Kärppien C-junnot pöllyyttivät Jokereita

Eero Pylkäs 19.03.2017

Kotijoukkue oli tyly isäntä nimekkäille pääkaupungin vierailleen ja mätti 6 -– 3 (2-1, 3-0, 1-2) lukemat valotauluun.

Jääkiekkoliigan Suomen mestaruudesta ja Kanadan suomalaissiirtolaisten, noin kuusikymmentäkuusi vuotta sitten, Suomen Jääkiekkoliitolle lahjoittamasta ”Canada-maljasta”, kuten se kuuluisi kirjoittaa, kisaillaan kuluvana keväänä enää Keski- ja Etelä-Suomen jääareenoilla. Canada-maljan mielenkiintoisesta historiasta kerrotaan myös, että palkinnon toi Kanadasta Suomeen henkilö, joka tunnetaan kovana urheilumiehenä ja kansallispelimme pesäpallon isänä. Siis Lauri ”Tahko” Pihkala sattui sopivasti olemaan Kanadassa silloin, kun malja valmistui ja malja sitten kulkeutui hänen mukanaan Suomeen.

Mutta Liigakauden ja sen ensimmäisen pudotuspelikierroksen pohjoissuomalaiselle kiekkokansalle tarjonneista pettymyksistä ei masennuta juniorisarjoissa.

Päinvastoin ”tulevaisuuden tähtien” jääkiekkoriemua koetaan Suomen Jääkiekkoliiton Pohjoisen alueella ja Oulun junnokiekon eri ikäluokissa, niin SJL:n pääsarjoissa kuin aluesarjoissakin.

Ja kukapa meistä on sanomaan, vaikka tämänkin kevään ”junnotähdistä” joku vielä joskus saa nimensä Canada-maljaan?

Oulun Kärppien C-junnojen vauhdikas osaaminen on nostanut joukkueen kuluvan kauden C-nuorten SM-sarjan piikki paikalle, mikä C-nuorten Suomen Mestaruuksia ennenkin voittaneen seuran perinteiden vaalijalle onkin vallan sopivaa.

Helsingin Jokerien C-nuoret puolestaan ovat nyt yltäneet sarjataulukon puoliväliin.

Ja kumpikaan näistä suomalaisen jääkiekon ”ikoniseuroista” ei jätä kylmäksi, niin omiensa kuin kilpailijankaan kannattajien tunteita.

Kauden aiempien esitysten perusteella Kärpät lähti otteluun ennakkosuosikkina, kun joukkueet jälleen kerran iskivät yhteen Kärppien kotijäällä.

 

Kärppäpojat hallitsivat vauhdikasta kamppailua isännän ottein, eikä ottelijoiden paremmuudesta lopulta jäänyt epäselvyyttä. Tyylipisteitähän jääkiekossa ei jaeta, maalit vain lasketaan.

Myös kaukalon reunalta ottelua seurannut jäähallinhoitajakin ”junnutpistecom:in avustavalle paparazzillekin” ihmetteli: ”Nämähän viilettävät kohta vauhdikkaammin kuin liigassa.” Niinpä.

Joka tapauksessa nuorta kärppämerkkistä yrittämisen intoa nähtiin jäällä yllin kyllin.

Jo ennen päätöserää valotaululla loisti kotijohto 5-1, joten päätöserästä tuli sitten Tuomo Rädyn valmennustiimeineen koulimalle kotijoukkueelle enempi vain otteluun kuuluva muodollisuus.

 

Aika

 

Joukkue

Nro

Nimi

Syöttäjä/tapahtuma

MV

 

Jokerit

38

TAPONEN Roope

 

MV

 

Kärpät

1

OJALA Juuso

 

04:53

1-0

Kärpät

29

ANTTI-ROIKO Aleksi

17 HERRALA Miika, 9 SUNI Oliver

05:56

1-1

Jokerit

20

TARKIAINEN Jesper

07:58

07:58

2-1

Kärpät

8

KIVINIEMI Joona

10 TIEKSOLA Tuukka, 37 TUOMAALA Arttu

27:13

3-1

Kärpät

37

TUOMAALA Arttu

8 KIVINIEMI Joona, 10 TIEKSOLA Tuukka

31:47

4-1 YV

Kärpät

11

AHOLA Perttu

10 TIEKSOLA Tuukka, 8 KIVINIEMI Joona

32:55

5-1 YV

Kärpät

14

ANTTI-ROIKO Aki-Petteri

9 SUNI Oliver, 12 RÄTY Aku

43:04

5-2

Jokerit

7

TIIHONEN Juuso

29 KAUTIAINEN Niko, 2 MANNINEN Jaako

56:34

6-3

Kärpät

14

ANTTI-ROIKO Aki-Petteri

7 PUUTIO Kasper, 12 RÄTY Aku

 Maalivahtien torjunnat:

       

Kärpät

1

OJALA Juuso

17 + 9 + 16 = 42

Jokerit

38

TAPONEN Roope

12 + 15 + 12 = 39

 

Erotuomari

KOSKENKORVA Kimmo

Erotuomari

ORAVA Samuli

 

Kärpät, kokoonpano

 

Jokerit, kokoonpano

 

MV 35 YLINIEMI Juuso

 

MV 40 STEFFEN Tommi

 

MV 1 OJALA Juuso

 

MV 38 TAPONEN Roope

 

3 KAIHUA Eetu

 

2 MANNINEN Jaako "A"

 

4 KOSKENKORVA Samu "C"

 

4 HARKIMO Leo

 

5 HILLI Aaro

 

6 LUOTO Mico

 

6 TÖRMÄNEN Santeri

 

7 TIIHONEN Juuso

 

7 PUUTIO Kasper

 

8 NYMAN Luka

 

8 KIVINIEMI Joona

 

9 SAARIJÄRVI Kasper

 

9 SUNI Oliver

 

11 TILLI Tuomas

 

10 TIEKSOLA Tuukka

 

12 SIHVONEN Juhani

 

11 AHOLA Perttu

 

17 SUNDELL Paavo "A"

 

12 RÄTY Aku "A"

 

18 MYYRYLÄINEN Nicklas

 

14 ANTTI-ROIKO Aki-Petteri

 

19 LODEIKIN Kirill

 

17 HERRALA Miika

 

20 TARKIAINEN Jesper

 

19 RÄTY Aatu

 

21 JOHANSSON Kevin

 

20 ROUSU Juuso

 

23 BERG Peik

 

21 OJA Miika

 

25 LAHNAVIIK Rasmus

 

22 KARPPINEN Lauri-Kalle

 

26 TOTRO Tomas "C"

 

29 ANTTI-ROIKO Aleksi

 

27 KUIVANEN Maks

 

37 TUOMAALA Arttu

 

29 KAUTIAINEN Niko

 

Joukkueenjohtaja: KAIHUA Veli-Pekka

 

Joukkueenjohtaja: MÄKINIEMI Jari

 

Päävalmentaja: RÄTY Tuomo

 

Valmentaja: VUORINEN Kasper

 

Valmentaja: HILLI Hannu

 

Valmentaja: TASKINEN Vitali

 

MV-valmentaja: HILLI Aleksi

 

Valmentaja: LUOTO Sami

 

Huoltaja: SOUKKA Jouni

 

Huoltaja: HACKLIN Leo

 

Huoltaja: KARPPINEN Pasi

 

EI OTTELUKOKOONPANOSSA:

 

EI OTTELUKOKOONPANOSSA:

 

1 MV HASARI Aaro

 

1 MV MERILÄINEN Leevi

 

3 P KARLSSON Niko

 

32 MV SOUKKA Severi

 

5 P HERRALA Joni

 

2 P HEIKKINEN Ilari

 

16 H MÄÄTTÄ Joel

 

13 P NIEMELÄ Topi

 

22 P TUUPANEN Tony

 

23 H HYVÄRINEN Elias

 

28 H ALANÄRÄ Jesse

 

 

SARJATAULUKKO

 

 

 

 JOUKKUE

O

TM - PM

P

1.  Kärpät

18

117 - 49

45

2.  TPS

18

59 - 51

34

3.  Blues

18

75 - 66

33

4.  HIFK

18

78 - 80

29

5.  Ilves

18

60 - 60

27

6.  Jokerit

18

71 - 82

22

7.  Tappara

18

70 - 83

21

8.  HPK

18

62 - 80

20

9.  K-Vantaa

18

49 - 67

20

10. JYP

18

57 - 80

19

 

 

Junnut.com -sivuilla 

Liiga, SM-liiga

 

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun   Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten   SM-liiga

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma   Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten SM-sarja

 

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women   Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten   Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit   menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma   2016-2017

C-Nuorten   SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat, videot ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

Alkuun 

 

Katso videot  

Katso videot ja kuvat ottelusta Kärpät - Jokerit

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti 


lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Eero Pylkäs

Lähteet ja linkit:

Otteluraportti SJL tulospalvelu
Ottelukokoonpanot SJL tulospalvelu



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut