kärppiin ja Teemu Aalto lähtee

Sampo Anttila 12.05.2010

Tshekin ykkösliigan puolustajien paras maalintekijä Vladimir Sicak, 30, tuo osaamisensa Oulun Kärppiin. HC Vitkovicessa hopeaa keväällä taistellut Sicak on kova ja monipuolinen, eurooppalaisten puolustajien eliittiin kuuluva pelaaja. Hänen sopimuksensa kattaa alkavan kauden.

Oulun Kärpät Oy
12.5.2010

 

Euroopan huippupakkeihin kuuluva Vladimir Sicak Kärppiin 

”Saamme kansainvälisen, todella kovat meriitit saavuttaneen puolustajan, joka pystyy pelaamaan isoja minuutteja. Hän on todella tervetullut lisä joukkueen puolustukseen”, urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoo.

EHT-turnauksien vakiopuolustajiin viimeisten kolmen vuoden ajan kuulunut Sicak oli mukana Tshekin MM-joukkuetta koottaessa, mutta jätti Saksan kisat väliin perheenlisäyksen vuoksi. ”Hän oli jo nuorena poikana kova puolustaja ja on viime vuosina ottanut isoja askelia eteenpäin. Yksi merkittävä tekijä meille on myös se, että hän itse halusi tulla Kärppiin pelaamaan”, kertoo päävalmentaja Mikko Haapakoski.

Viime kaudella Sicakin pelisilmä tuotti Tshekin liigassa 9 osumaa ja 17 maalisyöttöä. SM-liigakokemusta puolustajalla on 283 ottelun ja sadan pisteen (49 + 51) verran HPK:sta (2001 - 2005) ja TPS:stä (2006 - 2007). Hämeenlinnasta hänellä on muistona kolme pronssimitalia. Tshekissä kokemusta on kertynyt lähes 200 ottelua ja Elitserienistä (Modo, Malmö) 45 ottelua.

NHL-taustan omaava ruotsalaishyökkääjä Jonathan Hedström harjoittelee parhaillaan Kärppien mukana. Urheilutoimenjohtaja Ahon mukaan ratkaisu hänen osaltaan tehdään lähiaikoina.

Kärpät ja Teemu Aalto purkivat tiistaina puolustajan ensi kautta koskevan sopimuksen yhteisymmärryksessä.

 

Katso myös:
Oulun Kärpät teki sopimuksia 
Marko Luomala Oulun Kärppiin. Kuusela, Jokinen ja Niemelä jatkavat Kärpissä


Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
SM-liiga



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. 1. Finaali 4-1 Kärpille. Seuraamme ottelusarjan viimeiseen peliin saakka.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla

Kempeleen Kiri - Puijon Pesis. Ykköspesistä

Keskiviikko 16.5.2018
Kempele pommitti Kuopion kumoon 2 - 0 (12-3, 14-4) Miesten Ykköspesiksen Sarkkirannan kauden avauksessa

Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Torstai 10.5.2018
Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut