Hannu Aravirta Kärppien päävalmentajaksi

Sampo Anttila 22.11.2010

Oulun Kärpät Oy:n hallitus päätti sunnuntaina vapauttaa vastuuvalmentaja Mikko Haapakosken tehtävistään. Seura ei käytä Haapakosken optiota koskien ensi kautta. Kärppien uusi vastuuvalmentaja on Hannu Aravirta, joka aloittaa työssä maanantaina.

 

 

Hallitus päätyi ratkaisuun, koska joukkue ei ole Haapakosken alaisuudessa saavuttanut niitä tavoitteita, jotka sille on asetettu.

”Olen erittäin innostunut tehtävästä, joka eteeni tuli yllättäen. En ole edes harkinnut aiempia tarjouksia, sillä päätin pitää 22 vuoden valmennustehtävistä taukoa vähintään maajoukkuetaukoon asti. Vielä perjantaina en olisi osannut kuvitella, että tällainen tehtävä tulee eteen. Edessä on mielenkiintoinen haaste: Kärpät on ainoa SM-liigaseura, joka sai tunteen taas nousuun”, Aravirta sanoo.

Kärpät on pelannut koko kauden ailahtelevasti. ”Ammattimainen joukkue on varmasti valmis pyrkimään ylöspäin ja parempaan. Tästä tavoitteesta alkaa työnteko”, Aravirta toteaa uudesta haasteesta.

Hannu Aravirta oli Kärpissä valmennustehtävissä edellisen kerran kaudella 1987 - 88. Tuolloin hän työskenteli Kari Mäkisen valmennustiimissä, ”Viisi vuotta valmensin Oulussa: kaksi vuotta Pentti Matikaisen apuna, kaksi vuotta A-junioreissa ja viimeisen vuoden Mäkisen kanssa. Näiltä vuosilta sain hyvät pohjat valmentajan uralleni. Nyt ympyrä sulkeutuu.”

Aravirta on yksi kokeneimmista ja arvostetuimmista suomalaisista valmentajista. Hän oli kakkosvalmentajana Curt Lindströmin luotsaamassa jääkiekkojoukkueessa, joka voitti MM-kultaa keväällä 1995. Päävalmentajana hänellä on kolme MM-hopeaa ja yksi pronssi sekä olympiapronssi vuodelta 1998. Aravirta valittiin Suomen kiekkoleijonaksi numerolla 182.

 

Edellinen valmennuspesti Aravirralla oli Ruotsin MoDossa kevätkaudella 2010. SM-liigan päävalmentajana hän oli viimeksi Jokereissa syyskaudella 2009. Hän on valmentanut myös JYPiä (1988–1993), Jokereita (1993–1996), HIFK:ta (2003–2005) ja Pelicansia (2005–2009). Valmentajana hän on voittanut kaksi SM-mestaruutta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Hänet valittiin liigan parhaaksi valmentajaksi vuonna 1989.


 

 

Katso vuosi sitten JUNNUT.com sivulla:
Jokerit Ouluun Hannu Jortikan luotsaamana


Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät Oy



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut