Kärpät - KalPa, SM-liigaa Oulussa

Sampo Anttila 17.09.2009

KalPan vierailu kävi Kärpille kalliiksi, tappio ja Jari Viuhkolan loukkaantuminen (polven sivuside) ottelun loppuminuuteilla. Viuhkolan arvioidaan olevan sivussa noin kuukauden.

KalPa on hyvässä iskussa. Joukkue pelasi hyvin yhteen, syötöt napsahtivat lapaan ja hyökkääjät löysivät toisensa. Kärppien peli on loukkaantumisten ja uusien ryhmittymisten vuoksi vielä keskeneräistä.

KalPan Kalle Sahlstedt oli kahdessa maalissa mukana. Tuomas Kiiskisen avausmaalissa 1.erän lopulla ja 0 - 3 ylivoimamaalin tekijänä 3. erän kolmannella minuutilla. Kärppien ainoan maalin survoi maaliin konkari ja todellinen työmyyrä Vesa Viitakoski Kuuselan syötöstä, pari minuuttia ennen erän loppua. Tuomas Tarkki otettiin puolisen minuuttia ennen erän päättymistä maaliltaan, mutta Kärppämyllyn jauhaminen ei vain tuonut toivottua tulosta. Lopputulos 1 - 3 (0 - 1, 0 - 1, 1 - 1).

Kärppien kultaista kypärää kantanut Kimmo Koskenkorva rynni SaiPa-maalille, mutta ei saanut ohitettua hyvin pelannutta SaiPa-molaria.

SaiPan maalivahti Mika Järvinen torjui 30 laukausta ja piti SaiPan maalin puhtaana lähes kaikissa kärrppärynnistyksissä. Tuomas Tarkki torju 24 laukausta ja oli muuri, maaleista huolimatta.

Kärppien seuraava kotiottelu Kärpät - Jokerit 19.9.2009 klo 17 alkaen

MAALIT
1. Erä
  18:56 0 - 1 YV  KIISKINEN Tuomas (SAHLSTEDT Kalle, ANDERSSON Adam) KalPa   
 
2. Erä
  39:29 0 - 2 TV  KERMAN Kalle (MIETTINEN Tommi) KalPa   
 
3. Erä
  42:36 0 - 3 YV  SAHLSTEDT Kalle (KIISKINEN Tuomas, KAPANEN Sami) KalPa   
  57:49 1 - 3 YV2  VIITAKOSKI Vesa (KUUSELA Kristian) Kärpät   
Laukaukset
Kokoonpanot Tulosseuranta Tilastot

SARJATAULUKKO

Sij.
Joukkue
Ottelut
Pisteet
1.
KalPa
4
10
2.
Lukko
3
9
3.
Ilves
3
9
4.
HIFK
4
8
5.
SaiPa
4
6
6.
Pelicans
3
6
7.
TPS
3
5
8.
Jokerit
4
5
9.
Blues
3
3
10.
Tappara
3
3
11.
Kärpät
3
3
12.
HPK
3
1
13.
Ässät
3
1
14.
JYP
3
0

Otteluseuranta 19.9.2009

Blues
-
Ässät
Tilastot
HPK
-
Tappara
Tilastot
Ilves
-
JYP
Tilastot
KalPa
-
SaiPa
Tilastot
Kärpät
-
Jokerit
Tilastot
Lukko
-
HIFK
Tilastot
Pelicans
-
TPS
Tilastot

lataa jutun kaikki kuvat...

Kuvaajat:

Sampo Anttila ja Tapani Pikkarainen

Lähteet ja linkit:

Kärpät
SaiPa
SM-liiga



Mobiili Junnut.com - Junioritoiminnan portaali

- Täysversioon - Ottelut Kärpät - Kärpät A - Kärpät B - Kärpät C - Kärpät Naiset -

Kärpät - Kalpa, tutun tiukka matsi Raksilassa

Perjantai 13.10.2017
Kärpät jatkoi hyvää kotipelisarjaa ja voitti KalPan nautittavassa ottelussa. KalPa pelasi hyvän ottelun, mutta kaksi Kärppien ylivoimamaalia oli liikaa.

Juha Junno ja Katja Riipi aateloitiin Jääkiekkoleijonaksi

Lauantai 14.10.2017
Suomen Jääkiekkomuseo (Finnish Hockey Hall of Fame) uusi perusnäyttely avataan yleisölle lauantaina 14.10.2017 Tampereella.

Kärpät - JYP, Liigan kärkiottelu

Lauantai 7.10.2017
Joukkueiden puolustuspelaaminen on kunnossa. Maalivahdit napsivat varmoistakin paikoista ammutut kiekot. Vähämaalinen ottelu, jossa luisteltiin lujaa päästä - päähän.

OULUN KÄRPÄT Liigassa 2017 - 2018, OTTELUOHJELMA JA TULOKSET

Lauantai 26.8.2017
Oulun Kärppien otteluohjelmat ja linkit peleihin, videoihin, juttuihin ja valokuviin. Mukana ovat niin harjoitus- kuin Liiga-ottelut.

Jukka Jalonen luotsaa Leijonia kaudet 2018-20

Keskiviikko 4.10.2017
Jukka Jaloselle maajoukkueen valmentaminen on kunnia-asia.

Kärpät - Ilves taistelua ja hyvää tunnelmaa perhepelissä

Sunnuntai 1.10.2017
Kärpät ja Ilves taistelivat tasaisesti, tehden maaleja vuorotellen.

Kärpät –- SaiPa, Kärpät jyräsi

Torstai 28.9.2017
Kärpät luisteli SaiPa:n ahdinkoon. Kärppien shokkialku ennusti rumia loppunumeroita

Kärpät Alumni - Liiga Alumni, hyväntekeväisyystapahtuma Oulussa

Perjantai 11.8.2017
Kärpät ja Liiga Alumni järjestivät hyväntekeväisyysottelun Oulussa 11.8.2017. Tapahtumassa Liiga Alumnin joukkue kohtasi Kärpät Alumnin. Paikalla olivat suomalaisen jääkiekon kirkkaimmat tähdet Patrik Laineen, Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven johdolla. Kärpät Alumni ja Liiga Alumni kohtasivat ensin 2×20 minuutin mittaisessa ottelussa ja sen jälkeen NHL-tyylisessä taitokilpailussa. Molemmissa joukkueissa oli nykyisiä NHL-pelaajia sisältäviä kentällisiä ja eri ikäryhmistä koostuvia alumnikentällisiä.

Oulun Kärpät, joukkue 2017 - 2018

Maanantai 12.6.2017
Oulun Kärpät pelaa kaudella Liigaa. Kokosimme joukkueen ja Oulun Kärpät Oy:n tiedot jo vakiintuneeseen tapaan valokuvin ja linkein yhteen juttuun

Jääkiekkopäivät 12. - 13.8.2017 Oulussa

Keskiviikko 9.8.2017
Suomen Jääkiekkoliiton järjestämät 20. Jääkiekkopäivät oli juhlapäivä. Juhlan kunniaksi Kärppä-säätiö lahjoitti Pohjois-Suomen juniorijääkiekkoseuroille teroituskoneet. Jääkiekkopäivien järjestysvastuu on ollut vuorovuosin SJL:n Pohjoisen ja Lapin alueella.

Kempeleen Kiri - Oulun Lipottaret

Tiistai 6.6.2017
Naisten Superpesiksen paikallisottelun säihkettä Kempeleen Sarkkirannassa

Kempeleen Kiri - Kouvolan Pallonlyöjät

Sunnuntai 21.5.2017
Superpesistä aurinkoisessa Kempeleen Sarkkirannassa

Jääkiekon MM 2017, IIHF Ice Hockey World Championship

Perjantai 5.5.2017
Suomen Leijonat pelaavat jääkiekon maailmanmestaruudesta Ranskan Pariisissa ja Saksan Kölnissä (Cologne). Seuraamme Leijonien taivalta ja kisatapahtumia ensimmäisestä viimeiseen otteluun. Olemme koonneet lukijaa helpottavia linkkejä ja videoita. Suomi aloitti MM-kisat voitolla Valko-Venäjästä 3 - 2. Suomi - Ranska 1 - 5 Ranska otti riemukkaan voiton kotiyleisön kannustamana. Suomi - Tshekki 3 - 4 VL. Suomi - Slovenia 5 - 2. Norja - Suomi Lisäajalla 2 - 3. Sveitsi - Suomi 2 - 3 LA, Kanada - Suomi 5 - 2. Puolivälierät USA - Suomi 0 - 2. Välierissä Ruotsi - Suomi 4 - 1. Pronssiottelussa Venäjä - Suomi 5 - 3, Suomi neljäs. finaalissa Kanada - Ruotsi 1 - 2, Ruotsi on Maailman Mestari 2017.

Pikkuleijonat Slovakiassa U18 MM2017

Torstai 13.4.2017
Suomen Pikkuleijonat Lähtivät puolustamaan viimevuotista maailmanmestaruutta. Kokosimme tilastoja sekä linkkejä sivullemme, jotta voit seurata turnauksen kulkua alusta mestaruusjuhliin saakka. Kisat sujuivat hyvin, alkuerissä voittavaa pelaamista ja puolivälierässä kaatui Tshekki jatkoajalla. Välierävastustaja Venäjä tarjosi Pikkuleijonille kovan vastuksen ja vei ottelun jatkoajalle. Suomen pojilta löytyi kuitenkin vielä jatkoerä lopulla ratkaisu, jatkoerän maalin iski Toni Utunen. Pikkuleijonat loppuotteluun, haaveena maailmanmestaruus. Pikkuleijonat pelasivat upeat kisat, loppuottelussa USA toteutti unelmansa voittamalla Suomen 4 - 2. Suomelle MM-hopeaa.

Unkari - Suomi MM-leirillä

Perjantai 7.4.2017
Suomen A-maajoukkue pelaa Unkarin maajoukkuetta vastaan Budapestissa perjantaina 7. huhtikuuta. Suomelle voitto 1 - 6.
Junnut.com - Arkistosta kaikki jutut