Kärpät - Blues, vuoden viimeinen peli Liigassa

Sampo Anttila 30.12.2014

Kärpät pelasi luotettavasti, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä.

30.12.2014 Oulu
Liiga, runkosarja
Oulun Energia Areena
Yleisöä 5340

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Kärpät - Blues 5 - 2 (2 - 0, 1 - 0, 2 - 2)

Kärpät on taivaltanut mestaruuskauden jälkeen otteilla joilla voitetaan. Tasaisessa Liigassa on pelattu 31 - 33 kierrosta ja järjestys on muodostumassa. Kärpät lähti joulutauolle Liigan piikkipaikalta ja voittava tahti näyttää jatkuvan, Bluesilla on ollut vaikeampaa.  Blues on rimpuillut sarjataulukon villi-kortti viivan paikkeilla. Pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen tässä vaiheessa on kuitenkin ennenaikaista, Runkosarjaa on jäljellä vielä lähes puolet.

Illasta toiseen luotettavasti puolustuksessa luutinut Adam Masuhr teki illan avausmaalin. Kärpistä löytyy osaamista kaikille pelipaikoille, niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä.  Nuorten joukkueesta maalivahti Sami Väliharju jouduttiin hälyttämään otteluun Iiro Tarkin sairastuttua ja maaliin asettui Tomi Karhunen. Karhunen pelasi tutun luotettavasti.

Maajoukkuekuvioissakin osaamistaan hienosti esitellyt Joonas Donskoi taikoi kaksi maalia ja oli Julius Junttilan maalissa syöttäjänä. Patrick Davis on päässyt loukkaantumisen jälkeen hiljalleen mukaan joukkueen peli-ilmeeseen, tuloksena 2 - 0 ylivoimamaali. Toisessa koti-ottelussa peräkkäin Davisilla oli tilaisuus tehdä rankkarista maali, mutta vielä laukaukset eivät ole löytäneet verkkojen perille.  

Toisessa erässä (34:19) Kärppien Patrick Davis kaadettiin rangaistuslaukauksen arvoisesti
Toisessa erässä (34:19) Kärppien Patrick Davis kaadettiin rangaistuslaukauksen arvoisesti

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 

Maalit

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät

1 - 0 02:31 Adam Masuhr Juho Keränen, Simon Suoranta
2 - 0 YV2 18:23 Patrick Davis Esa Pirnes, Adam Masuhr
3 - 0 VM 33:27 Joonas Donskoi Joonas Kemppainen, Julius Junttila
3 - 1 YV 40:45 Miro Aaltonen Kai Kantola, Kim Hirschovits
4 - 1 45:43 Julius Junttila Joonas Donskoi, Joonas Kemppainen
4 - 2 48:58 Miro Aaltonen Jussi Makkonen, Kim Hirschovits
5 - 2 TM 59:45 Joonas Donskoi Julius Junttila, Joonas Kemppainen

   

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Tuomarit

Päätuomarit

Petri Lindqvist ja Jani Luoma-Aho
 
Linjatuomarit
 
Samuli Orava ja Lasse Lappalainen

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Maalivahtien torjunnat

33 Tomi Karhunen, Oulun Kärpät  5+8+14=27

 


41 Eetu Laurikainen, Blues   11+9+6=26 (pois 57:46-59:45)

 

  

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Kokoonpanot

 

 1. Kenttä  

17 Mika Pyörälä

12 Esa Pirnes

61 Patrick Davis

5 Lasse Kukkonen

38 Adam Masuhr

    

2. Kenttä

71 Ivan Huml

18 Sakari Manninen

27 Juha-Pekka Haataja

42 Arto Laatikainen

28 Mikko Niemelä

       

3. Kenttä

13 Julius Junttila

23 Joonas Kemppainen

72 Joonas Donskoi

3 Dan Spang

11 Markus Nutivaara

       

4. Kenttä

20 Simon Suoranta

19 Juho Keränen 

8 Saku Mäenalanen

30 Joonas Komulainen

 

 

 

Maalivahdit

  33 Tomi Karhunen

Varalla
1 Sami Väliharju

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Blues

 

1. Kenttä

 13 Ville Korhonen

44 Kim Hirschovits

16 Kai Kantola

56 Kalle Kaijomaa

24 Petr Zamorsky

       

2. Kenttä

20 Roope Talaja

76 Bracken Keams

15 Miro Aaltonen

6 Otso Rantakari

64 Olli Malmivaara

        

 3. Kenttä

39 Peter Tiivola

25 Jussi Makkonen

8 Robert Rooba

4 Jere Seppälä0

19 Mikko Kuukka

       

 4. Kenttä

12 Jari Sailio 72 Siim Liivik

73 Ilmari Pitkänen

 

55 Niklas Tikkinen

 

 

Maalivahdit

41 Eetu Laurikainen

Varalla
93 Jani Nieminen

 

  

 

Kapteenisto: C Kim Hirschovits, A Olli Malmivaara,  A Siim Liivik

Päävalmentaja

Jyrki Aho

Valmentajat

Petteri Väkiparta, Timo Hirvonen, Ilari  Näckel 

Joukkueenjohtaja

Ilari Näckel

Huolto

Antti  Muurila, Jukka Järvinen, Tero Tolvanen, Ville Kutramoinen

Urheilujohtaja Peter Ahola
Lääkärit Jaro Junnila, Robert Björkenheim

Jääkiekko Espoo Oy

(budjetti n. 5 M€ v. 2014)

Toimitusjohtaja

Jarmo Koskinen

GM

Peter Ahola

Hallitus

pj. Mika Rautio, Daniel Pasternack, Antti Ruutu, Mikko Tiilikka, Scott Buchter

http://www.blues.fi/

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

  

  


 

Pistepörssi

Oulun Kärpät, Pistepörssi 2.1.2015

#

Nimi

Pelipaikka

Ottelut

Maalit

Syötöt

Pisteet

Aika

1.

Donskoi, Joonas

OH

33

10

16

26

17:42

2.

Huml, Ivan  

VH

34

4

20

24

15:45

3.

Kemppainen, Joonas

KH

34

8

11

19

18:36

4.

Haataja, Juha-Pekka

OH

31

7

11

18

15:31

5.

Pyörälä, Mika  

VH

33

8

9

17

18:08

6.

Junttila, Julius

VH

25

6

9

15

16:41

7.

Pirnes, Esa

KH

21

3

11

14

15:38

8.

Kukkonen, Lasse

VP

34

8

5

13

22:14

9.

Masuhr, Adam

OP

31

4

9

13

21:25

10.

Glenn, Ryan

VP

32

3

8

11

20:14

11.

Manninen, Sakari

VH

30

3

7

10

12:33

12.

Davis, Patrick

KH

28

8

1

9

14:25

13.

Laatikainen, Arto

OP

23

2

6

8

21:43

 

 (Kärpät)

 

18

2

6

8

22:18

 

 (TPS)

 

5

0

0

0

19:36

14.

Spang, Dan  

OP

34

2

6

8

18:47

15.

Komulainen, Joonas

OH

26

1

6

7

11:47

16.

Keränen, Juho  

KH

34

2

4

6

11:02

17.

Aho, Sebastian *

VH

17

2

3

5

11:47

18.

Puljujärvi, Jesse *

OH

12

3

1

4

9:33

19.

# Eminger, Vladimir

OP

18

2

1

3

11:33

20.

Niemelä, Mikko

OP

20

1

1

2

11:36

21.

Mäenalanen, Saku

VH

13

1

1

2

11:09

 

 (Pelicans)

 

8

1

0

1

11:26

 

 (Kärpät)

 

5

0

1

1

10:44

22.

Alikoski, Mikko

OH

27

1

1

2

10:22

23.

Nutivaara, Markus *

VP

22

0

2

2

14:55

24.

Suoranta, Simon

VH

19

0

2

2

8:33

25.

# Deschamps, Nicolas

KH

8

1

0

1

14:32

26.

Väliharju, Sami

MV

1

0

0

0

-

27.

# Yrjölä, Lassi   *

MV

1

0

0

0

-

28.

Jukuri, Samuel *

MV

3

0

0

0

-

29.

Tarkki, Iiro

MV

30

0

0

0

-

30.

Karhunen, Tomi

MV

33

0

0

0

-

31.

Vallin, Ari

VP

20

0

0

0

12:02

 * Tulokas, + Loukkaantunut, # Siirtynyt pelaaja

 

Sarjataulukko 

 2.1.2015

 

Joukkue

Ottelut

Voitot

Tasap.

Häviöt

Lisäp.

Tehdyt
  maalit

Päästetyt
  maalit

Pisteet

1.

Kärpät

34

18

7

9

4

90

69

65

2.

HIFK

34

16

8

10

6

113

85

62

3.

Lukko

33

14

14

5

3

92

84

59

4.

JYP

35

15

9

11

4

107

88

58

5.

KalPa

36

15

8

13

5

88

73

58

6.

Ilves

34

15

4

15

3

88

84

52

7.

Ässät

33

13

9

11

3

80

77

51

8.

Tappara

34

12

9

13

4

73

78

49

9.

HPK

35

10

12

13

7

94

105

49

10.

SaiPa

32

11

10

11

5

84

80

48

11.

Blues

35

10

9

16

8

84

92

47

12.

Pelicans

36

10

9

17

5

83

97

44

13.

TPS

34

12

6

16

1

79

101

43

14.

Sport

35

9

6

20

2

68

110

35

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 

 


Baby Beast Cheerleaders 2014

 

Junnut.com -sivuilla

Otteluohjelma 2014 - 2015, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut.
Otteluohjelma 2013 - 2014, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut.

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015
Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2014 - 2015
Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Nuorten (U20) jääkiekon MM-kisat Ruotsissa. Suomen Nuorille kultaa

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 


Kuuntele Kärppämatsien selostukset Radio City LIVE Arkisto

 

Katso videot

Katso video ja kuvat ottelusta Kärpät - Blues 30.12.2014

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Blues
Liiga



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla

Kempeleen Kiri - Puijon Pesis. Ykköspesistä

Keskiviikko 16.5.2018
Kempele pommitti Kuopion kumoon 2 - 0 (12-3, 14-4) Miesten Ykköspesiksen Sarkkirannan kauden avauksessa

Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Torstai 10.5.2018
Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.

Jääkiekon MM2018 turnaus Tanskassa

Perjantai 4.5.2018
Jääkiekon maailmanmestaruudesta taistellaan Tanskassa 4. - 20.5.2018. Suomella Dream Team kärkenä Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen. Suomi pelasi loistavia pelejä ja voitti alkulohkonsa, kaataen mm. Kanadan ja USA:n. Sveitsi pysäytti kuitenkin Suomen Leijonien tien tylysti puolivälieriin ja mitalipelit jäivät haaveeksi. Suomi sijoittui MM-turnauksen 5. sijalle. Välierissä Ruotsi kaatoi USA:n puhtaasti 6 - 0 ja Suomen kaatanut Sveitsi aiheutti turnauksen suurimman yllätyksen kaatamalla Kanadan 2 - 3. Pronssiottelussa USA ja Kanada, USA kuittasi pronssia. Finaalissa Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi ei ole ollut kertaakaan johdossa varsinaisella peliajalla, ottelu meni jatkoerään tilanteessa 2 - 2. Jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, jouduttiin rankkareille, jonka Ruotsi voitti. Sveitsille hopeaa ja Ruotsi on Maailman Mestari 2018. Direktoraatin valinnat parhaiksi pelaajiksi: Paras maalivahti Frederik Andersen Tanska, paras puolustaja John Klingberk Ruotsi ja paras hyökkääjä Sebastiana Aho Suomi, Aho valittiin myös ALL Stars-kentälliseen.

Mestaruusjuhlat Oulun torilla 1.5.2018

Tiistai 1.5.2018
Oulun Kärpät juhli sekä miesten Liigan että Naisten Liigan Suomen Mestaruutta vappuna Oulun Kauppatorilla.

Suomen nuorten joukkueelle U18, Maailman Mestaruus 2018

Tiistai 1.5.2018
Pikkuleijonat on maaliman paras joukkue. Joukkue voitti kaikki ottelunsa ja nappasi alle 18 vuotiaiden Maaliman Mestaruuden

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2018

Maanantai 30.4.2018
Liigan playoffs finaalit päättyi Oulun Kärppien Mestaruuteen otteluvoitoin 4 - 2. Suomen Mestaruus oli jo toinen aikuisten mestaruus Oulun Kärpille, kun myös Naiset voitti Mestaruuden.

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Kärpät voitti Suomen Mestaruuden kuudennessa ottelussa. Onnea!!

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka Espoossa

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut