Kärpät Musta - Kiekko-Laser Punainen

Eero Pylkäs 10.12.2017

Lakeuden D2 pojat yllättivät Kärpät

D2 AA alkusarja, lohko2

10.12.2017, Raksila

 

Kärpät Musta ja Kiekko-Laser Punainen D2 pojat pääsivät mittelemään taitojaan oikein esikuviensa käyttämällä Oulun Energia-areenan liigajäällä.  Ja kukapa tietää vaikka kenties joku nyt kamppailuun osallistuneista kiekko-junioreista vielä joskus tulevaisuudessa luisteleekin kotimaisen tai jopa kansainvälisen liigajoukkueen kokoonpanossa.

Ottelussa nähtiin ikäluokkansa vauhdikasta menoa. Joukkueet osasivat hienoja syöttö sommitelmia, kuin pelaajat esittivät vauhdikasta luistelua, harhautuksia, laukauksia, taklauksia, siis taitavia yksilösuorituksia.

Puolustuspelin kuviossa ja maalivahtipelin huolellisuudessa valmentajilta saadut opit oli myös omaksuttu, niin jäi tasaväkinen jännittävä kamppailu vähä maaliseksi.

Avauserässä Kärpät onnistui ensin toimittamaan pelivälineen vastustajan rysään ja pääsi tuulettamaan johto osumaa.

Mutta lakeuden pojat eivät hämmentyneet Pohjois-Suomen ikoniseuran logosta eivätkä häikäistyneet Raksilan liukkaasta ”liigajäästä” vaan kuittasivat pian ylivoimalla tasoihin.

Päätöspuoliskolla vieraat olivat hallitsevampia ja työllistivät kotijoukkueen Kärppien maalivahtia niin, että erän puolivälissä K-Laser siirtyi lopulta johtoon. Kun Kärppien takaa-ajo ei enää johtanut maaliin, niin rantalakeuden ylpeys Kiekko-Laser otti makean 1 – 2 (1-1, 0-1) voiton nimekkäästä vastustajastaan.

 

 

 

 

 

 

 

Aika

1. Erä

 

Joukkue

Nro

Nimi

Syöttäjä/tapahtuma

00:00

MV aloittaa

K-Laser Punainen

35

TAPANINAHO Artturi

 

00:00

MV aloittaa

Kärpät Musta

1

VEDENPÄÄ Visa

 

03:36

1-0

Kärpät Musta

40

SALOVAARA Eeli

 

05:59

1-1 YV

K-Laser Punainen

27

HOKKA Oskar

92 MOURUJÄRVI Elias

2.Erä

 

 

 

 

 

42:56

1-2

K-Laser Punainen

13

NUOJUA Toivo-Elias

87 SEPPÄNEN Niklas

 

 

 

 

 

 

Maalivahdit

Kärpät Musta

1

VEDENPÄÄ Visa

9 + 11 = 20 torjuntaa

 

K-Laser Punainen

 

35

TAPANINAHO Artturi

8 + 4 = 12 torjuntaa

Erotuomari

Erotuomari

 

PARVIAINEN Asseri

 

 

 

RONKAINEN Jere

 

 

 

 

               

Sarjatilanne  D2 AA alkusarja, lohko2

JOUKKUE

O

V

T

H

TM - PM

ME

P

 

1.  Kärpät Valkoinen

12

10

0

2

124 - 52

72

20

 

2.  Kärpät Musta

12

8

1

3

103 - 49

54

17

 

3.  K-Laser Punainen

12

6

0

6

57 - 75

-18

12

 

4.  KKP P

12

4

2

6

54 - 75

-21

10

 

5.  K-Laser Valkoinen

12

4

1

7

73 - 100

-27

9

 

6.  YJK M

12

2

0

10

38 - 98

-60

4

 

 

 

Kärpät Musta, pelaajalista

1 MV VEDENPÄÄ Visa

7 H HAVANA Oona

8 H MURANEN Alvar

9 H JURVA Nicklas

10 P ANTTI-ROIKO Anna-Kaisa

13 H KÄRKKÄINEN Eetu

18 P KUVAJA Otso

19 P NISSILÄ Niko

22 P HALME Mikael

27 H HANNULA Veeti

31 H IMMONEN Eemil

33 H NISSINAHO Rasmus "C"

40 H SALOVAARA Eeli

Joukkueenjohtaja: KÄRKKÄINEN Janne

Päävalmentaja: ERHOLTZ Markku

Valmentaja: MURANEN Sami

Valmentaja: HAVANA Timo

Valmentaja: ENTCHEV Ilkka

Valmentaja: KARVONEN Jarno

Valmentaja: TUHKALA Tero

MV-valmentaja: IMPOLA Ilari

Huoltaja: KINNUNEN Ari

Huoltaja: MÄKELÄ Petri

Huoltaja: RÅMAN Tommi

Huoltaja: JUSSILA Harri

 

K-Laser Punainen, pelaajalista

35 MV TAPANINAHO Artturi

7 H NÄPPÄ Konsta

13 H NUOJUA Toivo-Elias

14 H KENNILÄ Nuutti

15 H PÖYTÄKANGAS Mikael "C"

16 H HAHTO Iida

21 H TANJUNEN Eetu

27 P HOKKA Oskar

41 P SILTAVIRTA Tomas

87 P SEPPÄNEN Niklas

88 H HAHTO Hermanni

92 H MOURUJÄRVI Elias "A"

93 P ANTTILA Oskari

Joukkueenjohtaja: HAHTO Pekka

Joukkueenjohtaja: MÄKELÄ Jan

Päävalmentaja: PYLKÄS Matti

Valmentaja: HÄRMÄ Ville

Valmentaja: SILTAVIRTA Jani

Valmentaja: HILTUNEN Mika

MV-valmentaja: SARKKINEN Sami

Huoltaja: SEPPÄNEN Jani

Huoltaja: MOURUJÄRVI Sami

Huoltaja: TANJUNEN Hannu

Huoltaja: ESKONNIEMI Antti


Kuvaajat:

Eero Pylkäs

Lähteet ja linkit:

SJL Tuospalvelu


Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä.

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka (arkistokuva)

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.

Kärpät peittosi Pelicansin

Perjantai 30.3.2018
Kärppien kynnet pitivät Pelicanssin höyhenissä C-nuorten puolivälierien avauksessa.

Kärpät kaatoi KooKoon

Perjantai 30.3.2018
Puolivälierien avauksessa B-nuorille kotivoitto

Kärpät Valkoinen D2 junnujen "herra ja hidalgo"

Lauantai 24.3.2018
Kärpät Valkoinen oli pitelemätön D2 junnujen lohko 1 lopputurnauksessa (uutisen kuvitus arkistosta)

Kärpät - Ässät, Liigan neljännesfinaalit

Tiistai 20.3.2018
Oulun Kärpät ja Ässät taistelevat Liigan neljännesfinaaleissa. Jatkoon vaaditaan neljä voittoa. Kärpät jatkoon voitoin 4 - 1.

Kemin LumiLinna, The SnowCastle of Kemi

Torstai 15.3.2018
Kuvasimme ja tallensimme videolle talvisessa auringonpaisteessa kylpevän Kemin LumiLinnan sekä ulko- että sisätiloja. Kemin LumiLinnan teemana on metsän eläimet.

Kärpät - Kalpa, Kärpät palasi voittokantaan Liigassa

Lauantai 10.3.2018
Runkosarjan viimeisellä kierroksella Kärppien otteet ennustivat jo tulevia playoffs-otteluita

Oulun Kärpille runkosarjan voitto

Lauantai 10.3.2018
Kärpät – KalPa ottelun jälkeen luovutettiin Oulun Kärpille runkosarjan 2017 – 2018 voittopokaali.

Kärpät - HIFK, Liigan tunteikas ottelu, jossa tuomarit toimivat puolivaloilla

Lauantai 3.3.2018
Kärppien taival runkosarjan viimeisissä peleissä on ollut vaikeaa, eikä tämäkään ottelu ollut poikkeus. HIFK onnistui taktiikassaan paremmin, eikä kärppien pokka pitänyt pelin edetessä toiseen ja kolmanteen erään. Tunteet nousivat pintaan niin kotijoukkueella, kuin yleisöllä.

Kärpät - KooKoo, KooKoo oli yllättää. Kärpille Liigan runkosarjan voitto

Tiistai 27.2.2018
Kärpät oli kesy kahdessa ensimmäisessä erässä ja oli häviöllä toisen erän lopussa jo 0 - 2.

Kärpät - SaiPa, tiukka liigamatsi

Lauantai 17.2.2018
Kärpät kiri lopussa tasoihin, mutta Saipa oli vaarallisimmillaan maalin edustalla.

Miesten jääkiekko olympialaisissa 2018

Keskiviikko 14.2.2018
Leijonien Olympialaiset käynnistyivät Suomen Miesten jääkiekolla 15.2.2018. Seuraamme Suomen Leijonien Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Slovakkia yllätti Olympialipun alla pelanneet venäläiset ja Slovenia voitti jatkoajalla Yhdysvallat. Suomi voitti avausottelussaan Saksan. Suomi peittosi Norjan. Alkuerien viimeinen ottelu Ruotsia vastaan oli tiukka, mutta Suomi hävisi ja Suomi pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Koreaa vastaan. Suomen ensimmäinen ottelu pudotuspeleissä oli vaikea, Korea iski kaksi maalia, Suomi viisi. Puolivälierissä Leijonat olivat todellisessa testissä, kun vastaan asettui Kanada. Jännittävässä ottelussa mentiin kaksi erää maalittomasti, kolmannen erän alussa Kanada teki maalin, jolla se varmisti tien välierään. Suomi kotimatkalle maalin tappiolla. Myös Ruotsi hävisi puolivälierissä, Saksa välieriin. Venäjän olympiaryhmä finaaliin, Tshekki pronssiotteluun. Saksa Finaaliin, Kanada pronssiotteluun. Olympiakisojen ensimmäisen kultamitalin Suomelle toi Iivo Niskanen 50 km:n perinteisellä. Onnea Iivolle!!! Olympiapronssi maistui Kanadan joukkueelle, Tshekki neljänneksi. Huippujännittävä finaali päättyi vasta jatkoerässä Venäjän olympiaurheilijoiden kultajuhliin. Saksa oli vielä 55 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua johdossa 2 - 3.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut