Jakub Sindel koeajalle Kärppiin

Sampo Anttila 18.12.2011

Tsekkihyökkääjä Jakub Sindel, 25, tulee kuukauden koeajalle Oulun Kärppiin. Sindel on tuttu suomalaiselle liigayleisölle, sillä hän on pelannut aiemmin liigaa Lahden Pelicansissa.

Jakub Sindel s. 24.1.1986 Jihlava CZE

Hyökkääjä, right
Pituus        182 cm
Paino         80 kg
Seura        Oulun Kärpät
Pelinumero

"Kuban” nimi tuli esiin ja olimme heti kiinnostuneita, sanoo Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta, jolle Sindel oli tuttu Lahden ajoilta.Hän on maalintekijätyyppi, jonka ominaisuuksille kätisyys (right-puolen pelaaja) antaa lisämausteen, tietää ”Ara”.

Sindel aloitti tämän kauden Sveitsin Klotenissa, mutta hän sai kiekon leukaansa ja koejakso meni toipuessa. Sen jälkeen mies suuntasi Pekka Rautakallion valmentamaan Riikaan Venäjän KHL:ään.

Sindel pelasi Pelicansissa kausilla 2008-09 ja 2010-11, yhteensä 82 liigaottelua, joissa maaleja 22 ja syöttöjä 26. Ensimmäisellä kaudella mies pelasi playoffeissa kahdeksan ottelua tehoin 2+2. Pelicansin karsintakeväänä 2010-11 mies iski tehot 3+1 neljässä ottelussa. Slavia Prahan kasvatti on pelannut Tampereen Tapparan riveissä European Trophya kuusi ottelua ennen toista Pelicansin kauttaan.
[Oulun Kärpät, tiedote 18.12.2011]

Jakub Sindelin koeaikaa sovittiin jatkettavaksi viikolla eli kolmen ottelun ajan.
-          Nostan hattua Jakubille siitä, että hän suostui viikon lisäaikaan. Se on viesti siitä, että hän haluaa jatkaa meillä Kärpissä. Hän olisi voinut sanoa ei ja olisi melko varmasti löytänyt nopeastikin  uuden pelipaikan, sanoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho. [Oulun Kärpät, 16.1.2012]

Joulukuussa Kärppiin koeajalle tullut Jakub Sindel ei jatka Kärpissä. [Oulun Kärpät, 24.1.2012]
Jakub Sindel ehti pelata Kärpissä 11 ottelua, pistesaalis oli kolme pistettä (0+3).

 

Jakub Sindel

1999-2000 HC Slavia Praha U18      Czech U18
2000-2001 HC Slavia Praha U18      Czech U18
2001-2002 HC Slavia Praha U18      Czech U18
  HC Slavia Praha U20      Czech U20
2002-2003 HC Slavia Praha U20      Czech U20
  HC Sparta Praha U20      Czech U20
  Czech Republic U18      WJC-18
  Czech Republic U18 (all)      International-Jr
2003-2004 HC Sparta Praha U20      Czech U20
  HC Sparta Praha      Czech
  HC Dukla Jihlava          Czech2
  Czech Republic U18      WJC-18
  Czech Republic U18 (all)      International-Jr
  Czech Republic U20      WJC-20
  Czech Republic U20 (all)      International-Jr
2004-2005 HC Sparta Praha U20      Czech U20
  HC Sparta Praha      Czech
  SK Horacka Slavia Trebic          Czech2
  Brandon Wheat Kings      WHL
  Czech Republic U20 (all)      International-Jr
2005-2006 HC Sparta Praha      Czech
  HC Plzen      Czech
  Czech Republic U20      WJC-20
  Czech Republic U20 (all)      International-Jr
2006-2007 HC Plzen      Czech
  BK Mlada Boleslav          Czech2
2007-2008 HC Plzen      Czech
  BK Mlada Boleslav          Czech2
  Czech Republic (all)      International
2008-2009 HC Plzen      Czech
  Pelicans      SM-liiga
2009-2010 HC Kometa Brno          Czech
2010-2011 Tappara      ET
  Pelicans      SM-liiga
2011-2012 Kloten      NLA
  Dinamo Riga      KHL
2011-12 Kärpät      SM-liiga

 

 

Katso kuvat Jakub Sindelistä (Pelicans no 48) ottelussa Kärpät - Pelicans 16.10.2010

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti

 
 
 
 

lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
SM-liiga
Elite Prospects



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut