Kärpät ei luovu voittosarjasta

Sampo Anttila 07.12.2013

Kärpät ja Ässät kohtasivat jälleen Oulussa. Liigan kärki ei tylsynyt.

7.12.2013 Oulu
Liiga, runkosarja
Oulun Energia Areena
Yleisöä  6614

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

 

Kärpät - Ässät 1 - 0 (0 - 0, 0 - 0, 1 - 0)

Kärpät oli kohdannut Ässät tällä kaudella kolmesti ja voittanut ne kaikki. Keskinäisten otteluiden maalisaldo oli 11 - 6. Lähtökohdat itsenäisyyspäivän jälkeiseen otteluun näyttivät joukkueiden keskinäisen pelihistorian valossa selvältä Kärppä-voitolta, mutta näin ei ollut. Ottelu oli tasaväkinen ja molemmat joukkueet puolustivat hienosti.

Avausmaaliin tarvittiin lähes 57 minuuttia ja se jäi myös ottelun voittomaaliksi, Joonas Donskoi laukaisi maalin edestä hiukan epäonnistuneen näköisen laukauksen kohti Loistavasti pelannutta Ässä maalivahtia Rasmus Rinnettä ja kiekko painui onnekkaasti maaliin, Kärppien kolmoskentältä jälleen loistavaa työtä.

Jussi Rynnäs pelasi Kärppien maalilla seitsemännen nollapelinsä tällä kaudella ja johtaa maalivahtien torjuntatilastoa torjuntaprosentilla 94,36. Rynnäs on torjunut tällä kaudella 20 ottelussa ja hävinnyt ainoastaan yhden ottelun. Päästettyjä maaleja on ainoastaan 1,38 maalia/ottelu. Vähäinen päästettyjen maalien määrä kertoo paitsi maalivahdin onnistumisesta myös koko joukkueen puolustuksen onnistumisesta.

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Maalit

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät

 1 - 0

 56:49

 Joonas Donskoi

 Julius Junttila, Joonas Kemppainen

 

Tehopisteet

Kärpät

 

Joonas Donskoi 1+0=1
Julius Junttila 0+1=1
Joonas Kemppainen 0+1=1

 

Ässät


Niklas Hagman ja Ässät jäi tällä kertaa ilman pisteitä

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Maalivahtien torjunnat

 


Jussi Rynnäs, Kärpät 8+6+2=16

 


Rasmus Rinne, Ässät 7+13+6=26

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Tuomarit

 

 

 

Pajula Jari-Pekka, Päätuomari
Leppänen Jussi, Päätuomari

Perämäki Harri, Linjatuomari
Orava Samuli, Linjatuomari

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video

Kokoonpanot

 

Kärpät 

 1. Kenttä

 

17 Mika Pyörälä

24 Jari Viuhkola

85 Toni Kähkönen

5 Lasse Kukkonen

28 Mikko Niemelä

    

2. Kenttä

 71 Ivan Huml

49 Ben Maxwell

50 Juhamatti Aaltonen

9 Atte Ohtamaa

2 Ville Pokka

       

3. Kenttä

13 Julius Junttila

23 Joonas Kemppainen

72 Joonas Donskoi

 26 Mikko Lehtonen

25 Vladimir Eminger

       

4. Kenttä

20 Simon Suoranta

19 Juho Keränen

29 Mikko Alikoski

Maalivahdit

40 Jussi Rynnäs

Varalla 33 Tomi Karhunen

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

 

Ässät


Ässä-fanit olivat jälleen tulleet runsaslukuisesti kannustamaan omaa suosikkijoukkuetta

 

1. Kenttä

10 Niklas Hagman

93 Henri Heino

11 Tuomas Huhtanen

 52 Ville Uusitalo

63 Patrik Parkkonen

       

2. Kenttä

 14 Sami Lähteenmäki

 31 Mika Niemi

84 Dragan Umicevic

44 Danny Groulx

58 Jyri Marttinen 

       

 3. Kenttä

 53 Sami Mutanen

 72 Severi Sillanpää

 81 Eero Elo

24 Miko Malkamäki

 9 Valtteri Parikka

 

     

 4. Kenttä

82 Juho Lammikko 

21 Ville Ahlgren

8 Ziga Jaglic

 Maalivahdit

29 Rasmus Rinne

Varalla 35 Niklas Kekki

 

Kapteenisto: C Ville Uusitalo, A Tapio Sammalkangas, A Niklas Hagman, A Jyri Marttinen

Päävalmentaja

Pekka Virta

Valmentajat

Sami Karppinen, Jere Härkälä, Jaakko Rosendahl, Vesa Vuorenmaa

Huolto

Kimmo Korhonen, Markku Kukkula, Jukka Väkevä

Fysioterapeutti

Hero Mali, Jacob Hyde

Naprapath

Kai Hovi

Lääkärit

Antti Hakkiluoto, Heikki Korhonen, Jarkko Levola

Tilastot

Jaakko Ruusunen

HC Ässät Pori Oy

(Lv. n. 6,5  M€ v.   2013)

Toimitusjohtaja

Jukka Hirsimäki

Hallitus

 pj. Mikko Laine, Juha Huunanmaa, Petri Marjanen, Hannu Penttilä, Jali Prihti, Matti Ratsula, Harri Vilkuna

 http://www.assat.com

 

 

 

Junnut.com -sivuilla

Otteluohjelma 2013 - 2014, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut. Linkit juttuihin ja videoihin
Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014
Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Valokuvat ja video 

 

Katso videot

Katso kuvat ottelusta Kärpät - Ässät 7.12.2013

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Porin Ässät
Liiga



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Leijonat Channel One Cup:ssa

Tiistai 12.12.2017
Euro Hockey Tourin Channel One Cup 13.-17.12.2017 Moskovassa. Suomi - Tshekki jatkoajalle.

Kärpät - KalPa

Sunnuntai 10.12.2017
Kuopion C-junnut rokottivat Oulun poikia ylivoimalla.

Kärpät Musta - Kiekko-Laser Punainen

Sunnuntai 10.12.2017
Lakeuden D2 pojat yllättivät Kärpät

Kärpät - Ässät, Suomi 100

Lauantai 2.12.2017
Liigan Suomi 100 tapahtuman kohokohdaksi Oulussa muodostui ottelun avaustapahtumat, maamme laulu Petrus Schroderus ja Oulun Sinfonian vaskiorkesteri, ottelun aloituskiekon tiputti Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Kärppien pitkä kotivoittojen putki katkesi, niukkaan tappioon Ässille.

Kärpät- Sport

Sunnuntai 3.12.2017
Sportin B-pojat putosivat Kärppä poikien kyydistä Raksilassa

Kärpät - Jukurit, Jukurit haastoi

Tiistai 28.11.2017
Jukurit ei pystynyt horjuttamaan Kärppien kärkipaikkaa.

Kärpät - Tappara, kärkipeli Raksilassa

Tiistai 21.11.2017
Kärppien kotipelien hyvä vire on säilynyt, kaikki kotipelit selvitetty.

Kärpät - HIFK, kotijoukkueella tiukkaa

Perjantai 17.11.2017
Kärpät on pelannut voitokkaasti kotona, 10 peräkkäistä voittoa. Ensimmäisessä erässä HIFK horjutti katsojien uskoa kotijoukkueen voittoon.

K-Laser/KKP – Jokerit

Sunnuntai 19.11.2017
Rantalakeuden B-pojat selättivät pääkaupunkilaiset vieraansa

Kiekko-Laser/KKP - KalPa

Lauantai 11.11.2017
Lakeuden C-pojat potkun parikin jäljessä kuopiolaisten vauhdista tällä kertaa

AIK/Laser HT - Riemu

Lauantai 11.11.2017
AIK/Laser HT ja Riemu tarjosivat isänpäivän aattona railakasta Suomi-sarjan jääkiekkoviihdettä.

Kärpät - TPS, halloweenin merkeissä

Lauantai 4.11.2017
Ottelussa Oulun Kärpät piti ensimmäisessä erässä hankkimansa johdon.

Karjala-turnaus 9.-12.11.2017

Maanantai 30.10.2017
Helsingin Hartwall Arenassa pelatava Karjalaturnaus valmistaa maajoukkuetta olympialaisiin. Turnaus on toinen kahdesta olympialaisia edeltävästä maajoukkuetapahtumasta ja valmennusryhmät seuraavat silmä kovana pelaajiensa ensi viikon suorituksia olympiajoukkueen pelaajavalintoja varten.

Kärpät - Lukko, Vehviläselle kolmas nollapeli

Torstai 26.10.2017
Kärpät puolustaa tehokkaasti ja tekee maaleja laajalla rintmalla

K-Laser/KKP – KooKoo, C-junnut

Perjantai 27.10.2017
K-Laser/KKP nappasi makean 5-3 voiton kotonaan KooKoosta.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut