Hyvää Joulua!

Sampo Anttila 22.12.2013

On jälleen tullut aika kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua sekä Onnellista ja Menestyksekästä Uutta Vuotta!

23.12.2013 Oulu
Blogi

 

HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Joulun aikaan suomalaiset rauhoittuvat joulun viettoon. On kuitenkin monia ammatteja ja tehtäviä joissa joudutaan työskentelemään myös juhlapyhien aikaan. Myös useimmat urheilijat viettävät joulua kotona, poikkeuksiakin on. Mm. jääkiekkoilijat ovat viettäneet perinteisesti joululomansa jo junioreista alkaen turnauksissa ja harjoitusotteluissa. Joulu on junioreille juhlan aikaa, kun he saavat pelata uusissa ympyröissä.

Maajoukkueet ovat pelaamassa maailmalla. Suomen nuoret (U20) pelaavat Ruotsissa MM 2014 turnauksen vuodenvaihteessa. Mukana on myös Pohjoisen poikia, Ville Pokka, Saku Mäenalanen ja Ville Leskinen. Onnea heille ja koko joukkueelle turnaukseen!

Uusi vuosi alkaa suurella urheilujuhlalla, Sotšin Olympialaisilla. Naisten joukkue on jo valittu, päävalmentaja Mika Pieniniemi   on valinnut joukkueeseen mukaan Kärpistä Saija Tarkin ja Nina Tikkisen, onnea heillekin matkaan.

Miesten maajoukkue Sotšiin nimetään myöhemmin. Maajoukkue on pelannut Euro Hockey Tour turnauksia, viimeksi joulukuussa Venäjällä. Suomen Leijonat ovat menestyneet hyvin ja ovat jo varmistaneet turnauksen voiton, vaikka yksi osaturnaus on pelaamatta. Turnaukseen on osallistunut   seitsemän ”kärppäläistä” ja varsin menestyksekkäästi. 

Oulun Kärpät on menestynyt Liigassa loistavasti ja on voittanut ennätyksellisesti syyskauden ottelunsa. Liigan kärkipaikalta on hyvä lähteä jatkamaan kevään taistoihin, tähtäimessä mestaruus. Liigaa hallinnoiva Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus on myös uudistunut, hallituksen jäseneksi on valittu Oulun Kärpät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tommi Virkkunen.

Jyväskylästä JYP selvisi European Trophyn finaaliin. JYP nousi turnauksen mestariksi voittamalla finaalin, Jyp - Färjestad BK 2 – 1. Tiukan ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi voi nimetä JYP:n maalivahti Tuomas Tarkin 39 torjunnallaan. Tuomas oli  JYP:n maalilla kuin muuri ja valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Onnittelut JYP:n joukkueelle ja organisaatiolle. Oulun Kärppien Mika Pyörälä oli turnauksen paras hyökkääjä ja parhaaksi puolustajaksi valittiin Simon Bertilsson (Brynäs). 

Ensi kaudella Kärpät pelaa Liigan ohella myös mestareiden liigaa. The Champions Hockey League käynnistyy elokuussa 2014. CHL:ää pelaa ensimmäisellä kaudella 40 joukkuetta. Sen suomalaisia perustajajäseniä ovat Kärppien lisäksi HIFK, JYP, KalPa, Tappara ja TPS.

 - Tämä on hieno asia Oulun Kärpille. Kärpät on ollut mukana perustamassa Nordic Trophyä, laajentamassa sitä European Trophyksi, pelannut mukana Pietarin European Champions Cupissa, ja nyt olemme Champions Hockey Leaguen perustajajäsen, Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno sanoo. [Kärpät]

Kevätkaudesta on tulossa jännittävä ja kiireinen niin pelaajille kuin yleisöllekin. Kiitokset kuluneesta kaudesta niin yhteistyökumppaneille kuin lukijoillekin.

Rauhallista Joulua ja onnea tuleviin koitoksiin.

Toivoo
Junnut.com, toimitus

 


Lähteet ja linkit:




Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät- Kärpät A - Kärpät Naiset -

Kempeleen Kiri - Oulun Lipottaret

Tiistai 6.6.2017
Naisten Superpesiksen paikallisottelun säihkettä Kempeleen Sarkkirannassa

Kempeleen Kiri - Kouvolan Pallonlyöjät

Sunnuntai 21.5.2017
Superpesistä aurinkoisessa Kempeleen Sarkkirannassa

Jääkiekon MM 2017, IIHF Ice Hockey World Championship

Perjantai 5.5.2017
Suomen Leijonat pelaavat jääkiekon maailmanmestaruudesta Ranskan Pariisissa ja Saksan Kölnissä (Cologne). Seuraamme Leijonien taivalta ja kisatapahtumia ensimmäisestä viimeiseen otteluun. Olemme koonneet lukijaa helpottavia linkkejä ja videoita. Suomi aloitti MM-kisat voitolla Valko-Venäjästä 3 - 2. Suomi - Ranska 1 - 5 Ranska otti riemukkaan voiton kotiyleisön kannustamana. Suomi - Tshekki 3 - 4 VL. Suomi - Slovenia 5 - 2. Norja - Suomi Lisäajalla 2 - 3. Sveitsi - Suomi 2 - 3 LA, Kanada - Suomi 5 - 2. Puolivälierät USA - Suomi 0 - 2. Välierissä Ruotsi - Suomi 4 - 1. Pronssiottelussa Venäjä - Suomi 5 - 3, Suomi neljäs. finaalissa Kanada - Ruotsi 1 - 2, Ruotsi on Maailman Mestari 2017.

Pikkuleijonat Slovakiassa U18 MM2017

Torstai 13.4.2017
Suomen Pikkuleijonat Lähtivät puolustamaan viimevuotista maailmanmestaruutta. Kokosimme tilastoja sekä linkkejä sivullemme, jotta voit seurata turnauksen kulkua alusta mestaruusjuhliin saakka. Kisat sujuivat hyvin, alkuerissä voittavaa pelaamista ja puolivälierässä kaatui Tshekki jatkoajalla. Välierävastustaja Venäjä tarjosi Pikkuleijonille kovan vastuksen ja vei ottelun jatkoajalle. Suomen pojilta löytyi kuitenkin vielä jatkoerä lopulla ratkaisu, jatkoerän maalin iski Toni Utunen. Pikkuleijonat loppuotteluun, haaveena maailmanmestaruus. Pikkuleijonat pelasivat upeat kisat, loppuottelussa USA toteutti unelmansa voittamalla Suomen 4 - 2. Suomelle MM-hopeaa.

Unkari - Suomi MM-leirillä

Perjantai 7.4.2017
Suomen A-maajoukkue pelaa Unkarin maajoukkuetta vastaan Budapestissa perjantaina 7. huhtikuuta. Suomelle voitto 1 - 6.

Kärpät Final Four -turnauksessa Oulussa

Sunnuntai 2.4.2017
Turnauksessa ratkotaan jääkiekon B-, B2- ja C- junioreiden Suomen Mestaruudet. Ottelut pelataan Oulun Energia Areenalla ja Oulun Baari Areenalla. Finaalit ja pronssiottelut sunnuntaina 2.4.2017. Oulun Kärppien C-nuoret taistelee mestaruudesta ja B-nuoret pronssista.

Kiimingin Kiekko-Pojat voittivat D2 juniorien Pohjoisen aluemestaruuden

Lauantai 1.4.2017
Kajaanissa kisaillussa Suomen Jääkiekkoliiton Pohjoisen Alueen ”D2 AA Final Four” lopputurnauksessa Kiimingin Kiekko-Poikien ”KKP Valkoinen” joukkue osoittautui sitkeimmäksi ja voitti ikäluokkansa aluemestaruuden.(Kuvassa Kärpät - K-Laser)

Naisten jääkiekon MM 2017

Perjantai 31.3.2017
Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia Naisten MM-kisoista. Oulun Kärpät on tälläkin kertaa edustettuna kisoissa. Alkusarjassa Suomi voitti sensaatiomaisesti Kanadan joukkueen. Puolivälieräottelu Suomi - Ruotsi oli Suomen hallintaa, lopputulos 4 - 0. Välierässä Kanada - Suomi 4 - 0. Suomi otti vakuuttavasti pronssia, voittamalla Saksan 8 - 0.

Kärpät Musta selätti Kiekko-Laser Punaisen D2-juniorien paikallisväännössä

Sunnuntai 19.3.2017
Kärpät Musta D2-juniorit oli isäntä omalla jäällään ja raapi pisteet Kiekko-Laser Punaisilta 6 – 5 (4-4, 2-1)

Kärppien C-junnot pöllyyttivät Jokereita

Sunnuntai 19.3.2017
Kotijoukkue oli tyly isäntä nimekkäille pääkaupungin vierailleen ja mätti 6 -– 3 (2-1, 3-0, 1-2) lukemat valotauluun.

Nuorten SM Playoffs, Kärpät

Sunnuntai 12.3.2017
Kärpät pelasi runkosarjan erinomaisesti ja sijoittui sarjan kakkoseksi. Puolivälieriin Kärppien vastustajaksi nousi HIFK Villi-kortti kierroksen kautta TPS - HIFK voitoin 1 - 2. Puolivälierissä Kärpät - HIFK otteluvoitot 1 - 2, kolmella voitolla välieriin. Välierissä vastassa Porin Ässät. Ässät voitti otteluvoitoin 0 - 3. Kärpät pronssiottelussa sai vastaansa Rauman Lukon joka voitti pronssiottelun maalein 1 - 2 jatkoajalla.

Nuorten SM-Liiga playoff: Kärpät- HIFK puolivälieräsarjan ratkaisu siirtyi

Torstai 16.3.2017
Kärpät eivät saaneet katkaistua puolivälierä ottelusarjaa suoraan kolmannessa ottelussa vaan vieraat taistelivat ensimmäisen otteluvoittonsa 2 - 4 (2-1, 0-0, 0-3)

Kärpät - Espoo United, Naisten Playoff Loppuottelut

Lauantai 11.3.2017
Oulun Kärppien naisjoukkue on edennyt loppuotteluun voittamalla välierävastustajansa HPK:n suoraa kolmella voitolla (3 - 0). Loppuotteluvastustajaksi selvisi Espoo United, joka voitti välierissä KalPan otteluvoitoin 3 - 2. Ensimmäisessä kohtaamisessa Kärpät otti ensimmäisen otteluvoiton Espoo Unitedista lopputuloksella 2 - 0. Loppuotteluun tarvittiin viisi ottelua jossa Oulun Kärpät ja Espoo United taistelivat tasatilanteeseen 2 - 2. Ratkaiseva viides ottelu palattiin Oulussa 19.3. ja Kärpät voitti Suomen Mestaruuden.

Kärpät - TPS, Tomi Kallio ratkaisi voittolaukauksella

Torstai 9.3.2017
Kauden viimeinen runkosarjaottelu kotihallissa sai arvoisensa päätöksen, taisteluilme ja vauhti kohdillaan.

Kärpät - HIFK, taistelu suorasta pudotuspelipaikasta

Lauantai 4.3.2017
Kärpät pelasi hyvän ottelun, mutta maalit teki kuitenkin HIFK.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut