Kärpät - KalPa

Eero Pylkäs 10.12.2017

Kuopion C-junnut rokottivat Oulun poikia ylivoimalla.

C-Nuorten SM-karsintasarja, lohko 1

10.12.2017, Raksila 2

 

Kalpan C-pojat ”ryöstivät” Kärpiltä pisteet Raksila2:n kohtaamisessa. Vauhdikkaassa ottelussa vieraat olivat kotijoukkuetta tehokkaampia erityisesti ylivoimalla. Kalpa heilutti kotijoukkueen verkkoa kahdesti kärppäpelaajan istuessa rangaistusboksissa. Kotijoukkue pääsi samoin useammankin kerran ylivoimalle, mutta onni ei suosinut ylivoimamaaliin saakka.

Kalpa otti 0-1 johdon avauserän loppupuolella ja vieraat kasvattivat johtonsa 0-2:een toisen erän lopussa.

Kolmannessa erässä Kärpät nousi jo maalin päähän, mutta Kalpa osui ylivoimalla 1-3:een.

Ottelun loppuminuuteilla Kärpät haki tasoitusta ilman maalivahtia, mikä toikin kavennuksen maalin päähän, mutta Kalpa otti ”pikkupedoista” siis  2 – 3 (0-1 , 0-1 , 2-1) voiton.

Vieraiden onnistuneen alivoimapelin ja puolustuspelin ohella Kärpät törmäsivät toistuvasti Kalpan maalivahti Jami Pasasen muodostamaan ”muuriin”. Tämä ”muuri” oli kärppäpojille tällä kertaa takaa-ajon ratkaisutilanteissa ohittamaton.  Maalivahti Jami Pasanen oli vieraiden voiton yksi takuumies peräti 46:lla torjunnallaan.

Tappiosta huolimatta Kärpät säilytti piikkipaikkansa SM-sarjan karsintalohkossaan, missä KalPa väijyy toisena.

 

 

 

 

 

 

 

Aika

1. Erä

 

Joukkue

Nro

Nimi

Syöttäjä/tapahtuma

00:00

MV aloittaa

KalPa

1

PASANEN Jami

 

00:00

MV aloittaa

Kärpät

82

PÄLVILÄ Otto

 

15:40

0-1 YV

KalPa

58

SALONEN Kalle

6 HEISKANEN Topi, 72 TAMMELA Jeremi

2.Erä

 

 

 

 

 

28:20

0-2

KalPa

82

HALONEN Vili

60 TUOMELA Niko, 56 TIIHONEN Teemu

3.Erä

 

 

 

 

 

47:23

1-2

Kärpät

4

SYRJÄLÄ Kasperi

37 MÄÄTTÄ Rami

50:13

1-3 YV

KalPa

82

HALONEN Vili

60 TUOMELA Niko, 7 VIERIMAA Anton

58:37

MV ulos

Kärpät

82

PÄLVILÄ Otto

 

58:47

2-3 IM

Kärpät

7

OTTAVAINEN Ville

6 PIETILÄ Ville-Pekka

58:47

MV sisään

Kärpät

82

PÄLVILÄ Otto

 

59:16

MV ulos

Kärpät

82

PÄLVILÄ Otto

 

 

 

 

 

 

Maalivahdit

Kärpät

82

PÄLVILÄ Otto

6 + 6 + 9 = 21 torjuntaa

 

KalPa

 

1

PASANEN Jami

13 + 14 + 19 = 46 torjuntaa

Päätuomari Linjatuomari

Linjatuomari

LAPPALAINEN Lasse

 

 

 

VIRTANEN Ari

NIEMELÄ Petteri

 

 

 

               

Sarjatilanne  C-Nuorten SM-karsintasarja, lohko 1

JOUKKUE

O

V

JAV

JAH

H

TM - PM

ME

P

1.  Kärpät

24

21

0

1

2

225 - 46

179

64

2.  KalPa

24

20

0

0

4

102 - 55

47

60

3.  HIFK

24

15

3

2

4

105 - 50

55

53

4.  Pelicans

24

16

0

2

6

110 - 57

53

50

5.  Jokipojat

24

15

2

1

6

109 - 73

36

50

6.  JYP

24

15

1

1

7

113 - 69

44

48

7.  SaiPa/Ketterä

24

9

1

2

12

89 - 113

-24

31

8.  Blues Ak

24

8

0

4

12

86 - 99

-13

28

9.  K-Laser/KKP

24

6

4

0

14

74 - 103

-29

26

10. KooKoo

24

7

2

0

15

92 - 104

-12

25

11. KJT Haukat

24

5

2

2

15

62 - 130

-68

21

12. RoKi

24

2

0

0

22

62 - 195

-133

6

13. Jukurit

24

1

1

1

21

47 - 182

-135

6

 

 

 

Kärpät, pelaajalista

40 MV HOLMA Markus

82 MV PÄLVILÄ Otto

3 P ROMAKKANIEMI Samu

4 P SYRJÄLÄ Kasperi

5 P MOURUJÄRVI Joona

6 H PIETILÄ Ville-Pekka

7 P OTTAVAINEN Ville

8 H SÄKKINEN Iivari "C"

9 H MYKRÄ Otto

10 H NIKUPETERI Olli

12 H KANTOLA Eerik

14 P PAASO Arttu "A"

15 H TUOMAALA Samu

16 H TURUNEN Elias

17 H KEMPPAINEN Patrik

19 H APILA Eetu

26 H MARJALA Viljami

29 H LAURILA Aaro

36 H KARNARANTA Valtteri "A"

37 P MÄÄTTÄ Rami

Joukkueenjohtaja: MERILÄINEN Ismo

Päävalmentaja: SUUTARINEN Sami

Valmentaja: HOLTINKOSKI Arto

MV-valmentaja: RAJALA Nico-Petteri

Huoltaja: ROMAKKANIEMI Jari

Huoltaja: KEMPPAINEN Juha

Rahastonhoitaja: PIETILÄ Eija

EI OTTELUKOKOONPANOSSA:

32 MV UKKOLA Joona

20 H MYLLYAHO Antti

22 H RÄTY Aatu

33 P PUUTIO Kasper

 

KalPa, pelaajalista
1 MV PASANEN Jami
31 MV NYKÄNEN Eemil
5 P JUKOLA Okko
6 P HEISKANEN Topi "A"
7 H VIERIMAA Anton
16 H PEKKARINEN Jasper
18 H KOPONEN Elias
44 H KORHONEN Petteri
52 P MYKKÄNEN Joel
55 P HÄMÄLÄINEN Paavo
56 H TIIHONEN Teemu
58 H SALONEN Kalle "C"
59 P KÄHKÖNEN Josi
60 P TUOMELA Niko
64 H KIRJAVAINEN Henri
65 P HYTTINEN Tuukka
71 H KAMPMAN Patrik
72 H TAMMELA Jeremi
80 H PIRSKANEN Otto
82 H HALONEN Vili
Joukkueenjohtaja: KAMPMAN Ari
Päävalmentaja: MAUKONEN Iiro
Valmentaja: JOKINEN Ville
Valmentaja: TAMMELA Pasi
MV-valmentaja: PASANEN Jarkko
Huoltaja: KINNUNEN Juha
Huoltaja: PEKKARINEN Jani
Huoltaja: TARVAINEN Markku
EI OTTELUKOKOONPANOSSA:
32 MV KOKKONEN Eikka
35 MV JATKOLA Juha
13 H KINNUNEN Lauri
17 H HAHL Veikka
22 P PURANEN Henri
29 P KAUNISTO Arttu
45 H PARTANEN Aleksi
66 H RINNE Kaapo


lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Eero Pylkäs

Lähteet ja linkit:

SJL Tuospalvelu



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla

Kempeleen Kiri - Puijon Pesis. Ykköspesistä

Keskiviikko 16.5.2018
Kempele pommitti Kuopion kumoon 2 - 0 (12-3, 14-4) Miesten Ykköspesiksen Sarkkirannan kauden avauksessa

Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Torstai 10.5.2018
Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.

Jääkiekon MM2018 turnaus Tanskassa

Perjantai 4.5.2018
Jääkiekon maailmanmestaruudesta taistellaan Tanskassa 4. - 20.5.2018. Suomella Dream Team kärkenä Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen. Suomi pelasi loistavia pelejä ja voitti alkulohkonsa, kaataen mm. Kanadan ja USA:n. Sveitsi pysäytti kuitenkin Suomen Leijonien tien tylysti puolivälieriin ja mitalipelit jäivät haaveeksi. Suomi sijoittui MM-turnauksen 5. sijalle. Välierissä Ruotsi kaatoi USA:n puhtaasti 6 - 0 ja Suomen kaatanut Sveitsi aiheutti turnauksen suurimman yllätyksen kaatamalla Kanadan 2 - 3. Pronssiottelussa USA ja Kanada, USA kuittasi pronssia. Finaalissa Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi ei ole ollut kertaakaan johdossa varsinaisella peliajalla, ottelu meni jatkoerään tilanteessa 2 - 2. Jatkoeräkään ei tuonut ratkaisua, jouduttiin rankkareille, jonka Ruotsi voitti. Sveitsille hopeaa ja Ruotsi on Maailman Mestari 2018. Direktoraatin valinnat parhaiksi pelaajiksi: Paras maalivahti Frederik Andersen Tanska, paras puolustaja John Klingberk Ruotsi ja paras hyökkääjä Sebastiana Aho Suomi, Aho valittiin myös ALL Stars-kentälliseen.

Mestaruusjuhlat Oulun torilla 1.5.2018

Tiistai 1.5.2018
Oulun Kärpät juhli sekä miesten Liigan että Naisten Liigan Suomen Mestaruutta vappuna Oulun Kauppatorilla.

Suomen nuorten joukkueelle U18, Maailman Mestaruus 2018

Tiistai 1.5.2018
Pikkuleijonat on maaliman paras joukkue. Joukkue voitti kaikki ottelunsa ja nappasi alle 18 vuotiaiden Maaliman Mestaruuden

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2018

Maanantai 30.4.2018
Liigan playoffs finaalit päättyi Oulun Kärppien Mestaruuteen otteluvoitoin 4 - 2. Suomen Mestaruus oli jo toinen aikuisten mestaruus Oulun Kärpille, kun myös Naiset voitti Mestaruuden.

Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018
Kärpät ja Tappara ottavat yhteen Playoffs-sarjan finaaliotteluissa. Mestaruuteen selviää neljällä voitolla. Kaikki Kärppien finaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Kärpät voitti Suomen Mestaruuden kuudennessa ottelussa. Onnea!!

Oulun Kärpät on Suomen mestari 2018

Keskiviikko 11.4.2018
Naisten Liigan Loppuottelut päättyivät Oulun Kärppien mestaruusjuhliin

Oulunpojat ossaavat

Lauantai 7.4.2018
Oulun seudun D2 (-05) juniorijoukkueilla "mitalinhohtoinen" turnausmatka Espoossa

Semifinaalit Kärpät - HIFK, Liiga Playoffs

Torstai 5.4.2018
Kärpät ja HIFK ottavat yhteen Playoffs-sarjassa, jatkoon selviää neljällä voitolla. HIFK:lla on enimmäisestä semifinaalista voitto. Kaikki Kärppien semifinaaliottelut, juttuja, valokuvia, tilastoja, videoita ja linkkejä. Seitsemällä ottelulla Kärpät finaaliin, HIFK pronssiotteluun.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut