Lippo nousi Superpesikseen ensi kaudeksi

Sampo Anttila 30.07.2015

Oulun Lippo Pesis oli varmistanut nousun Superpesikseen ottamalla runkosarjan uskomattomalla voittoputkellaan. Ottelua oli seuraamassa yli 3200 katsojaa. Oulu palaa superpesikseen viiden vuoden jälkeen.

30.7.2015 Oulu
Miesten Ykköspesis
Oulun Lippo
Raksilan Pesäpallostadion

 

Lippo - Ylivieska 2 - 0   (2 - 1,  5 - 2)

Raksilaan saapui yli kolmetuhatta (3221) katsojaa. Korkeaa katsojamäärää selittää osittain C-ikäiset
pelaajat Oulun Nuorisoleiriltä, jotka olivat tulleet katsomaan peliä ja seuraamaan Nuorisoleirin palkintojenjakoa.

Ottelu pelattiin ilman paineita sillä Lipon sarjanousu oli varmistunut tiistaina, kun sen ainut uhkaaja Kempeleen Kiri kärsi tappion Haapajärven Pesä-Kiiloille.

Avausjaksolla Lippo oli menettää pisteen ensimmäistä kertaa koko kauden aikana kotikentällään. Joukkue voitti kuitenkin avausjakson lukemin 2-1 harhaheiton turvin.

Toisella jaksolla Lippo laittoi heti alussa luun kurkkuun kun Matti Korhonen, Hannu Huuskonen ja Aki Toikka löivät kotijoukkueen 3-0- johtoon. Joukkue piti johtoasemansa loppuun saakka ja Lippo voitti toisen jakson 5-2.


Lipon juniorityö luo hyvän pohjan menestykseen. Kuvassa pallotyttö / pallopojat

Oulun Lippo Pesis

1.

Saku Hakkarainen

3P

 

2.

Tapani Piri

S

 

3.

Antti Vihtkari

1V

 

4.

Joonas Hiirikoski

2P

 

5.

Hannu Huuskonen

L

 

6.

Aki Toikka

3V

 

7.

Ilkka Hirvonen

3K

 

8.

Jouko Rautio

2V

 

9.

Olli Sirviö

2K

 

10.

Matti Korhonen

 

 

11.

Jere Kemppainen

 

 

12.

Jaakko   Kemppainen

 

 

PJ: Markku Hylkilä / Sami Parttimaa

 

Ylivieskan Kuula 

1.

Tuomas   Jämsä

3V

 

2.

Miika   Keski-Petäjä

L

 

3.

Joni   Jokilehto

2P

 

4.

Jani   Moilanen

3K

 

5.

Tuomo   Rautio

2K

 

6.

Timo   Hanhisalo

1V

 

7.

Joel   Salmela

2V

 

8.

Teemu   Huhtakangas

3P

 

9.

Jere   Achren

S

 

10.

Janne   Vinkki

 

 

11.

Eino   Järvelä

 

 

12.

Petri Partala

 

 

PJ: Jarmo Kauppinen / Pyry Haapakoski

Sarjataulukko

  Joukkue OTT V T H (3p- 2p- tp- 1p- 0p) Juoksut P
1. Oulu 21 20 0 1 (16- 4- 0- 0- 1) (216 - 65) 56
2. Imatra 21 15 0 6 (9- 6- 0- 2- 4) (156 - 100) 41
3. Kempele 20 13 0 7 (12- 1- 0- 2- 5) (137 - 85) 40
4. Hamina 21 14 0 7 (7- 7- 0- 1- 6) (154 - 127) 36
5. Ulvila 21 13 0 8 (8- 5- 0- 1- 7) (122 - 87) 35
6. Tampere 20 11 0 9 (9- 2- 0- 3- 6) (123 - 94) 34
7. Kuopio 21 12 0 9 (5- 7- 0- 3- 6) (135 - 112) 32
8. Ylivieska 21 7 0 14 (5- 2- 0- 3- 11) (117 - 141) 22
9. Siilinjärvi 21 6 0 15 (3- 3- 0- 2- 13) (78 - 191) 17
10. Pöytyä 20 5 0 15 (2- 3- 0- 3- 12) (93 - 161) 15
11. Haapajärvi 20 4 0 16 (0- 4- 0- 6- 10) (87 - 136) 14
12. Lievestuore 21 4 0 17 (1- 3- 0- 1- 16) (83 - 202) 10

 

Junnut.com -sivuilla

Pesäpallo

 

Katso video ja kuvat

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti 


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Lippo Pesis
Ylivieskan Kuula
Pesäpalloliitto
Tulospalvelu



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Liigaottelu Kärpät - HPK, perhepeli oli yleisömenestys

Lauantai 13.1.2018
Aamupäivällä alkanut perhepelin lasten aamujäälle osallistui sata lasta vanhempineen. Liigaottelu meni voittolaukauksille.

Kärpät – Pelicans

Lauantai 13.1.2018
Pelicans nappasi pisteen Kärpiltä B-junnojen SM-sarjassa. Kärpät voittoon jatkoajalla.

Kärpät - TPS, kärkiottelu Raksilassa

Lauantai 6.1.2018
Kärpät näytti parasta osaamistaan Liigan kärkikamppailussa. Lähes täysi katsomo ja laadukas sekä vauhdikas ottelu oli nautittavaa seurattavaa.

U20 MM-kisat, USA

Tiistai 26.12.2017
Nuorten MM-kisoihin osallistui kymmenen joukkuetta, Suomen lisäksi Valko-Venäjä, Kanada, Tshekki, Tanska, Venäjä Sveitsi, Slovakia, Ruotsi ja isäntämaa USA. Suomen joukkueen tie kisoissa päättyi puolivälieriin. Finaalissa kohtasivat Ruotsi ja Kanada. Kanada on Maailman Mestari 2018.

Naisleijonat Pre Olympic Cup:ssa

Lauantai 16.12.2017
Naisleijonien matka kohti olympialaisia jatkui joulukuussa kotimaan jäällä. Raumalla, Uudessakaupungissa ja Turun Kupittaalla 12.-16.12. pelatussa Pre Olympic Cup:ssa pelasivat Suomi, Japanin, Ruotsin, Saksan ja Venäjän. Saksaa lukuun ottamatta muut turnaukseen osallistuvat joukkueet valmistautuvat helmikuussa Etelä-Korean PyeonChangissa pelattaviin olympialaisiin.

Leijonat Channel One Cup:ssa

Tiistai 12.12.2017
Euro Hockey Tourin Channel One Cup 13.-17.12.2017 Moskovassa. Suomi - Tshekki jatkoajalle.

Kärpät - KalPa

Sunnuntai 10.12.2017
Kuopion C-junnut rokottivat Oulun poikia ylivoimalla.

Kärpät Musta - Kiekko-Laser Punainen

Sunnuntai 10.12.2017
Lakeuden D2 pojat yllättivät Kärpät

Kärpät - Ässät, Suomi 100

Lauantai 2.12.2017
Liigan Suomi 100 tapahtuman kohokohdaksi Oulussa muodostui ottelun avaustapahtumat, maamme laulu Petrus Schroderus ja Oulun Sinfonian vaskiorkesteri, ottelun aloituskiekon tiputti Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Kärppien pitkä kotivoittojen putki katkesi, niukkaan tappioon Ässille.

Kärpät- Sport

Sunnuntai 3.12.2017
Sportin B-pojat putosivat Kärppä poikien kyydistä Raksilassa

Kärpät - Jukurit, Jukurit haastoi

Tiistai 28.11.2017
Jukurit ei pystynyt horjuttamaan Kärppien kärkipaikkaa.

Kärpät - Tappara, kärkipeli Raksilassa

Tiistai 21.11.2017
Kärppien kotipelien hyvä vire on säilynyt, kaikki kotipelit selvitetty.

Kärpät - HIFK, kotijoukkueella tiukkaa

Perjantai 17.11.2017
Kärpät on pelannut voitokkaasti kotona, 10 peräkkäistä voittoa. Ensimmäisessä erässä HIFK horjutti katsojien uskoa kotijoukkueen voittoon.

K-Laser/KKP – Jokerit

Sunnuntai 19.11.2017
Rantalakeuden B-pojat selättivät pääkaupunkilaiset vieraansa

Kiekko-Laser/KKP - KalPa

Lauantai 11.11.2017
Lakeuden C-pojat potkun parikin jäljessä kuopiolaisten vauhdista tällä kertaa
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut