Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Sampo Anttila 21.05.2019

Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

15.5.2019 Oulu
Oulun Kärpät 46 ry.
Juniorikauden päättäjäiset

 


Tilaisuuden juonsi Mika Pieniniemi. Palkintoja olivat jakamassa Jesse Puljujärvi ja Lasse Kukkonen

Juniorikauden päättäjäisiä vietettiin 15.5.2019 Oulun Urheilutalolla. Oulun Kärpät 46 ry:n puheenjohtaja Pasi Backmanin lyhyen tervetuliaispuheen jälkeen keskeisin anti oli nuorimpien junioreiden palkitseminen muistomitalilla. Kiekkokoululaisia on toiminut seitsemässä ryhmässä, yhteensä noin kolmesataa junioria. Luistelukoulu muutti nimeään Kiekkokouluksi kaudesta 2013-2014 alkaen. Seura on järjestänyt luistelukoulutoimintaa jo vuodesta 1996 lähtien. Kiekkokoulu on tarkoitettu 3-7 vuotiaille tytöille ja pojille (poikkeuksena tyttöryhmä 3-10-vuotiaat). Jälleen kerran Oulun Kärppien edustusjoukkueet ovat menestyneet erinomaisesti, tilaisuudessa jaettiin kiertopalkintoja sekä henkilökohtaisia palkintoja kaikissa ikäluokissa.

 


Ville Mäntymaa palkittiin vuoden valmentajana

Oulun Kärpät on kauden 2018-2019 menestynein jääkiekkoseura Suomessa

Naiset, Naisten Liiga pronssia 
Miehet, Liiga hopeaa Video https://youtu.be/JHcyvNDRYm4
A-nuoret, Suomen Mestaruus  Video https://youtu.be/2mXhwoO_Iko
U18-nuoret, hopeaa Video https://youtu.be/2ulIBCFGa1o
Kärpät/Ahmat, B2-nuoret hopeaa
C-nuoret, Suomen mestaruus 

Lisäksi useita nuorempien ikäluokkien päätösturnausten voittoja ja mitalisijoja. 

 

KIERTOPALKINNOT 2019

1. Aatun Malja Riitta Koivunen
2. Vuoden joukkue C1
3. Erotuom. vuoden joukkue A -juniorit
4. Erotuom. vuoden valmentaja Ville Mäntymaa
5. Vuoden valmentaja Sami Suutarinen
6. Kortteliliigan erotuomari Olli Kangasharju
7. F-korttelin lopputurnauksen voitto
        Nappulaliigan voitto (F2)Puumat
        Kanada –sarjan voitto (F1)Montreal
8. Kauden naispelaaja Isa Rahunen
9. Taistelijan malja ( naiset ) Saija Tarkki
10. Nuori Suomi-valmentaja Tommi Määttä
11. Kauden harrastekiekko toimija Juha-Matti Tirilä
12. Kauden huoltaja Rauno Markuksela
13. Nitro-Kärpät (esimerkillinen pelaaja) Eerik Kantola B1
14. Kauden tehopelaaja Ville Koivunen C1
15. Kauden paras maalivahti Joel Blomqvist B1/A-jun
16. Asenteellisin pelaaja Anna-Kaisa Antti-Roiko D1
17. Paras joukkuepelaaja Ilari Heikkinen B1
18. Kehittynein A-juniori Topi Niemelä B1/A-jun
19. Kauden Fair-play joukkue D1 05
20. Herrasmiespelaaja Aaro Pieniniemi C1
21. Etä-Kärpät Aatu Räty

 

STIPENDEJÄ

Keijo Koiviston syntymäpäivärahastosta annetaan stipendit seuraaville pelaajille: Joona Ranta C2, Tatu Rossinen B2
Kärppä-säätiön Seppo Arposen rahastosta myönnetään stipendit neljälle esimerkilliselle ja urheilulliselle pelaajalle. 

Naiset Jonna Yli Mäenpää
B        Arttu Paaso
C1      Joonas Lohisalo
C2      Emil Karjalainen

 

 

PARHAAT HYÖKKÄÄJÄT

A                            TUUKKA TIEKSOLA
B                            PETTERI PUHAKKA
B2                          TATU ROSSINEN
C1                          VILLE KOIVUNEN
C2                          LAURI RAIMAN
D1                          ELIAS JANSSON
D2                          VILI KANGASNIEMI
E1                          JUUSO JUKA
E2                          NIKLAS HELPPI
NAISET LIIGA       SAIJA TARKKI
NAISET AKAT.       LAURA MÄNNIKKÖ
F2                           AAPO SIIRA
F1                           ALEKSI KARJALAINEN
EASY HOCKEY E     JESSE RESI
EASY HOCKEY D    MARKUS LOUNILA
EASY HOCKEY C/B OLLI KANGASHARJU
KÄRPPÄDAAMIT      JOHANNA WÅGHALS
KÄRPPÄ-ÄIJÄT        VILLE MATIKKALA

 

PARHAAT PUOLUSTAJAT

A                             OLLI VANTTAJA
B                             VILLE OTTAVAINEN
B2                           MARKUS KAKKO
C1                           VILLE RUOTSALAINEN
C2                           JOONA RANTA
D1                           EMIL PIENINIEMI
D2                           JERE KREUS
E1                           ARTTU-OTAVA YLITALO
E2                           LAURI MATTILA
NAISET LIIGA        ISA RAHUNEN
NAISET AKAT.        INKA KERVINEN
F2                            LARS TOIGO
F1                            TOMAS MATTILA
EASY HOCKEY E     WEN KANG TIAN
EASY HOCKEY D     LAURI SAVILAMPI
EASY HOCKEY C/B RASMUS ALASALMI
KÄRPPÄDAAMIT      RIIKKA MIKKONEN
KÄRPPÄ-ÄIJÄT        HARRI HEIKKINEN

 

KEHITTYNEIMMÄT PELAAJAT:

A                             TOPI NIEMELÄ
B                             VILLE-PEKKA PIETILÄ
B2                           ANTTONI PUTKONEN
C1                           ONNI JOKITALO
C2                           VERTTI VEITTIKOSKI
D1                           NIKO NISSILÄ
D2                           ALEKSI TASKILA
E1                           MATIAS SIUVATTI
E2                           NIKLAS PELKONEN
NAISET LIIGA        SUVI KÄYHKÖ
NAISET AKAT.        MILJA TERVO
F2                           ILARI HEIKKILÄ
F1                           LAURI SANKARI
EASY HOCKEY E   PAAVO LOUNILA
EASY HOCKEY D   JERE NIKULA
EASY HOCKEY C/B MAGNUS KOSKI
KÄRPPÄDAAMIT     ELLI TOLVANEN
KÄRPPÄ-ÄIJÄT       JUUSO HUOVINEN

 

FAIR PLAY -PELAAJAT:

A                            EETU PÄKKILÄ
B                            ILARI HEIKKINEN
B2                          OTSO MOILANEN
C1                          JUHANI LUHTAVAARA
C2                          VILLE RISTIHARJU
D1                          VERNERI MARJALA
D2                          VEETI VÄHÄKUOPUS
E1                          MIRO KOIVISTO
E2                          MATIAS ABROSIMOV
NAISET LIIGA         REETTA LINDHOLM
NAISET AKAT.        VEERA HUOTARI
F2                          EELI MANNINEN
F1                          TOPI HOLM
EASY HOCKEY E    AKSELI ASPEGREN
EASY HOCKEY D    JARI ZHANG
EASY HOCKEY C/B TATU KOIVUKANGAS
KÄRPPÄDAAMIT      RITA KALLIO
KÄRPPÄ-ÄIJÄT        PETRI KUMMU

 

KÄRPÄTTÄRIEN PALKINNOT TUNNOLLISIMMILLE HARJOITTELIJOILLE:

A                             VILLE HEIKKALA
B                             ARTTU HYRY
B2                           JOONAS RAHUNEN
C1                           OTTO MYKRÄ
C2                           JOONA SALMELA
D1                           VISA VEDENPÄÄ
D2                           TATU METTOVAARA
E1                           OLIVER KÄRKKÄINEN
E2                           ARTTU VIRSUNEN
NAISET LIIGA         SAILA SAARI
NAISET AKAT.         NOORA MOILANEN
F2                            VOITTO RAUTIAINEN
F1                            JIMI HEINONEN
EASY HOCKEY E    HUGO POLOJÄRVI
EASY HOCKEY D    LEO JOUNILA
EASY HOCKEY C/B SAMULI SPÅRMAN
KÄRPPÄDAAMIT      IRENE TUOHIMAA
KÄRPPÄ-ÄIJÄT        MATIAS JURMU

 


Kärpättäret jakoivat ohjelman lopussa kaikille junioreille perinteiset karkkipussit

 

Junnut.com -sivuilla päättäjäisistä aikaisemmin

KÄRPPÄJUNNUJEN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 16.4.2000
http://www.junnut.com/kausi9900/arki0922.htm

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 21.4.2001
http://www.junnut.com/kausi0001/21041_1.htm#1

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 17.5.2003
https://www.junnut.com/kausi0203/1705karpat.htm

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 8.5.2004
https://www.junnut.com/kausi0203/080504ka_jun_paatt.htm

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 7.5.2005
https://www.junnut.com/kausi0203/070505ka_jun_paatt_1.htm

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 13.5.2006
http://www.junnut.com/kausi0203/130506ka_jun_paatt_1.htm#1 

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 10.5.2008
http://www.junnut.com/kausi0708/100508ka_jun_paatt_1.html#1

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 9.5.2009
http://www.junnut.com/T1/lue.php?ID=14

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 12.5.2012
Avaa video  

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 16.5.2015
http://www.junnut.com/T1/lue.php?ID=15028

JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 12.5.2018
https://www.youtube.com/watch?v=S_o3-4z3jJI

 

 Sivuilla aikaisemmin

Junnut.com-sivuilla

Liiga, SM-liiga

 

 

Oulun Kärpät 
Pudotuspeleissä 2019

Otteluohjelma 2017 - 2018

Oulun Kärpät 2017 - 2018 Joukkue

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten SM-liiga

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 
Playoff 2019

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2017 - 2018

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten Liiga, SM-sarja

 

 

Oulun Kärpät Naisten Liigassa  2017 - 2018

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

 Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff 2019

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2017 - 2018

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

  Kärpät C-Nuorten SM-sarja 2017-2018, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Otteluohjelma 2016-2017

C-Nuorten SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

Videot ja valokuvat

Pientä kuvaa klikkaamalla saat näytölle diaesityksen


lataa jutun videot...

lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät 46 ry
Oulun Kärpät
Suomen Jääkiekkoliitto ry
Leijonat



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut