Oulu - Alajärvi, Miesten Superpesiksen avaus

Sampo Anttila 10.05.2018

Oulun Lipon alkukauden talousvaikeudet eivät näkyneet joukkueen otteissa, Lippo oli hyvässä iskussa ja otti jo ensimmäisessä jaksossa kuskin paikan.

 

10.5.2015 Oulu
Miesten Superpesis
Oulun Lippo
Raksilan pesisstadion

 

Alkuun  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja videot

 

Lippo – Alajärven Ankkuri, viihdyttävä peli ilman huolia

Lipolla on ollut haastavia vuosia talouden kanssa. Kausikorttikampanja ja talouden tervehdyttämistoimet ovat onnistuneet ja kausi päästiin avaamaan Oulun Raksilan pesäpallostadionilla, kun Lippo lupautui velkasaneeraukseen.

Lipon sivuilla kauden avausta kuvaillaan "Oulun Lipon superpesismiehistö juoksee helatorstaina tuttuun tapaan yleisön eteen Raksilan pesäpallostadionin uumenista. Lippo avaa kautensa ottelulla Alajärven Ankkureita vastaan. Lipon johtokunnan puheenjohtaja Kari Helanen odottaa kauden ensimmäistä ottelua hyvillä mielin. Seuralla on ollut omat haasteensa talven ja kevään aikana. –  Valehtelisin jos sanoisin, että kaikki on hyvin. Vielä on työtä tehtävänä, mutta mitään esteitä kauden avaukselle ei ole. Homma on siltä osin hoidossa, Helanen sanoo."

Kaunis ilma ja hyvä yleisömäärä 1544 nostattivat tunnelmaa. Lippo pelasi tasapainoisen ja hyvän ottelun, josta yleisökin nautti yli 22 asteen lämmössä. 

Otteluraportit  Oulu, Alajärvi

Oulu - Alajärvi 2 - 1 (1 - 0, 1 - 2, 2 - 1)

Paikka  Raksilan Pesäpallostadion

Oulu            0  0  1  0 =  1   1  0  0  0 =  1   2      2

Alajärvi        0  0  0  0 =  0   0  1  1  0 =  2   1      1

Oulu Niko J Korhonen 0/2, Eino Järvelä 2/1, Kalle-Tapio Huusko 0/1, Ari Lankinen 1/0, Jouni Mäki 1/0.
Palkitut I Niko J Korhonen, II Riku Niemi.

Alajärvi Valtteri Kleemola 0/3, Sami Mikkolanaho 1/0, harhat 2.
Palkitut I Antti Pukkinen, II Rami Mäkinen.

 

Alkuun  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja videot

Lippo

PJ  Markku Hylkilä, Eetu Suni

1.

Niko J Korhonen

2P

 

2.

Riku Niemi

2K

 

3.

Tapani Piri

S

 

4.

Eino Järvelä

2V

 

5.

Kalle-Tapio Huusko

L

 

6.

Ari Lankinen

3K

 

7.

Oskari Salmela

3P

 

8.

Jonne Luhtavaara

3V

 

9.

Pekka Hepokangas

1V

 

10.

Rami Ruokojärvi

-

 

11.

Jouni Mäki

-

 

12.

Tuomas Virkkala

-

 

 

Alajärvi

PJ Ismo Ankkuri, Juha-Matti Jaatinen

1.

Viljo Sillanpää

3K

 

2.

Valtteri Kleemola

2P

 

3.

Antti Pukkinen

2K

 

4.

Aki Orava

S

 

5.

Sasu Iivarinen

2V

 

6.

Henri Heikkinen

3P

 

7.

Manu Haukkala

1V

 

8.

Santeri Särkinen

3V

 

9.

Ville Väliaho

L

 

10.

Rami Mäkinen

-

 

11.

Mikael Penninkangas-

 

 

12.

Sami Mikkolanaho

-

 

 

Tuomarit

 Jyrki Rajaniemi ja Jussi-Pekka Anttila

 

 

Sarjataulukko

 

Joukkue

OTT

V

T

H

(3p-

2p-

tp-

1p-

0p)

Juoksut

P

1.

Vimpeli

2

2

0

0

(2-

0-

0-

0-

0)

(28 - 11)

6

 

2.

Kankaanpää

1

1

0

0

(1-

0-

0-

0-

0)

(13 - 5)

3

 

3.

Raahe

1

1

0

0

(1-

0-

0-

0-

0)

(8 - 4)

3

 

4.

Joensuu

1

1

0

0

(0-

1-

0-

0-

0)

(7 - 3)

2

 

5.

Sotkamo

1

1

0

0

(0-

1-

0-

0-

0)

(6 - 5)

2

 

6.

Oulu

1

1

0

0

(0-

1-

0-

0-

0)

(4 - 3)

2

 

7.

Koskenkorva

1

0

0

1

(0-

0-

0-

1-

0)

(5 - 6)

1

 

8.

Alajärvi

1

0

0

1

(0-

0-

0-

1-

0)

(3 - 4)

1

 

9.

Hamina

1

0

0

1

(0-

0-

0-

1-

0)

(3 - 7)

1

 

10.

Kitee

1

0

0

1

(0-

0-

0-

0-

1)

(4 - 8)

0

 

11.

Kouvola

1

0

0

1

(0-

0-

0-

0-

1)

(8 - 13)

0

 

12.

Hyvinkää

1

0

0

1

(0-

0-

0-

0-

1)

(5 - 13)

0

 

13.

Imatra

1

0

0

1

(0-

0-

0-

0-

1)

(3 - 15)

0

 

 #d7e6fd

Pesistulokset

 

Alkuun  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja videot

 

Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä 2018


Runkosarjaan kuuluvat kaksinkertainen alkusarja sekä seitsemän parhaan ylempi ja seitsemän heikoimman alempi jatkosarja. Sekä ylempi että alempi jatkosarja pelataan yksinkertaisena sarjana. Jokaisella joukkueella on kolme koti- ja kolme vierasottelua, jotka on etukäteen määrätty oheisen taulukon mukaisesti.

Ylemmästä ja alemmasta jatkosarjasta rakennetaan omat sarjataulukot, joihin lasketaan mukaan alkusarjan ottelut.

Ylemmän jatkosarjan joukkueet sijoittuvat runkosarjassa sijoille 1-7 ja etenevät kahdeksan parhaan pudotuspeleihin yhdessä alemman jatkosarjan voittajan kanssa. Muut alemman jatkosarjan joukkueet sijoittuvat runkosarjassa sijoille 9-14.

Kahdeksan parhaan puolivälierät (1-8, 2-7, 3-6, 4-5), välierät ja loppuottelu pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Pronssiottelu pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneilla joukkueilla.

Kausi päättyy runkosarjaan 9.-11. sijoittuneiden joukkueiden osalta. 12. sijoittunut joukkue saa kotiedun superpesiskarsintaan Ykköspesiksen 3. sijoittunutta vastaan. 13. sijoittunut joukkue kohtaa superpesiskarsinnassa Ykköspesiksen 2. sijoittuneen joukkueen, jolla on kotietu. Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä.

Superpesiksen 14. sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköspesikseen kaudelle 2019. Jos kyse on suorasta noususta tai putoamisesta ja kaksi tai useampi joukkueista päätyy tasapisteisiin, pelataan kahden joukkueen osalta uusintaottelu.

Ykköspesiksen sarjajärjestelmä vahvistetaan myöhemmin.

Superpesisseurojen kakkosjoukkueilla ei ole osallistumisoikeutta Ykköspesiksen jatko-otteluihin eikä superpesiskarsintaan. Lisäksi jatko-otteluihin osallistuminen on vapaaehtoista. Määriteltäessä Ykköspesiksen sijoituksia huomioidaan vain joukkueet, joilla on osallistumisoikeus ja jotka aikovat osallistua jatko-otteluihin. Erityistapaukset käsittelee Pesäpalloliiton operatiivinen johtoryhmä.



Koti- ja vierasottelut ylemmässä jatkosarjassa
(numerot alkusarjan sijoituksia)

1. kotona: 1-2, 1-4, 1-6 / vieraissa: 3-1, 5-1, 7-1
2. kotona: 2-3, 2-5, 2-7 / vieraissa: 4-2, 6-2, 1-2
3. kotona: 3-4, 3-6, 3-1 / vieraissa: 5-3, 7-3, 2-3
4. kotona: 4-5, 4-7, 4-2 / vieraissa: 6-4, 1-4, 3-4
5. kotona: 5-6, 5-1, 5-3 / vieraissa: 7-5, 2-5, 4-5
6. kotona: 6-7, 6-2, 6-4 / vieraissa: 1-6, 3-6, 5-6
7. kotona: 7-1, 7-3, 7-5 / vieraissa: 2-7, 4-7, 6-7

Koti- ja vierasottelut alemmassa jatkosarjassa
(numerot alkusarjan sijoituksia)


8. kotona: 8-9, 8-11, 8-13 / vieraissa: 10-8, 12-8, 14-8
9. kotona: 9-10, 9-12, 9-14 / vieraissa: 11-9, 13-9, 8-9
10. kotona: 10-11, 10-13, 10-8 / vieraissa: 12-10, 14-10, 9-10                          
11. kotona: 11-12, 11-14, 11-9 / vieraissa: 13-11, 8-11, 10-11
12. kotona: 12-13, 12-8, 12-10 / vieraissa: 14-12, 9-12, 11-12
13. kotona: 13-14, 13-9, 13-11 / vieraissa: 8-13, 10-13, 12-13
14. kotona: 14-8, 14-10, 14-12 / vieraissa: 9-14, 11-14, 13-14 

 

Oulun Lipon ottelut 2018

10.05.2018 17.00 Oulu - Alajärvi
12.05.2018 15.00 Oulu - Hamina
16.05.2018 18.00 Kankaanpää - Oulu
18.05.2018 18.00 Oulu - Seinäjoki
23.05.2018 18.00 Kouvola - Oulu
24.05.2018 18.00 Hyvinkää - Oulu
29.05.2018 18.00 Vimpeli - Oulu
31.05.2018 18.00 Oulu - Joensuu
03.06.2018 16.00 Oulu - Sotkamo
05.06.2018 18.00 Oulu - Raahe
10.06.2018 16.00 Kitee - Oulu
13.06.2018 18.00 Oulu - Koskenkorva
16.06.2018 15.00 Sotkamo - Oulu
19.06.2018 18.00 Alajärvi - Oulu
26.06.2018 18.00 Oulu - Imatra
28.06.2018 18.00 Imatra - Oulu
03.07.2018 18.00 Joensuu - Oulu
05.07.2018 18.00 Oulu - Kitee
07.07.2018 16.00 Oulu - Hyvinkää
10.07.2018 18.00 Hamina - Oulu
13.07.2018 18.00 Seinäjoki - Oulu
15.07.2018 16.00 Oulu - Kouvola
20.07.2018 18.00 Raahe - Oulu
22.07.2018 17.00 Koskenkorva - Oulu
24.07.2018 18.00 Oulu - Vimpeli
29.07.2018 17.00 Oulu - Kankaanpää

 

 

 

Alkuun  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja videot

 

Pesäpallo

 

Oulun Kärpät on Naisten Liigan Suomen mestari 2018 

Oulun Kärpät on miesten Liigan Suomen Mestari 2018

Junnut.com-sivuilla

Liiga, SM-liiga

 

 

 

Otteluohjelma 2017 - 2018

Oulun Kärpät 2017 - 2018 Joukkue

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten SM-liiga

 

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2017 - 2018

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten Liiga, SM-sarja

 

 

Oulun Kärpät Naisten Liigassa  2017 - 2018

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

 

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2017 - 2018

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

  Kärpät C-Nuorten SM-sarja 2017-2018, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Otteluohjelma 2016-2017

C-Nuorten SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

 

 

Katso videot 

 

Alkuun  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja videot

 

Katso valokuvat ja video Lippo - Alajärvi Oulun Pesäpallostadionilla 10.5.2018

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


lataa jutun videot...

Lähteet ja linkit:

Lippo Alavus Superpesis Ruutu


Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut