Hyväntekeväisyyskeräyksen lahjoitus Oys lasten kirurgiselle osastolle

Sampo Anttila 10.11.2009

Oulun Kärppien nuorin edustusjoukkue järjesti syyskuussa moottorimarkkinat tapahtuman. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin hyväntekeväisyyskeräys, jossa yksityiset ja yritykset lahjoittivat erilaisia pelejä, leluja ja lastentarvikkeita. Lahjoitetut tuotteet huutokaupattiin ja tuotto luovutettiin lyhentämättömänä OYS lasten kirurgiselle osastolle. Lahjoitus tapahtui 10.11.2009 Kärpät – HPK SM-liigaottelun erätauolla.

 

OYS

LAHJOITUS

Lahjoituksen vastaanotti nuorten klinikan puolesta lääkäri Timo Saarela. Lahjoitusta olivat luovuttamassa E99 pelaajat Joel Hekkala, Valtteri Meisaari ja Joona Torvi, Oulun Kärpät 46 ry:n toiminnanjohtaja Harri Aho, valmentaja Harri Väliranta, joukkueenjohtaja Vesa Huovinen ja talkoovastaava Jussi Hekkala.

LELULAHJOITUS

Lelulahjoituksen ovat saaneet mm. Oulun ensi- ja turvakoti, Lasten psykiatrian klinikan osasto 54 sekä OYS lasten ja nuorten klinikat.

OYS TAULUTELEVISIO

Merellinen Oulu ry:n Oulu- laivan jäsenistö suoritti keskuudessaan keräyksen jonka tuotolla on hankittu taulutelevisio, joka oli OYS lasten ja nuorten klinikan toivelistalla hyväntekeväisyyskampanjan alkaessa. Television hankinnan mahdollisti Expert Itkonen.

OULU-LAIVA 

Merellinen Oulu ry / Oulu-laiva haluaa muistaa myös OYS lasten ja nuorten klinikan henkilökuntaa, joka päivästä toiseen tekee mittaamattoman arvokasta työtä. Oulu-laiva tarjoaa mahdollisuuden henkilökunnalle merimatkaan virkistyspäivän puitteissa purjehduskaudelle 2010.

Kärppien E-99 joukkue haluaa kiittää kaikkia hyväntekeväisyyskampanjaan osallistuneita tahoja.

WebTvFinland video: Moottorimarkkinat Möljällä lauantaina 12.9.2009


lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät 46 ry
Merellinen Oulu ry
Oulun yliopistollinen sairaala, Lasten ja nuorten klinikka, henkilökunta
Oulun yliopistollinen sairaala



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut