Granlund haastoi Oulun Kärpät Oy:n oikeuteen

Sampo Anttila 01.07.2009

Oulun Kärppien kasvatti Mikael Granlund on jättänyt asianajajansa välityksellä Oulun Käräjäoikeuteen 30.6.2009 päivätyn kanteen. Kanteessa vaaditaan käräjäoikeutta vahvistamaan että Granlundilla on ollut hyväksyttävä syy purkaa 2007 allekirjoitettu sopimus ja ettei 26.2.2009 ole syntynyt mitään sopimuksia.

Historiaa

Liigapelit

Mikael Granlund pelasi Oulun Kärpissä ensimmäisen liigapelinsä 17-vuotispäivänään Espoossa. Liigapelejä varten oli allekirjoitettu SM-liigan vakiosopimukset 26.2.2009. Kotona pelatun Ilves-ottelun jälkeen Granlundin pelaaja-agentti Ilkka Larva ilmoitti, että Granlundin sopimuserimielisyyksien vuoksi Granlund ei tule osallistumaan Kärppien SM-liigan otteluihin.

Kärppä-sopimuksen purkaminen

Granlundin asianajaja ilmoitti 3.3.2009 vuonna 2007 tehdyn sopimuksen purkamisesta. Perusteena oli että se ei täytä työsopimuksen tunnusmerkistöä.

HIFK-sopimus

HIFK ilmoitti solmineensa kaksivuotisen pelaajasopimuksen 9.3.2009 Mikael Granlundin kanssa.

Granlund pelaa kevään Kärpissä

Oulun Kärpät Oy piti kiinni kannastaan, jonka mukaan sillä on voimassa oleva sopimus Granlundin kanssa vuoteen 2011 saakka. Kärpät jousti kuitenkin kiistassa ja ilmoitti 10.3.2009 sovitun, että Mikael Granlund pelaa kiistasta huolimatta Oulun Kärpissä kevätkauden. Kärppien tj. Juha Junno luonnehti Kärppien motiiviksi "että Mikke saa nyt pelata ja saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat ikäluokan MM-kisoihin."

SM-liigan lausunto

Jääkiekon SM-liiga Oy on antanut oman lausuntonsa 14.5.2009. SM-liigan tj. Jukka-Pekka Vuorisen allekirjoittamassa lausunnossa kerrataan liigan säännöstöä ja käytäntöjä sekä lopuksi todetaan: "Pyydän kaikkia osapuolia huomioimaan edellä mainittu säännöstö ja totean, että SM-liiga ei voi rekisteröidä Mikael Granlundin pelaajasiirtoa Oulun Kärpistä ennen kuin asia on ratkaistu. ..."

Kanne

Mikael Granlund on jättänyt asianajajansa välityksellä Oulun Käräjäoikeuteen 30.6.2009 päivätyn kanteen. Kanteessa vaaditaan käräjäoikeutta vahvistamaan että Granlundilla on ollut hyväksyttävä syy purkaa 2007 allekirjoitettu sopimus ja ettei 26.2.2009 ole syntynyt mitään sopimuksia.

Oulun Käräjäoikeudelle jätetty vahvistuskanne pelaajasopimuksia koskevassa asiassa

Oulun Kärpät ei halunnut kommentoida asiaa ennen kuin ovat perehtyneet oikeudelle jätettyyn aineistoon.

SOPIMUS SYNTYI

OULUN KÄRPÄT JA HIFK SOPIMUKSEEN MIKAEL GRANLUNDIN PELAAJASIIRRON EHDOISTA Päivitetty 25.8.2009

 


 

Agenttitoiminnan arviointilautakunnan päätös 1.2.2010

Asia

Oulun Kärpät Oy:n kantelu agentti Ilkka Larvasta.

.........

Päätöslauselma

Agenttitoiminnan arviointilautakunta on todennut Ilkka Larvan toimineen agenttitoiminnan tapaohjeita koskevien sopimusten ja säännösten vastaisesti ja rikkoneen useita tapaohjeiden kohtia.

Agenttitoiminnan arviointilautakunta on pitänyt agentti Ilkka Larvan tapaohjeiden vastaista toimintaa siinä määrin vakavana, että huomautus ei yksin riittäisi kurinpitoseuraamukseksi. Agenttitoiminnan arviointilautakunta on ottanut kurinpitoseuraamusta määrätessään huomioon, että Ilkka Larvan toiminta on ollut tapaohjeiden useiden kohtien vastaista. Seuraamuksen määräämisessä on myös otettu huomioon edellä mainittuja lieventäviä asioita.

Agenttitoiminnan arviointilautakunta antaa kurinpitoseuraamuksena agentti Ilkka Larvalle huomautuksen sekä määrää hänen maksettavakseen rikemaksun, jonka suuruudeksi määrätään hallinnointimaksun viisinkertainen määrä yhteensä tuhatviisisataa euroa (1.500 €).

Päätöksestä äänestettiin.

Agenttitoiminnan arviointilautakunnan jäsen Jarmo Saarela ilmoitti ratkaisuun eriävän mielipiteen.

Juha Viertola               Jarmo Saarela
puheenjohtaja               sihteeri

Päätöksentekoon osallistuivat: Juha Viertola (pj), Heikki Hietanen, Jarmo Koskinen, Markus Lehto ja Jarmo Saarela.

Päätös kokonaisuudessaan Suomen Jääkiekkoilijat ry:n sivuilta


Mikael Granlund s. 26.2.1992, Oulun Kärpät

Kaudella 2008 - 2009

Mikael pelasi pronssia voittaneessa Kärppä-joukkueessa B-nuorten SM-sarjan PlayOffeissa kolme ottelua ja teki pisteitä 6 (2 + 4).

Kauden aikana Mikael pelasi runkosarjan A-nuorten SM-liigassa tahkoten 35 ottelussa runkosarjan neljänneksi kovimmat pisteet 57 (21 + 36). Pistepörssin voittanut Juuso Rajala (Lukko) keräsi kokoon 42 ottelussa 64 pistettä (30 + 34).

U18-maajoukkue pelasi loistavat MM-kisat Fargossa ja Moorheadissa USA:ssa. Suomi haki MM-pronssimitalit.  Pronssiottelussa palkittiin parhaana suomalaispelaajana Mikael Granlund.

 


lataa jutun kaikki kuvat...

Lähteet ja linkit:

Superjuniori Granlund haastoi Oulun Kärpät oikeuteen: MTV 1.7.2009
Emme kommentoi; MTV3 1.7.2009
Granlund pelaa Kärpissä



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019
Pääosin Pohjois-Suomen urheilua ja harrastetoimintaa esittelevä sivusto julkaistiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, 3.6.1999. Julkaisu on ollut tukemassa seuratoimintaa julkaisemalla monipuolisesti juttuja eri lajeista. Jääkiekko on ollut vahva suomalainen laji, jota on seurattu erityisen laajasti. Kiitos kaikille sivuillemme toimittaneille henkilöille ja erityisesti Teille junnut.com-sivujemme seuraajat.

Oulun Kärpät, juniorikauden päättäjäiset 15.5.2019

Tiistai 21.5.2019
Oulun Kärpät on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti kaikilla ikäluokilla.

Liigan Finaalit pelataan Oulussa ja Hämeenlinnassa 20.4.2019 alkaen

Lauantai 20.4.2019
Kärpät aloittaa Finaalit kotihallissa. Seuraamme Finaalisarjaa palkintojen jakoon saakka.

Oulun Kärpät B-nuorten SM-liigassa, playoff

Tiistai 2.4.2019
Oulun Kärpät voitti runkosarjan, puolivälierät 2-0 ja välierät 2-1. Luulisi, että runkosarjan voittaja saa Loppuotteluihin kotiedun, mutta ei. SJL on päättänyt, että vastaan tuleva Jokerit saa täydellisen kotiedun, kaikki Loppuottelut pelataan Helsingissä. Jokerit voitti tiukkojen otteluiden jälkeen Suomen Mestaruuden, Kärpille hopeaa.

Lakeuden ylpeys Kiekko-Laser/KKP voitti C-nuorten Mestiksen mestaruuden

Sunnuntai 31.3.2019
Suomen Jääkiekkoliiton ”C-nuorten Mestis Final Four” turnaus viikonloppuna 30-31.3. Hyrylässä oli lakeuden poikien juhlaa.

Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa, playoff

Perjantai 29.3.2019
Kärppien Nuoret pelasivat loistavan kauden 2018-2019 Nuorten SM-liigassa ja voittivat runkosarjan. Playoff-sarjan Puolivälierässä Kärpät kaatoi HPKn puhtaasti voitoin 3-0. Välierät käynnistyi Pelicanssia vastaan voitoin 2-0, mutta Kärpät ei saanut katkaistua sarjaa, vaan Pelicans tasoitti voitot 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelatiin Raksilassa lauantaina 30.3.2019.Oulun Kärpät voitti ottelun ja selvisi Loppuotteluun voitoin 3-2. Loppuottelussa Kärpät aloitti kotonaan voittamalla Blues maalein 3-0. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen ottelu Espoossa päättyi Kärpille 1-2. Oulun Kärpät otti Suomen mestaruuden voittamalla Bluesin Oulussa 6-3.

Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019
Kärpät voitti runkosarjan ja sai kotiedun pudotuspeleihin. Seuraamme Liigan pudotuspelejä aina Suomen mestaruuteen asti. Kärpät selvitti neljännesfinaalit voitoin 4-0 Ilveksestä. Semifinaalissa Kärpät ja HIFK, Kärpät sevitti tiensä Finaaliin voitoin 4-2, Finaalivastustajaksi HPK. Finaali voitot Kärpät-HPK 3-4. HPK on Suomen mestari 2019.

Kärppien kausi Liigassa vahvassa lennossa

Lauantai 2.2.2019
Kärpät on hankkinut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia, vaikka joukkue on menestynyt erinomaisesti. Valmistautuminen Playoffseihin innoittaa seurajohtoa. Viimeisimmät hankinnat Oskar Osala ja Jussi Jokinen ovat kovan luokan vahvistuksia.

Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019
Oulun Kärpät 46 oli ehdokkaana vuoden urheiluseuraksi ja Oulun kaupunki Suomen liikkuvin kunta ehdokkaaksi. Vain toinen ehdokas palasi Helsingistä Uno-palkinnon kanssa Ouluun, mutta Kärpilläkin oli mukana yllätys. Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa Oulussa 1.2.2019 on jälleen uusia ehdokkuksia.

Nuorten maailmanmestarit kirjoittivat nimmareita

Keskiviikko 9.1.2019
Oulun Kärpät muisti Rasmus Kuparia ja Aleksi Heponiemeä pienellä lahjalla.

Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018
Lipottaret ja Fera pelasivat Raksilan Pesäpallostadionilla kauden ensimmäisen keskinäisen pelin.

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018
Pohjanmaan Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn Oulussa. Seurasimme suomenhevosten esiintymistä.

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018
Kärpät ja Ville Leskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Oululaislähtöinen Leskinen, 24, edusti Kärppiä ensimmäisen kerran jo C-junioreissa, ja tuleva kausi on miehelle kolmas Kärppien Liiga-organisaatiossa. Leskisen sopimuksen myötä Kärppien joukkue kaudelle 2018 - 2019 alkaa olla valmis.

Suomen lippu täyttää tänään 100 vuotta

Maanantai 28.5.2018
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa maanantaina 28.5.2018

Oulu - Seinäjoki, miesten Superpesistä

Perjantai 18.5.2018
Oulun Lippo Pesis ja Seinäjoen JymyJussit iskivät Raksilan Pesäpallostadionilla
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut