Kärpät - Lukko, Aittokalliolle nollapeli

Sampo Anttila 24.02.2017

Kärpät kuritti Rauman Lukkoa tylysti. Liigan pudotuspelit lähestyvät ja Kärpät on noussut huippukuntoon.

 

 

24.2.2017 Oulu
Jääkiekko, Liiga
Oulun Energia Areena
Yleisöä 5368

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kärpät – Lukko 3 – 0 (0 - 0, 1 - 0, 2 - 0)

 

Kärppien joukkue on muotoutumassa pudotuspelien vaatimaan kokoonpanoon. Rauman Lukko ei läpäissyt Kärppien puolustusta, jonka viimeisenä lukkona Sami Aittokallio torjui kauden ensimmäisen kolmen pisteen voiton ja nollapelin.


Lasse Kukkonen ja Niklas Olausson palasivat kokoonpanoon.
Loukkaantuneina ovat edelleen Saku Mäenalanen, Taneli Ronkainen, Mikael Ruohomaa ja Jesse Saarinen.
 

Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä muistutti ottelun jälkeen, että heillä oli kova peli KalPaa vastaan edellisenä iltana ja monen tunnin matkustaminen Ouluun. Uni jäi vähälle ja edellisillan ottelu näkyi sekä otteissa että viimeistelyssä.

Kärpät matkustaa ottelun jälkeen Kuopioon, jossa vastustajana on Kalpa. Kalpa on levännyt ja Kärpät pelaa toisen ottelun peräkkäisinä päivinä.

Kärppien seuraava kotipeli Kärpät - JYP on ti 28.2. klo 18:30. 

Poromafia juhli kymmenen vuoden yhteistä taivalta Kärppien kanssa. [Poromafia (lyhyemmin PM tai PM07) on vuonna 2007 perustettu itsenäinen ja epävirallinen Oulun Kärppien kannattajaryhmä.]
Poromafian 10-vuotis juhlaa  

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalit 

 

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät 

 

1 - 0 VM

32:08

Aku Kestilä

Ville Leskinen, Antti Kalapudas

 

2 - 0

43:08

John Albert

Mika Pyörälä, Brock Trotter

 

3 - 0

56:19

Ville Leskinen

 Lasse Kukkonen

 

#f7d66d

Almnien tähdet

1. tähti
        Sami Aittokallio
2. tähti
        Ville Leskinen
3. tähti
        Ivan Svarny

Valitsija
        Kimmo Lotvonen

 

Tilastot

Kärpät

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Albert, John

39

VH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

0

7

14,3

1

100,0

16:19

Anttila, Sami

18

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

7

0,0

0

-

11:14

Hakanpää,   Jani

58

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

19:14

Heshka, Shaun

26

OP

0

0

0

0

3

0

3

0

0

0

2

0,0

0

-

21:24

Humaloja, Miska

27

KH

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

2

0,0

13

61,5

10:45

Kalapudas, Antti

21

KH

0

1

1

0

2

0

2

0

0

0

4

0,0

16

50,0

17:04

Kestilä, Aku

25

VH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

1

3

33,3

1

0,0

15:26

Kukkonen,   Lasse

5

VP

0

1

1

0

3

0

3

0

0

0

5

0,0

0

-

20:34

Kähkönen,   Toni

85

VH

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

0

-

16:57

Lehtonen,   Mikko

19

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

4

0,0

0

-

14:15

Leskinen,   Ville

12

OH

1

1

2

0

2

0

2

0

0

0

4

25,0

0

-

16:18

Mikkola,   Ilkka

6

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

18:28

Mäkelä,   Aleksi

37

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

Niemelä,   Mikko

28

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

19:02

Olausson,   Niklas

16

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

8

75,0

15:42

Pyörälä, Mika

17

KH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

19

52,6

17:41

Sailio, Jari

41

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

1

0,0

11:31

Svarny, Ivan

52

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

20:15

Trotter, Brock

9

OH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

0

-

0

-

16:14

MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Aittokallio, Sami

74

20

0

100,00

0

0

0

0

60:00

 

Rynnäs, Jussi

40

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

 

 


 

 

Lukko

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Ahonen, Rony

18

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

23:01

Claireaux, Valentin

12

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

15

40,0

13:35

Ellerby, Keaton

27

VP

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

6

0,0

1

100,0

19:16

Friberg, Jere

62

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

11

54,5

14:38

Kangasmäki,   Aki

21

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

6

50,0

9:51

Koivisto,   Toni

22

OH

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

4

0,0

0

-

17:33

Koivistoinen, Eetu

31

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

0

-

12:19

Liedes,   Heikki

9

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

10:39

Lähteenmäki,   Sami

14

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

18:47

Mäkinen, Atte

20

OP

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

19:54

Niemelä,   Joonas

41

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

4:40

Pitkänen,   Ilmari

73

OH

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

4

0,0

0

-

14:09

Saarela,   Aleksi

87

13. H

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

4

75,0

7:04

Seigo, Steven

16

OP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

0

-

17:09

Sevänen, Roni

10

VP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

0

-

0

-

15:47

Suuronen,   Toni

15

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

18:53

Tiivola,   Peter

39

KH

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

21

28,6

17:35

Vahalahti,   Ville

82

VH

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

0

-

1

100,0

18:17

Virtanen,   Jesse

51

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

4

0,0

0

-

24:53

MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Kähkönen,   Kaapo

36

29

3

90,63

0

0

0

0

60:00

 

Stepanek,   Jakub

30

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Lyhenteet

PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, T% Torjuntaprosentti

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video 

 

Tuomarit

Timo Metsälä, päätuomari Jääkiekon SM-liiga
Timo Metsälä, päätuomari Jääkiekon SM-liiga

Päätuomarit
    
16 Timo Metsälä ja 28 Tommi Laitinen   

Linjatuomarit
   
51 Lasse Lappalainen ja 52 Harri Perämäki

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalivahtien torjunnat

Sami Aittokallio, Oulun Kärpät 
74 Sami Aittokallio, Oulun Kärpät   6+7+7=20 torjuntaa

 

Kaapo Kähkonen, Rauman Lukko
36 Kaapo Kähkönen  9+8+12=29  torjuntaa

 

 

  Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kokoonpanot

Kärpät 

1. kenttä
        39 John Albert  17 Mika Pyörälä  9 Brock Trotter
            5 Lasse Kukkonen  26 Shaun Heshka

2. kenttä
       85 Toni Kähkönen  21 Antti Kalapudas  12 Ville Leskinen
           6 Ilkka Mikkola  28 Mikko Niemelä 

3. kenttä
       25 Aku Kestilä  16 Niklas Olausson  19 Mikko Lehtonen
          52 Ivan Svarny 58 Jani Hakanpää

4. kenttä
         41 Jari Sailio 27 Miska Humaloja  18 Sami Anttila
                 37 Aleksi Mäkelä

Maalivahdit
     74 Sami Aittokallio 
                 40  Jussi Rynnäs     

 

 Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

 

 

Lukko

1. kenttä
     82 Ville Vahalahti  39 Peter Tiivola  22 Toni Koivisto
         51 Jesse Virtanen  18 Rony Ahonen

2. kenttä
      15 Toni Suuronen  62 Jere Friberg  14 Sami Lähteenmäki
         27 Keaton Ellerby  20 Atte Mäkinen

3. kenttä
      31 Eetu Koivistoinen  12 Valentin Claireaux  73 Ilmari Pitkänen
        10 Roni Sevänen  16 Steven Seigo 

4. kenttä
       9 Heikki Liedes  21 Aki Kangasmäki  41 Joonas Niemelä
          87 Aleksi Saarela

Maalivahdit
       36 Kaapo Kähkönen
              30 Jakub Stepanenk
          

    
Valmentaja Timo Saarikoski ja päävalmentaja Kari Heikkilä
Valmentaja Timo Saarikoski ja päävalmentaja Kari Heikkilä

Päävalmentaja

Kari Heikkilä

Valmentajat

Jesse Welling, Timo Saarikoski, Mikael Vuorio, Risto Rosendahl

Joukkueenjohtaja

Mika Kuosmanen

Huoltajat

Seppo Hurme, Matti Koskinen, Samu Tätilä

Lääkäri

Juha Isotupa, Mika Virtala

Fysioterapeutti

Mika Kuosmanen

Hieroja

Tomi Pihkoluoma

Rauman Lukko Oy

(Lv. n. 8,3 M€ v. 2015)

Toimitusjohtaja

Timo J. Rajala

Hallitus 

Pj. Ari Salmi

Harri Huhtamaa, Veli-Matti Lanne, Mikko Leppälä, Mika Marttila, 
Janne Mokka, Esa Tommila

http://www.raumanlukko.fi/

Rauman Lukko täytti marraskuussa 80 vuotta. [Lukko]

Kapteenisto

C Janne Niskala
A Ville Vahalahti
A Toni Koivisto
A Sami Lähteenmäki

     


 

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Pistepörssi

Oulun Kärpät

24.2.2017

#

Nimi

PP

O

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

1.

Pyörälä, Mika

VH

54

25

29

54

18

35

21

14

8

0

5

173

14,5

735

45,6

20:50

2.

Heshka, Shaun

OP

52

7

22

29

22

41

30

11

2

1

2

228

3,1

0

-

23:59

3.

Leskinen, Ville

OH

48

15

13

28

12

29

22

7

2

0

3

144

10,4

1

100,0

15:06

4.

Trotter, Brock

OH

37

11

15

26

16

15

21

-6

5

0

0

90

12,2

4

0,0

17:28

 

SaiPa

 

33

8

11

19

12

11

21

-10

4

0

0

82

9,8

4

0,0

17:24

 

Kärpät

 

4

3

4

7

4

4

0

4

1

0

0

8

37,5

0

-

18:03

5.

Lehtonen, Mikko

OH

50

11

12

23

50

23

21

2

4

0

1

238

4,6

1

100,0

14:36

6.

Saarinen, Jesse+

VH

30

6

15

21

8

17

10

7

2

0

0

81

7,4

2

0,0

15:45

7.

Mäenalanen, Saku+

VH

32

10

10

20

6

26

20

6

2

0

3

88

11,4

23

43,5

16:41

8.

Albert, John

KH

36

9

11

20

10

17

18

-1

3

0

1

107

8,4

119

43,7

15:42

9.

Kalapudas, Antti

KH

52

8

12

20

6

31

34

-3

0

0

1

105

7,6

556

44,2

14:26

10.

Kukkonen, Lasse

VP

43

7

13

20

26

30

17

13

6

0

1

119

5,9

0

-

24:12

11.

Olausson, Niklas

KH

23

3

14

17

18

10

3

7

1

0

0

24

12,5

179

43,0

17:21

12.

Sailio, Jari

VH

30

5

10

15

18

16

13

3

0

1

2

63

7,9

9

44,4

15:23

13.

Kähkönen, Toni

VH

30

4

7

11

2

12

20

-8

3

0

1

44

9,1

14

28,6

14:39

14.

Mikkola, Ilkka

VP

52

1

9

10

56

25

37

-12

0

0

0

100

1,0

1

0,0

18:03

15.

Humaloja, Miska

KH

47

3

6

9

24

16

14

2

0

0

1

53

5,7

559

48,8

13:21

16.

Niemelä, Mikko

OP

54

2

6

8

32

30

27

3

0

0

2

98

2,0

1

0,0

20:14

17.

Kestilä, Aku*

VH

46

3

4

7

6

13

15

-2

0

0

2

60

5,0

169

40,8

11:35

18.

# Hagman, Niklas

VH

14

2

4

6

2

3

8

-5

1

0

0

62

3,2

9

22,2

18:18

19.

Mäkelä, Aleksi*

OP

49

2

4

6

18

17

22

-5

0

0

0

79

2,5

2

0,0

12:46

20.

Ruohomaa, Mikael+

KH

20

1

5

6

10

8

11

-3

0

0

1

46

2,2

340

48,5

18:37

21.

Anttila, Sami*

VH

36

3

2

5

16

7

10

-3

0

0

0

46

6,5

1

0,0

10:35

22.

# Tlusty, Jiri

VH

14

1

4

5

4

3

8

-5

1

0

0

46

2,2

0

-

17:46

23.

Hakanpää, Jani

OP

47

0

5

5

51

25

26

-1

0

0

0

79

0,0

0

-

17:37

24.

Hruska, Jan

KH

22

0

5

5

2

6

12

-6

0

0

0

37

0,0

218

50,0

13:34

25.

Koskenkorva, Jesse*

KH

14

2

0

2

2

4

4

0

0

0

0

12

16,7

97

33,0

11:34

26.

Ronkainen, Taneli+

VP

32

0

2

2

8

13

10

3

0

0

0

50

0,0

0

-

11:23

27.

Rynnäs, Jussi

MV

53

0

1

1

4

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

28.

Svarny, Ivan

VP

4

0

1

1

0

1

1

0

0

0

0

18

0,0

0

-

23:32

29.

Korhonen, Juho*

VP

1

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

30.

Nylund, Jimi*

VH

1

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

31.

Tanhua, Samuli*

VP

2

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

4:30

32.

Väliharju, Sami*

MV

5

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

33.

Aittokallio, Sami

MV

50

0

0

0

2

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

34.

Metsävainio, Tino*

VH

8

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

13

0,0

33

33,3

8:58

35.

Hermonen, Julius*

VH

14

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

17

0,0

0

-

8:27

36.

# Bryhnisveen, Nicolai

VP

9

0

0

0

0

1

2

-1

0

0

0

5

0,0

0

-

6:37

37.

# Välimaa, Tommi

OH

9

0

0

0

8

1

2

-1

0

0

0

10

0,0

0

-

8:34

38.

Koblizek, Radek*

OH

3

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

7:41

39.

Kuiri, Niko*

VH

4

0

0

0

2

0

3

-3

0

0

0

5

0,0

0

-

7:50

40.

Vartiainen, Tuomas*

OH

11

0

0

0

0

1

4

-3

0

0

0

21

0,0

0

-

11:31

41.

Siikaluoma, Taneli*

VP

28

0

0

0

4

2

5

-3

0

0

0

11

0,0

0

-

4:55

Lyhenteet PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, B Blokatut laukaukset, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, Aika Keskimääräinen peliaika, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja

Maalivahdit

#

Nimi

PO

Aika

V

T

H

TO

PM

NP

KA

T%

M

S

P

R

V%

 

1.

Rynnäs, Jussi

42

2444:35

19

8

15

990

83

5

2,04

92,26

0

1

1

4

54,76

 

 

Aittokallio, Sami

15

810:57

1

5

6

337

30

1

2,22

91,83

0

0

0

2

29,17

 

Lyhenteet V Voitot, T Tasapelit, H Häviöt, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, NP Nollapelit, KA Päästettyjä maaleja keskimäärin, T% Torjuntaprosentti, M Tehdyt maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, V% Voittoprosentti, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja 

 

Sarjataulukko

#

Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

LP

P

P/O

YV%

AV%

 

1.

Tappara

54

30

14

10

170

120

9

113

2,09

29,41%

80,25%

 

2.

TPS

53

27

14

12

149

108

7

102

1,92

16,34%

80,57%

 

3.

KalPa

53

24

18

11

141

121

8

98

1,85

18,02%

83,15%

 

4.

JYP

53

24

16

13

137

108

7

95

1,79

25,40%

88,40%

 

5.

HPK

54

21

17

16

140

121

12

92

1,70

14,75%

80,65%

 

6.

Pelicans

54

21

13

20

145

134

8

84

1,56

15,35%

80,31%

 

7.

Ässät

53

23

9

21

116

123

5

83

1,57

11,69%

85,64%

 

8.

Kärpät

54

20

13

21

135

123

8

81

1,50

22,22%

83,24%

 

9.

HIFK

55

19

12

24

122

132

8

77

1,40

11,84%

80,23%

 

10.

Jukurit

54

17

12

25

113

127

4

67

1,24

18,71%

80,12%

 

11.

Ilves

54

16

13

25

124

135

6

67

1,24

16,57%

83,98%

 

12.

Sport

53

15

16

22

118

146

5

66

1,25

14,61%

80,63%

 

13.

Lukko

54

15

13

26

131

158

6

64

1,19

20,94%

81,25%

 

14.

KooKoo

53

13

16

24

112

150

6

61

1,15

16,96%

82,42%

 

15.

SaiPa

55

14

12

29

111

158

5

59

1,07

13,99%

81,54%

 

Sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavien kriteerien mukaisessa    järjestyksessä: 1. kokonaispisteet, 2. kolmen pisteen otteluvoitot,    3. maaliero, 4. tehdyt maalit, 5. keskinäiset ottelut.  #dfe1e1    #f7d66d

Baby Beast Cheerleaders 2014  Cheerleading, jääkiekkoa ja urheilua Baby Beast Cheerleaders

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Junnut.com -sivuilla 

Liiga, SM-liiga

 

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun   Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten   SM-liiga

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma   Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten SM-sarja

 

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women   Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten   Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit   menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma   2016-2017

C-Nuorten   SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat, videot ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Katso videot   Ruutu

Katso video ja kuvat ottelusta Kärpät - Lukko 24.2.2017

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti 


lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Rauman Lukko
Liiga
Poromafia



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Kärpät Alumni - Liiga Alumni, hyväntekeväisyystapahtuma Oulussa

Perjantai 11.8.2017
Kärpät ja Liiga Alumni järjestivät hyväntekeväisyysottelun Oulussa 11.8.2017. Tapahtumassa Liiga Alumnin joukkue kohtasi Kärpät Alumnin. Paikalla olivat suomalaisen jääkiekon kirkkaimmat tähdet Patrik Laineen, Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven johdolla. Kärpät Alumni ja Liiga Alumni kohtasivat ensin 2×20 minuutin mittaisessa ottelussa ja sen jälkeen NHL-tyylisessä taitokilpailussa. Molemmissa joukkueissa oli nykyisiä NHL-pelaajia sisältäviä kentällisiä ja eri ikäryhmistä koostuvia alumnikentällisiä.

Oulun Kärpät, joukkue 2017 - 2018

Maanantai 12.6.2017
Oulun Kärpät pelaa kaudella Liigaa. Kokosimme joukkueen ja Oulun Kärpät Oy:n tiedot jo vakiintuneeseen tapaan valokuvin ja linkein yhteen juttuun

Jääkiekkopäivät 12. - 13.8.2017 Oulussa

Keskiviikko 9.8.2017
Suomen Jääkiekkoliiton järjestämät 20. Jääkiekkopäivät oli juhlapäivä. Juhlan kunniaksi Kärppä-säätiö lahjoitti Pohjois-Suomen juniorijääkiekkoseuroille teroituskoneet. Jääkiekkopäivien järjestysvastuu on ollut vuorovuosin SJL:n Pohjoisen ja Lapin alueella.

Kempeleen Kiri - Oulun Lipottaret

Tiistai 6.6.2017
Naisten Superpesiksen paikallisottelun säihkettä Kempeleen Sarkkirannassa

Kempeleen Kiri - Kouvolan Pallonlyöjät

Sunnuntai 21.5.2017
Superpesistä aurinkoisessa Kempeleen Sarkkirannassa

Jääkiekon MM 2017, IIHF Ice Hockey World Championship

Perjantai 5.5.2017
Suomen Leijonat pelaavat jääkiekon maailmanmestaruudesta Ranskan Pariisissa ja Saksan Kölnissä (Cologne). Seuraamme Leijonien taivalta ja kisatapahtumia ensimmäisestä viimeiseen otteluun. Olemme koonneet lukijaa helpottavia linkkejä ja videoita. Suomi aloitti MM-kisat voitolla Valko-Venäjästä 3 - 2. Suomi - Ranska 1 - 5 Ranska otti riemukkaan voiton kotiyleisön kannustamana. Suomi - Tshekki 3 - 4 VL. Suomi - Slovenia 5 - 2. Norja - Suomi Lisäajalla 2 - 3. Sveitsi - Suomi 2 - 3 LA, Kanada - Suomi 5 - 2. Puolivälierät USA - Suomi 0 - 2. Välierissä Ruotsi - Suomi 4 - 1. Pronssiottelussa Venäjä - Suomi 5 - 3, Suomi neljäs. finaalissa Kanada - Ruotsi 1 - 2, Ruotsi on Maailman Mestari 2017.

Pikkuleijonat Slovakiassa U18 MM2017

Torstai 13.4.2017
Suomen Pikkuleijonat Lähtivät puolustamaan viimevuotista maailmanmestaruutta. Kokosimme tilastoja sekä linkkejä sivullemme, jotta voit seurata turnauksen kulkua alusta mestaruusjuhliin saakka. Kisat sujuivat hyvin, alkuerissä voittavaa pelaamista ja puolivälierässä kaatui Tshekki jatkoajalla. Välierävastustaja Venäjä tarjosi Pikkuleijonille kovan vastuksen ja vei ottelun jatkoajalle. Suomen pojilta löytyi kuitenkin vielä jatkoerä lopulla ratkaisu, jatkoerän maalin iski Toni Utunen. Pikkuleijonat loppuotteluun, haaveena maailmanmestaruus. Pikkuleijonat pelasivat upeat kisat, loppuottelussa USA toteutti unelmansa voittamalla Suomen 4 - 2. Suomelle MM-hopeaa.

Unkari - Suomi MM-leirillä

Perjantai 7.4.2017
Suomen A-maajoukkue pelaa Unkarin maajoukkuetta vastaan Budapestissa perjantaina 7. huhtikuuta. Suomelle voitto 1 - 6.

Kärpät Final Four -turnauksessa Oulussa

Sunnuntai 2.4.2017
Turnauksessa ratkotaan jääkiekon B-, B2- ja C- junioreiden Suomen Mestaruudet. Ottelut pelataan Oulun Energia Areenalla ja Oulun Baari Areenalla. Finaalit ja pronssiottelut sunnuntaina 2.4.2017. Oulun Kärppien C-nuoret taistelee mestaruudesta ja B-nuoret pronssista.

Kiimingin Kiekko-Pojat voittivat D2 juniorien Pohjoisen aluemestaruuden

Lauantai 1.4.2017
Kajaanissa kisaillussa Suomen Jääkiekkoliiton Pohjoisen Alueen ”D2 AA Final Four” lopputurnauksessa Kiimingin Kiekko-Poikien ”KKP Valkoinen” joukkue osoittautui sitkeimmäksi ja voitti ikäluokkansa aluemestaruuden.(Kuvassa Kärpät - K-Laser)

Naisten jääkiekon MM 2017

Perjantai 31.3.2017
Suomi lähtee tavoittelemaan mitalia Naisten MM-kisoista. Oulun Kärpät on tälläkin kertaa edustettuna kisoissa. Alkusarjassa Suomi voitti sensaatiomaisesti Kanadan joukkueen. Puolivälieräottelu Suomi - Ruotsi oli Suomen hallintaa, lopputulos 4 - 0. Välierässä Kanada - Suomi 4 - 0. Suomi otti vakuuttavasti pronssia, voittamalla Saksan 8 - 0.

Kärpät Musta selätti Kiekko-Laser Punaisen D2-juniorien paikallisväännössä

Sunnuntai 19.3.2017
Kärpät Musta D2-juniorit oli isäntä omalla jäällään ja raapi pisteet Kiekko-Laser Punaisilta 6 – 5 (4-4, 2-1)

Kärppien C-junnot pöllyyttivät Jokereita

Sunnuntai 19.3.2017
Kotijoukkue oli tyly isäntä nimekkäille pääkaupungin vierailleen ja mätti 6 -– 3 (2-1, 3-0, 1-2) lukemat valotauluun.

Nuorten SM Playoffs, Kärpät

Sunnuntai 12.3.2017
Kärpät pelasi runkosarjan erinomaisesti ja sijoittui sarjan kakkoseksi. Puolivälieriin Kärppien vastustajaksi nousi HIFK Villi-kortti kierroksen kautta TPS - HIFK voitoin 1 - 2. Puolivälierissä Kärpät - HIFK otteluvoitot 1 - 2, kolmella voitolla välieriin. Välierissä vastassa Porin Ässät. Ässät voitti otteluvoitoin 0 - 3. Kärpät pronssiottelussa sai vastaansa Rauman Lukon joka voitti pronssiottelun maalein 1 - 2 jatkoajalla.

Nuorten SM-Liiga playoff: Kärpät- HIFK puolivälieräsarjan ratkaisu siirtyi

Torstai 16.3.2017
Kärpät eivät saaneet katkaistua puolivälierä ottelusarjaa suoraan kolmannessa ottelussa vaan vieraat taistelivat ensimmäisen otteluvoittonsa 2 - 4 (2-1, 0-0, 0-3)
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut