Yliopistokiekkoa oululaisittain, OYUS - TIHC

Eero Pylkäs 15.01.2012

Oulun Yliopiston Urheiluseuran akateemiset kiekkoilijat olivat potkun jäljessä vieraidensa vauhdista Pohjoislohkon II-divisioonan Jatkosarjan ottelussaan Tornion IHC:tä vastaan.

Linnanmaa  15.01.2012 

Pohjoinen II-divisioona, jatkosarja


OYUS - TIHC  4 - 13  (1-2)(1-5)(2-6)


Oulun Yliopiston Urheiluseura, OYUS, kamppaili sitkeästi mutta ei kyennyt vieraidensa Tornion Ice Hockey Club, TIHC, vauhtiin sunnuntain kotiottelussaan.


Torniolaiset luistelivat urheilullisilla jaloillaan yliopiston akateemiset kumoon sanan mukaisesti "pesäpallolukemin".


OYUS maalivahti Olli Kokkoneva osaltaan teki ottelussa voitavansa, suorittaen ihan ilmiömäisiä torjuntoja.  Mutta TIHC:n jatkuva vyörytys OYUS:n maalille täystyöllisti ottelun kirjurin ja lisäsi numeroita valotaululle.


OYUS rakenteli ajoittain vastaiskuillaan myös omat tilanteessa ja teki ottelussa neljä maaliakin.  Mutta,  kun vastustaja oli potkun parikin edellä ja "omassa päässä soi" niin,  sarjapisteet matkasivat ansaitusti tällä kertaa Tornioon.

Mutta liikuntaharrastuksessa ja amatööriurheilussa, kuten sanotaan, tärkeintä ei ole voitto vaan reilu kilpailu.

1. Erä
00:00      MV     KOKKONEVA Olli         OYUS     aloittaa
00:00      MV     ULKUNIEMI Joonas     TIHC     aloittaa

06:33      0 - 1 TV     MATIHALDI Kalle     TIHC     
11:09      1 - 1     HILDEN Mikko(RAJANIEMI Pekka, RINTA-POLLARI Joni)OYUS     
16:23      1 - 2     PIERI Conor (MATIHALDI Kalle, KUUSELA Mikael)     TIHC     
 
2. Erä

24:39      1 - 3 YV PARTANEN Riku (PIETSALO Aki, KALLIO Tuomas)      TIHC     
26:21      1 - 4 YV KALLIO Taneli (BERG Juha-Matti)          TIHC     
29:04      1 - 5 VoM KALLIO Taneli (KUUSELA Mikael, MATIHALDI Kalle)TIHC     
34:23      2 - 5     RINTA-POLLARI Joni(KILPONEN Sami, MATTILA Miikka)OYUS     
39:16      2 - 6     KALLIO Taneli (PALM Sakari)     TIHC     
39:43      2 - 7     PIERI Conor (KUUSELA Mikael, MATIHALDI Kalle)     TIHC     
 
3. Erä
41:39      2 - 8 AV KALLIO Taneli (PALM Sakari, KALLIO Tuomas)     TIHC     
42:10      2 - 9 AV PARTANEN Riku (PIETSALO Aki, RAAPPANA Joona)     TIHC     
47:41      3 - 9 AV LAMPSIJÄRVI Mihku(ASIKAINEN Juha-Matti, HARJU Ilari)OYUS     
48:46      3 - 10     KALLIO Taneli (KUUSELA Mikael, KOSKENNIEMI Niko) TIHC     
49:32      3 - 11     PARTANEN Riku (ALATALO Jari)     TIHC     
50:46      4 - 11     SOUKKA Ville (NUOJUA Tuomas)     OYUS     
58:01      4 - 12     MATIHALDI Kalle (KUUSELA Mikael, KALLIO Taneli) TIHC     
59:19      4 - 13     KALLIO Taneli (KALLIO Tuomas, KUUSELA Mikael)     TIHC     
 
 
Maalivahdit:
KOKKONEVA Olli     OYUS     12 + 18 + 1 = 31     
vaihto 49:32/3-11
NUOJUA Tuomas     OYUS     0 + 0 + 6 = 6     
        
ULKUNIEMI Joonas TIHC     7 + 11 + 9 = 27     
        
Erotuomarit:
Erotuomari     KURKINEN Ville     
Erotuomari     ORAVA Samuli     

Ottekun kokoonpanot
OYUS
Kenttä     Nro     Pp     Nimi     
AM     1     MV     KOKKONEVA Olli     
    75     MV     NUOJUA Tuomas     
 
    6     P     HAAPIAINEN Henry     
    7     P     HILDEN Mikko     
    14     P     RONKAINEN Jukka     
    21     P     SOUKKA Ville     
    23     P     ASIKAINEN Juha-Matti     
 
    4     H     VÄHÄPESOLA Jarno (A)
    9     H     HARJU Ilari     
    10     H     RINTA-POLLARI Joni     
    11     H     KIVINIEMI Tommi     
    12     H     LAMPSIJÄRVI Mihku     
    15     H     SALMINEN Kari     (C)
    16     H     MATTILA Miikka     (A)
    17     H     RAJANIEMI Pekka     
    18     H     PIESKÄ Teemu     
    20     H     PYLKÄS Matti     
    28     H     JÄÄSKELÄINEN Jari     
    64     H     HAKASAARI Mika     
    88     H     KILPONEN Sami
Toimihenkilöt        -    


 TIHC
Kenttä     Nro     Pp     Nimi     
    1     MV     HEIKKILÄ Mika     
AM     30     MV     ULKUNIEMI Joonas     
 
    2     P     RAAPPANA Joona     
    4     P     BERG Juha-Matti     
    5     P     PIERI Conor     
    14     P     PALM Sakari     
 
    3     H     PIETSALO Aki     (C)
    8     H     PARTANEN Riku     (A)
    10     H     ALATALO Jari     
    11     H     KALLIO Tuomas     (A)
    13     H     KALLIO Taneli     
    19     H     MATIHALDI Kalle     
    24     H     KUUSELA Mikael     
    25     H     KOSKENNIEMI Niko  
Toimihenkilöt TIHC
Joukkueenjohtaja     Lasse Salonen
Joukkueenjohtaja     Yrjö Koskenniemi
Päävalmentaja         Raimo Ahokas
Valmentaja         Arto Södervall
Huoltaja         Erkki Partanen
Huoltaja         Jussi Juusola


Pohjoinen :: II-divisioona, jatkosarja
Sarjataulukko
Joukkue    O    V    JV    JH    H    TM    -    PM    P
YJK             9    8    0    1    0    61    -    19    25
TIHC          7    6    1    0    0    62    -    32    20
SuPS          8    5    1    1    1    63    -    33    18
Cowboys    9    3    1    0    5    48    -    43    11
PaKa          8    3    1    0    4    42    -    40    11
Et-Po72     8    3    0    0    5    36    -    42    9
OYUS         7    2    0    1    4    25    -    57    7
PyPo         10    2    0    1    7    31    -    71    7
Soki           8    1    0    0    7    21    -    52    3


lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Eero Pylkäs

Lähteet ja linkit:

Suomen jääkiekkoliiton tulospalvelu
OYUS
Tornion ICH



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut