Kärpät - Ässät, Kärpät ennätysputkessa

Sampo Anttila 16.11.2013

Oulun Kärpät on Liiga-historian pisimmässä voittoputkessa, 15. voitto putkeen!

 

Oulu 12.10.2013
Liiga, runkosarja
Oulun Energia Areena
Yleisöä  6614

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

 

Kärpät - Ässät 4 - 1 (1 - 1, 0 - 0, 3 - 0)

Kärppähalli oli loppuunmyyty, eikä ihme. Yleisön kannalta Oulun Kärppien taival kuluvalla kaudella on ollut yleisöönmenevää, laadukasta ja runsaasti maaleja sisältävää elämysnäytelmää. Sankarin viitta on ollut vuoroin jokaisen pelaajan harteilla ja vuoroin koko joukkueella. Voittamisen paineet Kärpillä ja vastustajien pelot kasvattavat joukkueiden välisiä eroja.  Yhdenkään joukkueen ei ole helppo tulla Raksilaan, jossa kotijoukkue on saanut ansaitsemaansa kannustusta aivan poikkeuksellisella tavalla. Koko ottelun ajan on kannustettu omia sankareita ja viimeisen minuutin aikana Raksilan yleisö on osoittanut suosiotaan seisaallaan, rytmikkäästi taputtaen.

 

Illan ratkaisijana oli Julius Junttila, kaksi maalia kolmannen erän lopulla ja alle kahden minuutin. Varsinkin voittomaali (2 – 1) oli osoitus Junttilan taidoista ja loistavasta yksilösuorituksesta, jossa hän pujotteli oman maalin takaa läpi koko kentän ja nosti kiekon hallitusti ässävahti Juuso Riksmanin selän taakse.

 

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Maalit

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät

1 - 0

04:58

Joonas Kemppainen

Joonas Donskoi, Julius Junttila

1 - 1

06:38

Sami Lähteenmäki

Mika Niemi, Valtteri Parikka

2 - 1 TV

56:29

Julius Junttila

Mikko Lehtonen, Ari Vallin

3 - 1 YV

57:12

Ben Maxwell

Ville Pokka, Joonas Komulainen

4 - 1

58:16

Julius Junttila

Joonas Kemppainen, Joonas Donskoi

 

Tehopisteet

Kärpät

Julius Junttila 2+1=3
Joonas Kemppainen 1+1=2
Ben Maxwell 1+0=1                                              
Joonas Donskoi 0+2=2                                         
Ari Vallin 0+1=1                                                       
Ville Pokka 0+1=1                                                   
Mikko Lehtonen 0+1=1                                       
Joonas Komulainen 0+1=1    

 

Ässät

Sami Lähteenmäki 1+0=1
Mika Niemi 0+1=1
Valtteri Parikka 0+1=1

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Maalivahtien torjunnat


Jussi Rynnäs, Kärpät 9+4+8=21

 


Juuso Riksman, Ässät 7+12+12=31

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Tuomarit

 

Hakkarainen Jukka, Päätuomari
Heikkinen Lassi, Päätuomari

Perämäki Harri, Linjatuomari
Orava Samuli, Linjatuomari

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Kokoonpanot

Kärpät 

 1. Kenttä

 

17 Mika Pyörälä

24 Jari Viuhkola

85 Toni Kähkönen

5 Lasse Kukkonen

28 Mikko Niemelä

    

2. Kenttä

 71 Ivan Huml

49 Ben Maxwell

30 Joonas Komulainen

9 Atte Ohtamaa

2 Ville Pokka

       

3. Kenttä

13 Julius Junttila

23 Joonas Kemppainen

72 Joonas Donskoi

 26 Mikko Lehtonen

55 Ari Vallin

       

4. Kenttä

20 Simon Suoranta

19 Juho Keränen

29 Mikko Alikoski

Maalivahdit

40 Jussi Rynnäs

Varalla Tomi Karhunen

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

 

Ässät

1. Kenttä

10 Niklas Hagman

28 Kamil Kreps

84 Dragan Umicevic

 52 Ville Uusitalo

39 Petteri Lindbohm

       

2. Kenttä

 14 Sami Lähteenmäki

 31 Mika Niemi

81 Eero Elo

58 Jyri Marttinen

9 Valtteri Parikka

       

 3. Kenttä

 49 Tuomas Pihlman

93 Henri Heino

11 Tuomas Huhtanen

24 Miko Malkamäki

33 Taimi Tommi

       

 4. Kenttä

53 Sami Mutanen 

72 Severi Sillanpää 

8 Ziga Jaglic

 Maalivahdit

34 Juuso Riksman

Varalla Rasmus Rinne

 

Kapteenisto: C Ville Uusitalo, A Tapio Sammalkangas, A Niklas Hagman, A Jyri Marttinen

Päävalmentaja

Pekka Virta

Valmentajat

Sami Karppinen, Jere Härkälä, Jaakko Rosendahl, Vesa Vuorenmaa

Huolto

Kimmo Korhonen, Markku Kukkula, Jukka Väkevä

Fysioterapeutti

Hero Mali, Jacob Hyde

Naprapath

Kai Hovi

Lääkärit

Antti Hakkiluoto, Heikki Korhonen, Jarkko Levola

Tilastot

Jaakko Ruusunen

HC Ässät Pori Oy

(Lv. n. 6,5  M€ v.   2013)

Toimitusjohtaja

Jukka Hirsimäki

Hallitus

 pj. Mikko Laine, Juha Huunanmaa, Petri Marjanen, Hannu Penttilä, Jali Prihti, Matti Ratsula, Harri Vilkuna

 http://www.assat.com

 

 

 

Junnut.com -sivuilla

Otteluohjelma 2013 - 2014, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut. Linkit juttuihin ja videoihin
Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014
Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video 

 

Katso videot

Katso kuvat ja video ottelusta Kärpät - Ässät 16.11.2013

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Porin Ässät
Liiga



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Kärpät - SaiPa, tiukka liigamatsi

Lauantai 17.2.2018
Kärpät kiri lopussa tasoihin, mutta Saipa oli vaarallisimmillaan maalin edustalla.

Miesten jääkiekko olympialaisissa 2018

Keskiviikko 14.2.2018
Leijonien Olympialaiset käynnistyivät Suomen Miesten jääkiekolla 15.2.2018. Seuraamme Suomen Leijonien Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Slovakkia yllätti Olympialipun alla pelanneet venäläiset ja Slovenia voitti jatkoajalla Yhdysvallat. Suomi voitti avausottelussaan Saksan. Suomi peittosi Norjan. Alkuerien viimeinen ottelu Ruotsia vastaan oli tiukka, mutta Suomi hävisi ja Suomi pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Koreaa vastaan. Suomen ensimmäinen ottelu pudotuspeleissä oli vaikea, Korea iski kaksi maalia, Suomi viisi. Puolivälierissä Leijonat olivat todellisessa testissä, kun vastaan asettui Kanada. Jännittävässä ottelussa mentiin kaksi erää maalittomasti, kolmannen erän alussa Kanada teki maalin, jolla se varmisti tien välierään. Suomi kotimatkalle maalin tappiolla. Myös Ruotsi hävisi puolivälierissä, Saksa välieriin. Venäjän olympiaryhmä finaaliin, Tshekki pronssiotteluun. Saksa Finaaliin, Kanada pronssiotteluun. Olympiakisojen ensimmäisen kultamitalin Suomelle toi Iivo Niskanen 50 km:n perinteisellä. Onnea Iivolle!!! Olympiapronssi maistui Kanadan joukkueelle, Tshekki neljänneksi. Huippujännittävä finaali päättyi vasta jatkoerässä Venäjän olympiaurheilijoiden kultajuhliin. Saksa oli vielä 55 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua johdossa 2 - 3.

Kärpät - Jukurit, olympilaiset vaikuttivat

Perjantai 9.2.2018
Kärpät pelasi rutiinilla, vaikka olympialaisiin oli matkannut kaikkiaan viisi joukkueen jäsentä.

Naisten jääkiekko olympialaisissa 2018

Sunnuntai 11.2.2018
Olympialaiset käynnistyivät Suomen Naisten jääkiekolla 11.2.2018. Seuraamme Suomen Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Suomen Naisleijonat tyrmäsi Ruotsin ja Suomi eteni välieriin vastaan asettuu USA. Välierissä Naisleijonat murskannut USA jatkaa loppuotteluun ja Suomi pronssiotteluun jossa Suomen Naisleijonat kaatoivat Venäjän olympiaurheilijat ja nappasivat pronssia. USA voittolaukauksilla olympiakultaan, Kanadalle karvas tappio ja hopeaa. Mitalit jaettiin Suomen Naisleijonat iloisena pronssimitalit kaulassa.

Polar Bear Pitching, myyntipuheita avannosta

Torstai 8.2.2018
Tänä vuonna Polar Bear Pitching finaali järjestettiin 7.2.2018. Finaalissa kilpaili 12 yritystä.

Kärpät - Ässät, liian jännä Liigaottelu

Torstai 1.2.2018
Kärkijoukkue ei antanut periksi, vaikka Ässät iski johtoon jo 1 - 4.

Kärpät - HPK, jännittävä Liiga-ottelu

Tiistai 30.1.2018
Ottelu osoitti miten tasaista osaamista Liigassa on.

Sauli Niinistö valittiin jatkoon

Sunnuntai 28.1.2018
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin ylivoimaisella äänestäjien tuella uudelleen Suomen tasavallan presidentiksi

Oulun urheilun kolme vuosisataa, Pekka Anttisen historia- ja tietoteos

Sunnuntai 28.1.2018
Oululaisia urheiluseuroja ja organisaatioita esittelevä kirja, josta löydät oleellisimmat tiedot urheilijoista, valmentajista, seuroista Oulusta ja Oulunseudusta.

Kärpät - Pelicans, maalirikas ensimmäinen erä

Tiistai 23.1.2018
Kärppien alku oli vakuuttava. Pelicansin maalit jäivät vähiin.

Jääkiekkojoukkueet nimetty PyeongChangin olympialaisiin

Maanantai 22.1.2018
Suomen jääkiekkojoukkueet ensi kuussa kisattaviin PyeongChangin olympialaisiin on valittu. Miesten joukkueessa on neljä mitalistia aiemmista olympiakisoista ja peräti 21 olympialaisten ensikertalaista. Naisten joukkueesta löytyy yhdeksän ensikertalaista ja saman verran olympiamitalisteja.

Liigaottelu Kärpät - HPK, perhepeli oli yleisömenestys

Lauantai 13.1.2018
Aamupäivällä alkanut perhepelin lasten aamujäälle osallistui sata lasta vanhempineen. Liigaottelu meni voittolaukauksille.

Kärpät – Pelicans

Lauantai 13.1.2018
Pelicans nappasi pisteen Kärpiltä B-junnojen SM-sarjassa. Kärpät voittoon jatkoajalla.

Kärpät - TPS, kärkiottelu Raksilassa

Lauantai 6.1.2018
Kärpät näytti parasta osaamistaan Liigan kärkikamppailussa. Lähes täysi katsomo ja laadukas sekä vauhdikas ottelu oli nautittavaa seurattavaa.

U20 MM-kisat, USA

Tiistai 26.12.2017
Nuorten MM-kisoihin osallistui kymmenen joukkuetta, Suomen lisäksi Valko-Venäjä, Kanada, Tshekki, Tanska, Venäjä Sveitsi, Slovakia, Ruotsi ja isäntämaa USA. Suomen joukkueen tie kisoissa päättyi puolivälieriin. Finaalissa kohtasivat Ruotsi ja Kanada. Kanada on Maailman Mestari 2018.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut