Kärpät - Lukko, kärppäpakki jälleen sairastuvalle

Sampo Anttila 15.01.2013

Kärpät ei löytänyt avainta, Lukko puolusti hyvin ja nappasi pisteet Oulusta.


 

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

15.1.2013 Oulu
Energia Areena
SM-liiga, runkosarja
Yleisöä 5168

 

Kärpät - Lukko 2 - 4 (1 - 1, 1 - 2, 0 - 1)

Ennakkoon odotettiin kovaa taistoa. Lukko on ollut kovassa vedossa ja voittanut viidestä viimeisestä ottelusta neljä ja hävisi voittomaalikilpailussa yhden. Kärpillä on viidestä viimeisestä ottelusta, samoin kuin Lukolla, neljä voittoa mutta yksi häviö ja kaksi voitoista on tullut vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Lukko tuli heti alussa hurjasti päälle ja yllätti Kärppien avauskentällisen iskemällä 19 sekunnin pelin jälkeen ensimmäisen maalin. Teemu Nurmi iski lähietäisyydeltä päädystä ponnahtaneen kiekon maaliin, 0 - 1. Kärpät oli yllätetty ”housut kintuissa”. Peli kuitenkin tasaantui nopeasti, viiden ja puolen minuutin paikkeilla ykkösketju iski. Ivan Huml tarjoili ja Juha-Pekka Haataja nosti hallitusti kiekon ohi Petri Vehasen, 1 – 1.

Toista erää tahkottiin yli puoli erää tarkkaa puolustuspeliä. Erässä nähtiin jälleen taklaus, joka puhutti. Ville Mäntymaa taklattiin Lukon puolustusalueella, laidan lähellä, laitaa vasten. Mäntymaan pää iskeytyi laitaan ja hän sai ohimoon verta vuotavan haavan. Kärppien lääkärin mukaan kyseessä oli kova tärsky, josta voi seurata usean pelin poissaolo.  Joonas Kemppaisen istuessa kiinnipitämisestä saamaansa kaksiminuuttista, Ivan Huml karkaa Lukon kentälliseltä ja nostaa hallitusti oikeaan ylänurkkaan 2 – 1. Kärppien peli näytti kulkevan, mutta se oli harhaa. Mäntymaan poissaolo aiheutti muutoksia ja varmaan vaikutti myös kärppäpelaajien mentaaliseen puoleen. Lukon kovat otteet ja vauhti purivat. Lukko teki toiseen erään kaksi maalia ja johti Jarkko Kauvosaaren ja  Josef Strakan maaleilla 2 – 3. Torjunnoissa Tomi Karhunen ei ollut parhaimmillaan.

Kolmannessa erässä joukkueet eivät löytäneet keinoja ohittaa loistavia torjuntoja esittäneitä maalivahteja. Karhunen napsi monta ”varmaa maalipaikkaa” ja piti Kärppien voittotoiveita yllä. Lopussa Karhunen otettiin maalilta ja Kärpät pyöritti näyttävästi ylivoimalla, mutta Vehanen oli muuri. Muutamaa sekuntia ennen ottelun päättymistä, Lukon puolustaja Matt Generous iski viimeisen niitin ottelun päätösnumeroiksi 2 – 4.

Kärppien sairastupa ei ota tyhjentyäkseen. Puolustus on kärsinyt eniten ja ottelussa tapahtunut Mäntymaan loukkaantuminen laittaa Kärpät entistä ahtaammalle.  SM-liigassa tapahtuu paljon loukkaantumisia, liigahallituksen ja seurojen on aktiivisesti haettava keinoja loukkaantumisten välttämiseen.


Kärppien lääkärin Jukka Tikanton mukaan kyseessä oli tärsky,
josta voi seurata Mantymaalle usean pelin poissaolo


Lukko puolusti akressiivisesti

 

Aikaisemmat kohtaamiset

Otteluohjelma 2012 - 2013
Otteluohjelma 2011 - 2012
Otteluohjelma 2010 - 2011

 

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 


Lukon ja ottelun avausmaali 0 - 1 syntyi jo 19 sekunnin pelin jälkeen

 

Maalit

Aika Maali Tekijä (Syöttäjät) Joukkue
00.19 0 - 1 Teemu Nurmi (Harri Tikkanen) Lukko
05.29 1 - 1 Juha-Pekka Haataja (Ivan Humo, Tomas Plihal) Kärpät
33.27 2 - 1 AV Ivan Huml  Kärpät
36.25 2 - 2 Jarkko Kauvosaari (Arttu Ilomäki, Charles Bertrand) Lukko
36.54 2 - 3 Josef Straka (Kimmo Koskenkorva) Lukko
59.54 2 - 4 TM Matt Generous (Tommi Kovanen) Lukko

 

Kärpät

 Paita Nimi Maalit Syötöt Pisteet + - ± Lauk. Rang. Aika
72 Joonas   Donskoi 0 0 0 0 0 0 1 0 18.33
13 Julius Junttila 0 0 0 0 -1 -1 2 0 15.21
33 Tomi   Karhunen 0 0 0 - - - - 0 -
23 Joonas   Kemppainen 0 0 0 0 0 0 4 2 12.24
30 Joonas   Komulainen 0 0 0 0 0 0 3 0 15.14
8 Ville   Mäntymaa 0 0 0 +1 0 +1 0 0 11.19
28 Mikko   Niemelä 0 0 0 0 -1 -1 0 0 18.24
2 Ville   Pokka 0 0 0 +1 -2 -1 6 0 21.09
27 Juha-Pekka Haataja 1 0 1 +2 -3 -1 4 0 15.55
19 Juho   Keränen 0 0 0 0 0 0 2 0 10.23
85 Toni   Kähkönen 0 0 0 0 -2 -2 2 0 18.08
6 Ilkka   Mikkola 0 0 0 +1 -2 -1 4 0 21.39
5 Atte   Ohtamaa 0 0 0 +1 -2 -1 5 0 22.37
24 Jari   Viuhkola 0 0 0 0 -2 -2 2 0 17.04
22 Miikka   Salomäki 0 0 0 0 0 0 9 0 16.40
71 Ivan   Huml 1 1 2 +2 -3 -1 4 2 17.49
25 Vladimir   Eminger 0 0 0 0 -1 -1 2 0 15.46
39 Tomas   Plihal 0 1 1 +1 -2 -1 4 0 11.34
37 John   Norman 0 0 0 0 0 0 1 0 14.18
31 Johan   Backlund 0 0 0 - - - - 0 -

Oulun Kärpät, joukkue kaudella 2012 - 2013, SM-liiga

 

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

Lukko

Paita Nimi Maalit Syötöt Pisteet + - ± Lauk. Rang. Aika
15 Justin   Azevedo 0 0 0 +1 -1 0 7 0 17.56
9 Juhani   Jasu 0 0 0 +1 0 +1 1 0 16.05
59 Aki   Kangasmäki 0 0 0 0 0 0 0 0 7.00
22 Jesse   Virtanen 0 0 0 0 0 0 2 2 19.06
28 Jerry   Ahtola 0 0 0 +1 0 +1 2 0 15.55
44 Otto Honkaheimo 0 0 0 0 0 0 1 0 20.04
57 Arttu   Ilomäki 0 1 1 +1 -1 0 0 0 10.47
10 Tommi   Kovanen 0 1 1 +2 -1 +1 0 0 18.47
40 Jarkko   Kauvosaari 1 0 1 +1 -1 0 3 0 13.51
11 Kimmo   Koskenkorva 0 1 1 +1 0 +1 3 0 14.54
17 Petri   Koskinen 0 0 0 0 0 0 1 0 14.39
20 Teemu   Nurmi 1 0 1 +1 -1 0 4 0 19.16
24 Filip   Riska 0 0 0 +2 -1 +1 3 2 14.56
35 Petri   Vehanen 0 0 0 - - - - 0 -
55 Harri   Tikkanen 0 1 1 +2 -1 +1 2 0 22.14
78 Josef   Straka 1 0 1 +2 0 +2 3 0 16.25
31 Simon   Nielsen 0 0 0 - - - - 0 -
33 Charles   Bertrand 0 1 1 +1 -1 0 4 2 12.06
21 Matt   Generous 1 0 1 +2 -1 +1 1 0 20.30
16 Ryan   Caldwell 0 0 0 +2 -1 +1 4 0 19.32

Kapteenisto: C Otto Honkaheimo, A Juhani Jasu, A Justin Azevedo

Päävalmentaja Risto Dufva
Valmentajat Juha Vuori, Jesse Welling, Ari Moisanen, Risto Rosendahl
Huoltajat Seppo Hurme, Matti Koskinen, Samu Tätilä
Fysioterapeutti Mika Kuosmanen
Hieroja Tomi Pihkoluoma
Lääkärit Juha Isotupa, Mika Virtala
Joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen
Rauman Lukko Oy (Lv. n. = 7,3 M€ v. 2012)
Toimitusjohtaja Timo J. Rajala
Hallitus pj. Jari Laiho, Rauno Mokka, Janne Rautavuori, Mika Marttila, Harri Huhtamaa

 

Torjunnat

 


Maalivahti #33 Tomi Karhunen, Oulun Kärpät 7+10+4=21 (vaihto ulos 59.10, vaihto sisään 59.54)

 
Maalivahti #35 Petri Vehanen, Lukko  8+16+14=38

 

Tuomarit

Päätuomarit #3 Antti Boman ja #8 Vesa Keränen, linjatuomarit #41 Samuli Niskanen ja #52 Harri Perämäki

 

 

 

SM-liigan  kauden 2012-13 erotuomarit ja numerot

 


 

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

Oulun Kärpät SM-liigassa 2011 - 2012

Runkosarja

 
Juha-Pekka Haataja Oulun Kärpät, johtaa Kärppien pistepörssiä 43 pisteellä (23 maalia ja 20 syöttöä). Haataja johtaa SM-liigan maalipörssiä.

# Nimi PP O M S P R ± YV AV VM L L% Aika
1. Haataja,   Juha-Pekka OH 42 23 20 43 44 4 10 0 4 197 11,7 20.11
2. Huml,   Ivan KH 39 11 27 38 63 2 2 1 0 128 8,6 20.10
3. Junttila,   Julius OH 42 14 8 22 22 0 2 0 1 151 9,3 14.08
4. #Jokinen,   Jussi H 21 7 14 21 10 3 4 0 0 71 9,9 19.25
5. #Demers,   Jason P 30 5 16 21 18 6 1 0 1 122 4,1 25.59
6. Kähkönen,   Toni H 38 11 8 19 10 0 4 1 3 101 10,9 19.21
7. #Turris,   Kyle OH 21 7 12 19 24 8 2 0 0 92 7,6 19.43
8. Mikkola,   Ilkka VP 41 1 15 16 40 -7 1 0 0 143 0,7 21.42
9. Komulainen,   Joonas VH 34 5 10 15 20 -9 1 0 0 82 6,1 13.48
10. Lehtonen,   Mikko VP 27 5 9 14 28 6 2 1 1 110 4,5 19.35
11. Ohtamaa,   Atte VP 42 3 11 14 45 9 1 0 2 110 2,7 20.23
12. Salomäki,   Miikka OH 29 4 8 12 24 8 2 0 1 116 3,4 17.51
13. Plihal,   Tomas KH 33 6 4 10 14 2 1 0 0 62 9,7 14.05
14. Kemppainen,   Joonas KH 42 5 5 10 10 0 0 0 1 82 6,1 13.45
15. Pokka,   Ville OP 29 4 5 9 4 4 3 0 1 84 4,8 18.37
16. Mäkilä,   Antti OH 28 3 4 7 4 -1 0 0 1 29 10,3 10.26
17. #Mäkilä,   Antti OH 28 3 4 7 4 -1 0 0 1 29 10,3 10.26
18. Donskoi,   Joonas VH 16 1 6 7 4 4 0 0 0 60 1,7 15.41
19. Keränen,   Juho OH 28 2 4 6 35 4 0 0 0 38 5,3 10.56
20. Eminger,   Vladimir * P 24 0 6 6 12 6 0 0 0 32 0,0 15.41
21. Niemelä,   Mikko OP 23 0 6 6 2 2 0 0 0 33 0,0 15.08
22. Mäntymaa,   Ville OP 28 1 4 5 16 -2 0 0 0 65 1,5 17.39
23. Suoranta,   Simon * OH 32 3 1 4 6 0 0 0 0 42 7,1 7.35
24. Norman,   John H 12 2 1 3 4 3 0 0 1 14 14,3 11.12
25. Halava,   Mika H 16 1 1 2 2 -2 1 0 0 24 4,2 11.07
26. Lehto,   Nico OP 9 0 2 2 2 -1 0 0 0 14 0,0 13.35
27. Huovinen,   Joonas * H 11 1 0 1 0 0 0 0 0 7 14,3 4.32
28. Viuhkola,   Jari KH 9 1 0 1 0 -5 1 0 0 15 6,7 17.57
29. Körkkö,   Tomi OH 9 0 1 1 0 2 0 0 0 12 0,0 8.55
30. Toivo,   Riku * H 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0,0 6.36

 

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

Sarjataulukko

Päiv. 17.1.2013

Sij. Joukkue Ottelut Pisteet
1. Jokerit 42 78
2. KalPa 42 74
3. Kärpät 42 69
4. Tappara 42 66
5. HPK 40 64
6. Lukko 40 63
7. HIFK 41 63
8. JYP 40 63
9. SaiPa 40 63
10. Blues 41 61
11. Ässät 41 59
12. TPS 41 50
13. Pelicans 42 49
14. Ilves 40 39

Koko sarjataulukko

 

Ottelut Kausi 2012 - 2013

Kokosimme Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen otteluohjelman, ottelutulokset sekä linkit junnut.com juttuihin ja SM-liigan tilastoihin.

Otteluohjelma 2012 - 2013 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin
Otteluohjelma 2011 - 2012 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin
Otteluohjelma 2010 - 2011 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin

_____________________

Alkuun   Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

Joukkueen kokoonpano, Oulun Kärpät 2012 -2013

No. Nimi Peli-   paikka Synt.aika Synt.paikka Pituus   cm Paino   kg Maila
1 Eskelinen,   Toni * M 18.01.1995 Oulu 186 80 L
31 Backlund,   Johan M 24.07.1981 Tuntematon   SWE 188 90 L
33 Karhunen,   Tomi M 29.10.1989 Oulu 179 79 L
               
2 Pokka,   Ville OP 03.06.1994 Tornio 182 91 R
5 Ohtamaa,   Atte VP 06.11.1987 Nivala 188 92 L
6 Mikkola,   Ilkka VP 18.01.1979 Oulu 181 89 L
7 Lehto,   Nico OP 19.06.1990 Oulu 183 88 L
8 Mäntymaa,   Ville OP 08.03.1985 Seinäjoki 191 91 R
15 Eklund, Oscar OP 27.08.1988 Stockholm SWE 181 86 L
25 Eminger, Vladimir * P 03.04.1992 Tuntematon CZE 188 89 R
26 Lehtonen,   Mikko VP 12.06.1978 Kiiminki 184 92 L
28 Niemelä,   Mikko OP 09.10.1990 Oulu 187 87 R
78  Boumedienne, Josef VP 12.01.1978 Stockholm 186 95 
               
12 Huovinen, Joonas * H 23.02.1994 Oulu 182 80 R
13 Junttila, Julius OH 15.08.1991 Oulu 179 79 L
16 Korkiakoski, Markus * H 04.03.1992 Oulu 181 77 L
16 Mäkilä Antti OH 01.04.1989 Pori 188 88 R
18 Toivo, Riku* H 25.07.1989 Oulunsalo 183 76 R
19 Keränen, Juho OH 07.04.1985 Keitele 176 89 R
20 Suoranta, Simon * OH 21.05.1992 Vaasa 189 89 L
21 Körkkö, Tomi OH 26.03.1991 Oulu 184 82 L
22 Salomäki, Miikka OH 09.03.1993 Raahe 181 92 L
23 Kemppainen, Joonas KH 07.04.1988 Kajaani 188 100 L
24 Viuhkola, Jari KH 27.02.1980 Oulu 183 89 L
27 Haataja, Juha-Pekka OH 31.10.1982 Oulu 179 84 R
30 Komulainen, Joonas VH 01.06.1990 Kuhmo 166 73 L
37 Norman,  John H 06.01.1991 Tuntematon   SWE 180 80 L
39 Plihal,  Tomas KH 28.03.1983 Frydlant   CZE 190 90 L
71 Huml,  Ivan KH 06.09.1981 Kladno   CZE 189 93 L
72 Donskoi, Joonas VH 13.04.1992 Raahe 181 88 R
85 Kähkönen, Toni H 29.09.1986 Vaasa 182 85 L
91 Halava,  Mika H 20.05.1987 Pori 177 75 R
               
 

Siirtyneet

           
1 Wiikman, Miika (Vuokra, Ilves)M 17.10.1984 Mariestad 182 80 L
16 Rosa, Pavel OH 07.06.1977 Most, CZE 182 88 R
36 Jokinen, Jussi (NHL työs.) H 01.04.1983 Kalajoki 181 84 L
55 Demers, Jason P 09.06.1988 Dorval, Que CAN 183 86 R
77 Turris, Kyle 12.10.-8.12.2012 OH 14.08.1989 New Westminster, B.C CAN 186 88 R

* Tähdellä merkityt pelaajat ovat tulokkaita

 

Oulun Kärpät SM-liigassa 2012 - 2013 - Joukkueen valokuvat
Oulun Kärpät SM-liigassa 2011 - 2012 - Joukkueen valokuvat

Kärppäklubi


Baby Beast Cheerleaders viihdyttää yleisöä pelikatkoilla

 


Oulun Kärpät 46 "Lumiukot"

_____________________

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

Video

 

Katso kuvat ottelusta Kärpät - Lukko 15.1.2013

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Rauman Lukko
SM-liiga
Baby Beast Cheerleaders



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut