Kärpät - Tappara

Sampo Anttila 11.02.2014

Hyvävauhtisen ja Kärppien hallinnassa oleen alun jälkeen Tappara sai toisen erän lopulla tehtyä avausmaalin. Janne Niinimaa päätti lopettaa pitkän ja kunniakkaan uransa, Kärpiltä muistolahja Jannelle ennen ottelun alkua.

 

 

11.2.2014 Oulu
Liiga, runkosarja
Oulun Energia Areena
Yleisöä 6269

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Kärpät - Tappara 3 - 4 VL (0 - 0, 0 - 1, 3 - 2, 0 - 0, 0 - 1)

 

Kolmannessa erässä Kärpät oli jo selvittänyt pelitilanteen 3 - 1, ja oli pelannut vahvasti hyvin pelaavaa Tapparaa vastaan. Tappara lisäsi vauhtia ja painostusta, mutta Kärpät puolusti hyvin. Erän lopulla Tappara otti maalivahdin pois ja teki kaksi maalia, tasoittava maali syntyi seitsemän sekuntia ennen erän päätöstä.

Pelissä mentiin jatkoajalle, jossa Ari Vallin otti kaksiminuuttisen kampittamalla Tapparan kultakypärä Olli Palolan. Kärpät puolusti kuitenkin loistavasti eikä Tappara pystynyt hyödyntämään ylivoimaansa. 

Voittomaalikilpailussa kolmikoista ainoa onnistuja oli Tapparan Jukka Voutilainen.

 

 
Janne Niinimaa sai pitkän uransa päätteeksi Kärpiltä muistolahjan, jonka luovutti Oulun Kärpät Oy:n hallituksen pj. Tommi Virkkunen.

Katso video Jannen muistamisesta, videon alussa on katkelmia Jannen Kiekkoleiristä 2010. KKP:n järjestämä kiekkoleiri on pyörinyt Jäälihallilla ainakin 15 -vuotta.

 


Esa "Essi" Pirnes toivotettiin monin eri tavoin tervetulleeksi kotiin. Esa Pirnes pelasi ensimmäisen Liiga-ottelunsa Kärppiin paluun jälkeen.

 

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 

Maalit

 

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät

0 - 1

37:19

Antti Erkinjuntti

Olli Palola

1 - 1 YV 

41:32

Jari Viuhkola

Mika Pyörälä, Ville Pokka

2 - 1

47:32

Julius Junttila

Joonas Donskoi, Ben Maxwell

3 - 1

49:53

Ivan Huml

Ari Vallin, Joonas Donskoi

3 - 2 IM

58:45

Nick Bailen

Kristian Kuusela

3 - 3 IM

59:53

Antti Erkinjuntti

Kristian Kuusela, Pasi Puistola

4 - 3 VL

VOM

Jukka Voutilainen

 

 

 

Tehopisteet

Kärpät

Julius Junttila 1+0=1
Jari Viuhkola 1+0=1 
Ivan Huml 1+0=1 
Joonas Donskoi 0+2=2 
Ville Pokka 0+1=1 
Mika Pyörälä 0+1=1  
Ben Maxwell 0+1=1  
Ari Vallin 0+1=1

 

Tappara

Antti Erkinjuntti 2+0=2
Nick Bailen 1+0=1
Kristian Kuusela 0+2=2
Olli Palola 0+1=1
Pasi Puistola 0+1=1

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Tuomarit

 

Päätuomarit

Jukka Hakkarainen
Mikko Kaukokari

Linjatuomarit

Harri Perämäki 
Samuli Orava

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Maalivahtien torjunnat

Tomi Karhunen, Oulun Kärpät 5+9+4+3=21

 

 

Juha Metsola, Tappara 6+4+5+2=17

 

  

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

 


#12 Esa Pirnes, Oulun Kärpät. Ensimmäinen "Essin" peli Kärpissä 15 vuoteen 

 

Kokoonpanot

 

 

Kärpät 

 1. Kenttä

 

17 Mika Pyörälä

24 Jari Viuhkola 

12 Esa Pirnes

 26 Mikko Lehtonen

38 Adam Masuhr

    

2. Kenttä

 71 Ivan Huml

49 Ben Maxwell

30 Joonas Komulainen

9 Atte Ohtamaa

2 Ville Pokka

       

3. Kenttä

13 Julius Junttila

23 Joonas Kemppainen

72 Joonas Donskoi

55 Ari Vallin

28 Mikko Niemelä

       

4. Kenttä

 20 Simon Suoranta 

 19 Juho Keränen

 29 Mikko Alikoski

 

Maalivahdit

33 Tomi Karhunen

Varalla 1 Toni Eskelinen

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

 

 

Tappara

1. Kenttä

 74 Antti Erkinjuntti

93 Jukka Voutilainen 

71 Kristian Kuusela 

 21 Pasi Puistola

19 Johan Larsson 

       

2. Kenttä

 14 Pekka Jormakka

44 Jan-Mikael Järvinen 

34 Olli Palola 

12 Markus Kankaanperä 

55 Nick Bailen 

        

 3. Kenttä

 81 Jukka Peltola

18 Josh Green 

22 Raymond Sawada 

 6 Pekka Saravo

80 Jan Tabacek 

       

 4. Kenttä

27 Elmeri Kaksonen 

28 Jarkko Malinen 

25 Henrik Haapala 

 

Maalivahdit

 77 Juha Metsola

Varalla
35 Andy Chiodo

 

 Kapteenisto: C Ville Nieminen, A Markus Kankaanperä, A Pasi Puistola

Päävalmentaja

Jukka Rautakorpi

Valmentajat

Jussi Tapola, Marko Ojanen, Petri Tuononen, Jaakko Kailajärvi, Tomi Mäkelä 

Joukkueenjohtaja

Petri Tuononen

Huoltaja

Jarmo Männistö, Jorma Pekkanen

Pelaajakoord. Jari Kekäläinen
Fysioterapeutti Toni Uotila
Lääkärit Tomi Kianta, Jonne Väisänen
Hieroja Veli-Matti Pohjonen

Tamhockey Oy

(Lv. n. 6,4 M€ v. 2013 )

Toimitusjohtaja

Mikko Leinonen

Hallitus

pj. Erkki Peltonen, Sirkka Hagman, Tommy Westerberg, Ari Penttilä, Heikki Penttilä, Jouni Oja

 www.tappara.fi

 

 

  

 


 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 Pistepörssi

Oulun Kärpät, Pistepörssi 13.2.2014

Sij.

Nimi

Pelipaikka

Ottelut

Maalit

Syötöt

Pisteet

1.

Huml,   Ivan

KH

51

10

33

43

2.

Maxwell,   Ben

OH

40

16

18

34

3.

Donskoi,   Joonas

OH

51

10

23

33

4.

Aaltonen,   Juhamatti

OH

35

12

19

31

5.

Pyörälä,   Mika

VH

51

10

21

31

6.

Kemppainen,   Joonas

KH

49

17

13

30

7.

Junttila,   Julius

VH

47

14

14

28

8.

Viuhkola,   Jari

KH

46

6

20

26

9.

Pokka,   Ville

OP

46

5

19

24

10.

Kukkonen,   Lasse

VP

48

11

12

23

11.

Kähkönen,   Toni

OH

44

9

11

20

12.

Ohtamaa,   Atte

VP

48

5

13

18

13.

Vallin,   Ari

VP

50

1

15

16

14.

Komulainen,   Joonas

KH

37

8

5

13

15.

#Komulainen,   Joonas

KH

37

8

5

13

16.

Lehtonen,   Mikko

VP

27

6

6

12

17.

Keränen,   Juho

KH

43

5

4

9

18.

Suoranta,   Simon

VH

43

4

5

9

19.

Mäenalanen,   Saku *

VH

21

3

3

6

20.

#Mäenalanen,   Saku *

H

21

3

3

6

21.

Alikoski,   Mikko

OH

40

3

3

6

22.

Eminger,   Vladimir

OP

39

1

4

5

23.

Rynnäs,   Jussi

M

46

0

1

1

24.

#Kveton,   David

OH

5

0

1

1

25.

Masuhr,   Adam

OP

3

0

1

1

26.

Niemelä,   Mikko

OP

47

0

1

1

27.

Eskelinen,   Toni *

M

12

0

0

0

28.

Karhunen,   Tomi

M

44

0

0

0

29.

#Körkkö,   Tomi

OH

3

0

0

0

30.

#Manninen,   Sakari *

KH

4

0

0

0

31.

Pirnes,   Esa

H

2

0

0

0

 

 

 

 

 

Junnut.com -sivuilla

Otteluohjelma 2013 - 2014, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut. Linkit juttuihin ja videoihin
Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Nuorten (U20) jääkiekon MM-kisat Ruotsissa. Suomen Nuorille kultaa.
Suomen jääkiekkomaajoukkue Sotshiin
Juhamatti Aaltonen palaa Kärppiin ja Sakari Manniselle jatkosopimus

 

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Katso videot

Katso kuvat ottelusta Kärpät - Tappara 11.2.2014

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät Tappara SM-liiga


Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Miesten jääkiekko olympialaisissa 2018

Keskiviikko 14.2.2018
Olympialaiset käynnistyivät Suomen Miesten jääkiekolla 15.2.2018. Seuraamme Suomen Leijonien Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Slovakkia yllätti Olympialipun alla pelanneet venäläiset ja Slovenia voitti jatkoajalla Yhdysvallat. Suomi voitti avausottelussaan Saksan. Suomi peittosi Norjan.

Kärpät - Jukurit, olympilaiset vaikuttivat

Perjantai 9.2.2018
Kärpät pelasi rutiinilla, vaikka olympialaisiin oli matkannut kaikkiaan viisi joukkueen jäsentä.

Naisten jääkiekko olympialaisissa 2018

Sunnuntai 11.2.2018
Olympialaiset käynnistyivät Suomen Naisten jääkiekolla 11.2.2018. Seuraamme Suomen Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Suomen Naisleijonat tyrmäsi Ruotsin ja Suomi eteni välieriin vastaan asettuu USA.

Polar Bear Pitching, myyntipuheita avannosta

Torstai 8.2.2018
Tänä vuonna Polar Bear Pitching finaali järjestettiin 7.2.2018. Finaalissa kilpaili 12 yritystä.

Kärpät - Ässät, liian jännä Liigaottelu

Torstai 1.2.2018
Kärkijoukkue ei antanut periksi, vaikka Ässät iski johtoon jo 1 - 4.

Kärpät - HPK, jännittävä Liiga-ottelu

Tiistai 30.1.2018
Ottelu osoitti miten tasaista osaamista Liigassa on.

Sauli Niinistö valittiin jatkoon

Sunnuntai 28.1.2018
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin ylivoimaisella äänestäjien tuella uudelleen Suomen tasavallan presidentiksi

Oulun urheilun kolme vuosisataa, Pekka Anttisen historia- ja tietoteos

Sunnuntai 28.1.2018
Oululaisia urheiluseuroja ja organisaatioita esittelevä kirja, josta löydät oleellisimmat tiedot urheilijoista, valmentajista, seuroista Oulusta ja Oulunseudusta.

Kärpät - Pelicans, maalirikas ensimmäinen erä

Tiistai 23.1.2018
Kärppien alku oli vakuuttava. Pelicansin maalit jäivät vähiin.

Jääkiekkojoukkueet nimetty PyeongChangin olympialaisiin

Maanantai 22.1.2018
Suomen jääkiekkojoukkueet ensi kuussa kisattaviin PyeongChangin olympialaisiin on valittu. Miesten joukkueessa on neljä mitalistia aiemmista olympiakisoista ja peräti 21 olympialaisten ensikertalaista. Naisten joukkueesta löytyy yhdeksän ensikertalaista ja saman verran olympiamitalisteja.

Liigaottelu Kärpät - HPK, perhepeli oli yleisömenestys

Lauantai 13.1.2018
Aamupäivällä alkanut perhepelin lasten aamujäälle osallistui sata lasta vanhempineen. Liigaottelu meni voittolaukauksille.

Kärpät – Pelicans

Lauantai 13.1.2018
Pelicans nappasi pisteen Kärpiltä B-junnojen SM-sarjassa. Kärpät voittoon jatkoajalla.

Kärpät - TPS, kärkiottelu Raksilassa

Lauantai 6.1.2018
Kärpät näytti parasta osaamistaan Liigan kärkikamppailussa. Lähes täysi katsomo ja laadukas sekä vauhdikas ottelu oli nautittavaa seurattavaa.

U20 MM-kisat, USA

Tiistai 26.12.2017
Nuorten MM-kisoihin osallistui kymmenen joukkuetta, Suomen lisäksi Valko-Venäjä, Kanada, Tshekki, Tanska, Venäjä Sveitsi, Slovakia, Ruotsi ja isäntämaa USA. Suomen joukkueen tie kisoissa päättyi puolivälieriin. Finaalissa kohtasivat Ruotsi ja Kanada. Kanada on Maailman Mestari 2018.

Naisleijonat Pre Olympic Cup:ssa

Lauantai 16.12.2017
Naisleijonien matka kohti olympialaisia jatkui joulukuussa kotimaan jäällä. Raumalla, Uudessakaupungissa ja Turun Kupittaalla 12.-16.12. pelatussa Pre Olympic Cup:ssa pelasivat Suomi, Japanin, Ruotsin, Saksan ja Venäjän. Saksaa lukuun ottamatta muut turnaukseen osallistuvat joukkueet valmistautuvat helmikuussa Etelä-Korean PyeonChangissa pelattaviin olympialaisiin.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut