Naisten jääkiekon MM2015 Malmössä, 2015 IIHF Ice Hockey Women’s World Championship in Malmo. Suomen naisille pronssia!

Sampo Anttila 27.03.2015 Malmö Ruotsi

Naisten MM-kisat alkavat 28.3. ja päättyivät 4.4.2015. Suomen joukkueen pelaajista peräti yksitoista on MM-kisoissa mukana ensimmäistä kertaa, ja näistä pelaajista yhdeksän ei ole koskaan aiemmin pelannut naisten arvokilpailuissa. USA voitti kultaa, Kanada hopeaa ja Suomi pronssia.

28.3.2015 Malmö
IIHF MM 2015
Naiset

 

Naisten MM-kisat Ruotsissa 2015

Suomen naiset voittivat pronssia. Pronssiottelussa Suomi kellisti Venäjän Karoliina Rantamäen maalilla  4 - 1 (2 - 0 , 1 - 0 , 1 - 1).

Loppusijoitukset

1. USA kultaa
2. CAN hopeaa 
3. FIN pronssia
4. RUS 
5. SWE
6. SUI
7. JPN
8. GER

 Niina Mäkinen, Oulun Kärpät
Oulun Kärppien Niina Mäkinen kuuluui pronssia voittaneeseen maajoukkueeseen. Hänet kukitettiin Liiga-ottelun Kärpät - JYP erätauolla 13.4.2015

 

Alkukierrokset

Kisoihin osallistui kahdeksan maan joukkueet. Osallistujat oli jaettu kahteen lohkoon A ja B jotka pelasivat eri jäähalleissa. Suomi pelasi lohkossa A.

 A  B
Malmo Isstadion Rosengards Ishall
USA - USA
CAN - Kanada
RUS - Venäjä
FIN - Suomi

GER - Saksa
SUI - Sveitsi
SWE - Ruotsi
JPN - Japani

Alkukierroksella kahdeksan joukkuetta on jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon.
Alkukierroksen jälkeen Lohkon A kaikki neljä joukkuetta ja kaksi parasta joukkuetta Lohkosta B jatkavat Playoff-otteluihin. Lohkon B kolmas ja neljäs pelaavat karsintasarjan.

Kaksi eniten pisteitä saaneet joukkueet Lohkossa A pelaavat semifinaalissa ja kolmanneksi tullut pelaa Lohkon B toiseksi tullutta vastaan (3A – 2B) ja vastaavasti 4A – 1B. Voittaja jatkaa semifinaaliin.

Semifinaalin voittajat pelaavat kultamitalista ja hävinneet pronssista.

Lohkon B kaksi viimeistä pelaavat Karsintasarjan jossa paras kolmesta voittaja pelaa MM 2016 kisoissa ja hävinnyt putoaa I Divisioonaan.

 

 A

Rank

Team

GP

W

OTW

OTL

L

GDF

GF :GA

PTS

1

USA

3

3

0

0

0

+12

17 : 5

9

2

CAN

3

2

0

0

1

+6

12 : 6

6

3

FIN

3

0

1

0

2

-6

6 : 12

2

4

RUS

3

0

0

1

2

-12

4 : 16

1

 B

Rank

Team

GP

W

OTW

OTL

L

GDF

GF :GA

PTS

1

SWE

3

2

1

1

0

+4

10 : 6

7

2

SUI

3

2

0

0

1

+5

10 : 5

6

3

JPN

3

1

1

0

1

+0

6 : 6

5

4

GER

3

0

0

0

3

-9

2 : 11

0

 

Otteluohjelma

Date & Time

Venue

No

Game

 

 Seuranta
näkyy pelin
käynnistyttyä

 

28 Mar, Sat 13:00

Malmo Isstadion

1 PRE

SWE - JPN

3-4 VL

Tilastot

Video

28 Mar, Sat 15:00

Rosengards Ishall

2 PRE

GER - SUI

2-5

Tilastot

Video

28 Mar, Sat 17:00

Malmo Isstadion

3 PRE

USA - CAN

4-2 

Tilastot

Video

28 Mar, Sat 21:00

Malmo Isstadion

4 PRE

FIN - RUS

3-2 VL

Tilastot

Video

29 Mar, Sun 13:00

Malmo Isstadion

5 PRE

SUI - SWE

2-3

Tilastot

Video

29 Mar, Sun 15:00

Rosengards Ishall

6 PRE

JPN - GER

2-0

Tilastot

Video

29 Mar, Sun 17:00

Malmo Isstadion

7 PRE

CAN - RUS

4-0

Tilastot

Video

29 Mar, Sun 21:00

Malmo Isstadion

8 PRE

USA - FIN

4-1

Tilastot

Video

31 Mar, Tue 13:00

Malmo Isstadion

9 PRE

RUS - USA

2-9

Tilastot

Video

31 Mar, Tue 15:00

Rosengards Ishall

10 PRE

SUI - JPN

3-0

Tilastot

Video

31 Mar, Tue 17:00

Malmo Isstadion

11 PRE

CAN - FIN

6-2 

Tilastot

Video

31 Mar, Tue 21:00

Malmo Isstadion

12 PRE

GER - SWE

0-4

Tilastot

Video

 1 Apr, Wed 17:00

Malmo Isstadion

13 QF

FIN - SUI

3-0

Tilastot

Video

 1 Apr, Wed 19:00

Rosengards Ishall

14 REL

JPN - GER

3-2

Tilastot

Video

 1 Apr, Wed 21:00

Malmo Isstadion

15 QF

RUS - SWE

2-1

Tilastot

Video 

 3 Apr, Fri 13:00

Malmo Isstadion

16 SF

USA - RUS

13-1

Tilastot

Video 

 3 Apr, Fri 15:00

Rosengards Ishall

17 REL

GER - JPN

1-2

Tilastot

Video

 3 Apr, Fri 17:00

Malmo Isstadion

18 SF

CAN - FIN

3-0 

Tilastot

Video

 4 Apr, Sat 13:00

Malmo Isstadion

19 BMG

FIN - RUS

4-1

Tilastot

Video

 4 Apr, Sat 17:00

Malmo Isstadion

21 GMG

USA - CAN

7-5

Tilastot

Video

 

Naisten MM2015-kisat TV:ssä

Ti 31.3.

Kanada – Suomi,

17.00 MTV Sport 1

Ke 1.4.

neljännesfinaali,

17.00/21.00 MTV Sport 1 (vain jos Suomi mukana)

Pe 3.4.

semifinaali 1,

13.00 MTV Sport 1

Pe 3.4.

semifinaali 2,

17.00 MTV Sport 2

La 4.4.

pronssiottelu,

13.00, MTV Max

La 4.4.

finaali,

17.00, MTV Max

 

Group A CanadaCAN FinlandFIN RussiaRUS United StatesUSA
Group B GermanyGER JapanJPN SwedenSWE SwitzerlandSUI
Scoring Leaders Goalkeepers
Goal Scoring Leaders Face-Off Leaders
Assist Leaders Plus Minus Leaders
Defensemen Scoring Leaders Most Penalised Players
Best Players Selected By The Directorate Best Player of the Game selected by the Team
Best Players of each Team Selected by Coaches Media All Stars

Suomen joukkue

No

 

 

m

 kg

Synt,

Seura

9     HAIKARAINEN Jennica

F

L

1.74

75

1  AUG 1989

MODO
Ornskoldsvik

6      HIIRIKOSKI Jenni "C"

D

L  

1.62

60

30 MAR 1987

JYP Jyvaskyla

19    HUHTA Mira

D

L

1.65

68

28 OCT 1987

Espoo Blues

7      JALOSUO Mira   

D  

R

1.84

84

3   FEB 1989

SKIF
Nizhni Novgorod

20    KÄRNÄ Sari

F  

R

1.64

59

2   APR 1988

Ilves Tampere

21    KARVINEN Michelle "A"

F  

L

1.66

69

27 MAR 1990

Espoo Blues

101   KEISALA Anni

GK

L

1.74

74

5   APR 1997

Team   Kuortane

5      KILPONEN Anna

D  

L  

1.69

74

16 MAY 1995

Ilves Tampere

4      LINDSTEDT Rosa    

D

L  

1.86

79

24 JAN 1988

JYP Jyvaskyla

14    MÄKINEN Niina

F  

L

1.70

60

18 APR 1992

Karpat Oulu

96    NUUTINEN Emma     

F  

L

1.76

74

7  DEC 1996

Espoo Blues

25    OLLIKAINEN Suvi     

F  

L

1.63

64

6  MAR 1995

KJT Kerava

100  RÄISÄNEN Meeri

GK

L

1.70

67

2  DEC 1989

SKIF
Nizhni Novgorod

11    RAJAHUHTA Annina    

L

1.64

70

8  MAR 1989

Espoo Blues

29    RANTAMÄKI Karoliina

F  

L

1.63

65

23 FEB 1978

SKIF
Nizhni Novgorod

41    RÄTY Noora *)

GK

L  

1.65

70

29 MAY 1989

Kiekko-Vantaa

27    SAARI

 F

L

1.70

63

1  NOV 1989

JYP Jyvaskyla

2      SAVANDER Eve

D

R

1.66

67

2   SEP 1998

Team Kuortane

8      SAVOLAINEN Ronja    

D

L

1.70

57

29 NOV 1997

Espoo Blues

23    SUOKKO Jenna     

F

L

1.58

59

14 JUN 1995

Ilves Tampere

1     SUONPÄÄ Eveliina  

GK

L

1.73

65

12 APR 1995

UMD   Bulldogs

16   TANSKANEN Vilma   

F

L

1.75

68

14 APR 1995

Espoo Blues

77   TAPANI Susanna    

F

L  

1.77

65

2  MAR 1993

HPK Hameenlinna

24   TULUS Noora

F

R

1.65

65

15 AUG 1995

Espoo Blues

15   TUOMINEN Minttu   

D

R

1.65

74

26 JUN 1990

Espoo Blues

31   VAATTOVAARA Vilma   

GK

L

1.71

68

10 MAR 1993

University of
New Hampshire

13   VÄLILÄ Riikka  "A"

F

R

1.63

60

12 JUN 1973

JYP Jyvaskyla

10   VÄLIMÄKI Linda   

F

1.66

70

31 MAY 1990

Espoo Blues

26   VALKAMA Saana

F  

L

1.67

66

27 JUN 1994

Ilves Tampere

80   VILLILA Tea       

D

L  

1.68

65

16 APR 1991

UMD   Bulldogs

18   VOUTILAINEN Marjo

F

L

1.68

68

22 MAR 1981  

JYP Jyvaskyla

*) Jäi pois terveyssyistä

 

Function

Name

Date of Birth

Head Coach

MUSTONEN   Pasi

11 OCT 1960

Assistant Coach

PÄRMÄKOSKI   Tommi

4   SEP 1983

Assistant Coach

TOIVOLA Juuso

17 MAR 1971

General Manager

SIEPPI Arto

18 AUG 1965

Team Leader

PUPUTTI Tuula

5   NOV 1977

Equipment Manager

JARA Hemmo

27 NOV 1963

Physiotherapist

SILIUS Teemu

6   FEB 1978

Team Doctor

KIRJASUO   Karri

22 JAN 1980

Team Video Coach

VEHVILÄINEN   Simo

24 APR 1983

Team Staff

KUKKONEN   Mika

31 JUL   1972

 


 

 

USA - FIN 4 - 1 (2 - 1 , 2 - 0 , 0 - 0)

Third period

60:00

GK out

FIN

18. RAISANEN   Meeri

 

60:00

GK out

USA

33. RIGSBY Alex

 

55:05

2 min

FIN

2. SAVANDER Eve

Illegal Hit

44:29

2 min

USA

32. TRIVIGNO Dana

Slashing

42:41

2 min

FIN

8. SAVOLAINEN Ronja

Roughing

 

Second period

36:18

4 - 1   SH1

USA

20. BRANDT Hannah

 

 

 

 

5. KELLER Megan

 

35:39

2 min

USA

32. TRIVIGNO Dana

Interference

33:55

2 min

FIN

96. NUUTINEN Emma

Slashing

26:13

2 min

FIN

9. HAIKARAINEN   Jennica

Hooking

21:16

3 - 1   EQ

USA

26. COYNE Kendall

 

 

 

 

14. DECKER   Brianna

 

 

 

 

21. KNIGHT Hilary

 

20:00

GK in

USA

33. RIGSBY Alex

 

20:00

GK out

USA

30. SCHAUS Molly

 

 

First period

18:12

GK in

USA

30. SCHAUS Molly

 

18:12

GK out

USA

33. RIGSBY Alex

 

18:12

2 - 1 PP1

USA

21. KNIGHT Hilary

 

 

 

 

14. DECKER Brianna

 

17:04

2 min

FIN

77. TAPANI Susanna

Tripping

10:29

1 - 1 EQ

USA

21. KNIGHT Hilary

 

 

 

 

14. DECKER Brianna

 

10:01

0 - 1 EQ

FIN

77. TAPANI Susanna

 

 

 

 

13. VALILA Riikka

 

06:57

2 min

FIN

29. RANTAMAKI Karoliina

Slashing

00:00

GK in

FIN

18. RAISANEN Meeri

 

00:00

GK in

USA

33. RIGSBY Alex

 

 


 

 

Suomi - Venäjä 3 - 2  (0:0) (2:2) (0:0) (0:0) (1:0)

65:00

3 - 2   GWG

FIN

15. TUOMINEN   Minttu

 

 

       
 

Scored

FIN

15. TUOMINEN   Minttu

1. TARAKANOVA   Valeria - on goal

 

Saved by goalie

RUS

18. SOSINA Olga

18. RAISANEN   Meeri - on goal

 

Saved by goalie

RUS

3. KADIROVA   Fanuza

18. RAISANEN   Meeri - on goal

 

Saved by goalie

FIN

21. KARVINEN   Michelle

1. TARAKANOVA   Valeria - on goal

 

Saved by goalie

RUS

8. GAVRILOVA Iya

18. RAISANEN   Meeri - on goal

 

Missed (right)

FIN

15. TUOMINEN   Minttu

1. TARAKANOVA   Valeria - on goal

 

Missed (left)

RUS

10. BELYAKOVA   Lyudmila

18. RAISANEN   Meeri - on goal

 

Saved by goalie

FIN

6. HIIRIKOSKI   Jenni

1. TARAKANOVA   Valeria - on goal

Overtime  

65:00

GK out

RUS

1. TARAKANOVA   Valeria

 

65:00

GK out

FIN

18. RAISANEN   Meeri

 

 

Third period

54:21

2 min

FIN

4. LINDSTEDT Rosa

Hooking

43:35

2 min

RUS

55. SKIBA Galina

Hooking

Second period  

37:29

2 - 2   EQ

FIN

4. LINDSTEDT Rosa

 
     

21. KARVINEN   Michelle

 
     

77. TAPANI   Susanna

 

34:25

1 - 2   EQ

RUS

18. SOSINA Olga

Unassisted

24:31

1 - 1   EQ

FIN

5. KILPONEN Anna

 
     

13. VALILA Riikka

 

23:31

0 - 1   PP1

RUS

15. PAVLOVA   Valeria

 
     

8. GAVRILOVA Iya

 
     

18. SOSINA Olga

 

22:48

2 min

FIN

6. HIIRIKOSKI   Jenni

Tripping

 

First period  

13:37

2 min

RUS

2. GONCHARENKO   Angelina

Tripping

13:03

2 min

RUS

26. DERGACHYOVA   Yelena

Hooking

05:08

2 min

RUS

16. SILINA Yelena

Tripping

01:30

2 min

FIN

14. MAKINEN Niina

Tripping

00:00

GK in

RUS

1. TARAKANOVA   Valeria

 

00:00

GK in

FIN

18. RAISANEN   Meeri

 

lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Suomen Jääkiekkoliitto ry
Leijonat.fi
IIHF Naisten MM2015



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä.

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka (arkistokuva)

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.

Kärpät peittosi Pelicansin

Perjantai 30.3.2018
Kärppien kynnet pitivät Pelicanssin höyhenissä C-nuorten puolivälierien avauksessa.

Kärpät kaatoi KooKoon

Perjantai 30.3.2018
Puolivälierien avauksessa B-nuorille kotivoitto

Kärpät Valkoinen D2 junnujen "herra ja hidalgo"

Lauantai 24.3.2018
Kärpät Valkoinen oli pitelemätön D2 junnujen lohko 1 lopputurnauksessa (uutisen kuvitus arkistosta)

Kärpät - Ässät, Liigan neljännesfinaalit

Tiistai 20.3.2018
Oulun Kärpät ja Ässät taistelevat Liigan neljännesfinaaleissa. Jatkoon vaaditaan neljä voittoa. Kärpät jatkoon voitoin 4 - 1.

Kemin LumiLinna, The SnowCastle of Kemi

Torstai 15.3.2018
Kuvasimme ja tallensimme videolle talvisessa auringonpaisteessa kylpevän Kemin LumiLinnan sekä ulko- että sisätiloja. Kemin LumiLinnan teemana on metsän eläimet.

Kärpät - Kalpa, Kärpät palasi voittokantaan Liigassa

Lauantai 10.3.2018
Runkosarjan viimeisellä kierroksella Kärppien otteet ennustivat jo tulevia playoffs-otteluita

Oulun Kärpille runkosarjan voitto

Lauantai 10.3.2018
Kärpät – KalPa ottelun jälkeen luovutettiin Oulun Kärpille runkosarjan 2017 – 2018 voittopokaali.

Kärpät - HIFK, Liigan tunteikas ottelu, jossa tuomarit toimivat puolivaloilla

Lauantai 3.3.2018
Kärppien taival runkosarjan viimeisissä peleissä on ollut vaikeaa, eikä tämäkään ottelu ollut poikkeus. HIFK onnistui taktiikassaan paremmin, eikä kärppien pokka pitänyt pelin edetessä toiseen ja kolmanteen erään. Tunteet nousivat pintaan niin kotijoukkueella, kuin yleisöllä.

Kärpät - KooKoo, KooKoo oli yllättää. Kärpille Liigan runkosarjan voitto

Tiistai 27.2.2018
Kärpät oli kesy kahdessa ensimmäisessä erässä ja oli häviöllä toisen erän lopussa jo 0 - 2.

Kärpät - SaiPa, tiukka liigamatsi

Lauantai 17.2.2018
Kärpät kiri lopussa tasoihin, mutta Saipa oli vaarallisimmillaan maalin edustalla.

Miesten jääkiekko olympialaisissa 2018

Keskiviikko 14.2.2018
Leijonien Olympialaiset käynnistyivät Suomen Miesten jääkiekolla 15.2.2018. Seuraamme Suomen Leijonien Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Slovakkia yllätti Olympialipun alla pelanneet venäläiset ja Slovenia voitti jatkoajalla Yhdysvallat. Suomi voitti avausottelussaan Saksan. Suomi peittosi Norjan. Alkuerien viimeinen ottelu Ruotsia vastaan oli tiukka, mutta Suomi hävisi ja Suomi pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Koreaa vastaan. Suomen ensimmäinen ottelu pudotuspeleissä oli vaikea, Korea iski kaksi maalia, Suomi viisi. Puolivälierissä Leijonat olivat todellisessa testissä, kun vastaan asettui Kanada. Jännittävässä ottelussa mentiin kaksi erää maalittomasti, kolmannen erän alussa Kanada teki maalin, jolla se varmisti tien välierään. Suomi kotimatkalle maalin tappiolla. Myös Ruotsi hävisi puolivälierissä, Saksa välieriin. Venäjän olympiaryhmä finaaliin, Tshekki pronssiotteluun. Saksa Finaaliin, Kanada pronssiotteluun. Olympiakisojen ensimmäisen kultamitalin Suomelle toi Iivo Niskanen 50 km:n perinteisellä. Onnea Iivolle!!! Olympiapronssi maistui Kanadan joukkueelle, Tshekki neljänneksi. Huippujännittävä finaali päättyi vasta jatkoerässä Venäjän olympiaurheilijoiden kultajuhliin. Saksa oli vielä 55 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua johdossa 2 - 3.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut