KÄRPPÄJUHLA 2015, Oulun kauppatorilla

Sampo Anttila 27.04.2015

Suomen Mestari 2015 Oulun Kärpät järjesti kannattajilleen juhlan Kauppatorilla. Torille oli kokoontunut torintäydeltä kannattajia nauttimaan ja juhlimaan Kärppien Suomen Mestaruutta.

Oulu 27.4.2015
Oulun Kärpät
Kauppatori, Mestaruusjuhla
Yleisöä n. 5000 - 10 000

 

Kärppäjuhla 2015

Oulun Kärpät järjesti Oulun kauppatorilla kansanjuhlan. Juhlintaan osallistui tuhansia Kärppien faneja ja kannattajia. Juhlassa esiintyivät Kärppäjoukkueen lisäksi useita artisteja: Suvi Teräsniska, Karri Koira, Mitra, Aki Louhela ja bilebändi Steve 'N' Seagulls.

Kärpät on saavuttanut seitsemän Suomen mestaruutta vuosina 1981, 2004, 2005, 2007, 2008, 2014 ja 2015.

Kärppäkapteeni Lasse Kukkonen kiitti yleisöä. "Tämä on tosi mahtava hetki pienen ihmisen elämässä."

Sää parani iltaa myöten ja illan päätteeksi järjestetty ilotulitus ei valitettavasti näkynyt juurikaan, koska aurinko paistoi samalta suunnalta kuin raketit ammuttiin.


Juhlia päästiin jatkamaan hyvällä mansikka & suklaamousse Juhlakakulla  [Tilausleipomo Piparkakkutalo]

 

Junnut.com -sivuilla

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2015
Liiga Playoffs Oulun Kärpät 2015
Oulun Kärpät, otteluohjelma ja tulokset, kaudella 2014 - 2015
Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten
Mestaruusjuhlat torilla 2004
Mestaruusjuhlat torilla 2005
Mestaruusjuhlat torilla 2007
Mestaruusjuhlat Energia Areenalla 2008
Mestaruusjuhlat Pesäpallostadionilla 2014

 

Katso video ja kuvat

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Liiga
Oulun kaupunki



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla

Kempeleen Kiri - Puijon Pesis. Ykköspesistä

Keskiviikko 16.5.2018
Kempele pommitti Kuopion kumoon 2 - 0 (12-3, 14-4) Miesten Ykköspesiksen Sarkkirannan kauden avauksessa

Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Torstai 10.5.2018
Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.

Jääkiekon MM2018 turnaus Tanskassa

Perjantai 4.5.2018
Jääkiekon maailmanmestaruudesta taistellaan Tanskassa 4. - 20.5.2018. Suomella Dream Team kärkenä Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen. Suomi pelasi loistavia pelejä ja voitti alkulohkonsa, kaataen mm. Kanadan ja USA:n. Sveitsi pysäytti kuitenkin Suomen Leijonien tien tylysti puolivälieriin ja mitalipelit jäivät haaveeksi. Suomi sijoittui MM-turnauksen 5. sijalle. Välierissä Ruotsi kaatoi USA:n puhtaasti 6 - 0 ja Suomen kaatanut Sveitsi aiheutti turnauksen suurimman yllätyksen kaatamalla Kanadan 2 - 3. Pronssiottelussa USA ja Kanada, USA kuittasi pronssia. Finaalissa Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi ei ole ollut kertaakaan johdossa varsinaisella peliajalla, ottelu meni jatkoerään tilanteessa 2 - 2. Jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, jouduttiin rankkareille, jonka Ruotsi voitti. Sveitsille hopeaa ja Ruotsi on Maailman Mestari 2018. Direktoraatin valinnat parhaiksi pelaajiksi: Paras maalivahti Frederik Andersen Tanska, paras puolustaja John Klingberk Ruotsi ja paras hyökkääjä Sebastiana Aho Suomi, Aho valittiin myös ALL Stars-kentälliseen.

Mestaruusjuhlat Oulun torilla 1.5.2018

Tiistai 1.5.2018
Oulun Kärpät juhli sekä miesten Liigan että Naisten Liigan Suomen Mestaruutta vappuna Oulun Kauppatorilla.

Suomen nuorten joukkueelle U18, Maailman Mestaruus 2018

Tiistai 1.5.2018
Pikkuleijonat on maaliman paras joukkue. Joukkue voitti kaikki ottelunsa ja nappasi alle 18 vuotiaiden Maaliman Mestaruuden

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2018

Maanantai 30.4.2018
Liigan playoffs finaalit päättyi Oulun Kärppien Mestaruuteen otteluvoitoin 4 - 2. Suomen Mestaruus oli jo toinen aikuisten mestaruus Oulun Kärpille, kun myös Naiset voitti Mestaruuden.

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Kärpät voitti Suomen Mestaruuden kuudennessa ottelussa. Onnea!!

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka Espoossa

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut